Suursaari Race 2016 – POWER REACH

YEAH, POWER REACH BABY!

saari1

Suursaari, tuo mystinen suuri saari itäisillä mailla. Saari, jonka kutsua niin harva tasoituspurjehtija kykenee vastustamaan. Saari, jonka rantatyrskyt ovat synnyttäneet legendoja ja tarinoita ihmiskunnan kollektiiviseen muistiin. Suursaari on totisesti jokaisen suomalaisen tasoituspurjehtijan henkinen koti ja emä.

Team Low lähti jälleen kerran yltiöoptimisesti valloittamaan Suursaarta peräti seitsemän pätevän ja ansioituneen purjehdusveteraanin voimin. Tavallisuudesta poiketen veneen varusteluun kiinnitettiin erityistä huomiota. Taakse ovat jääneet ajat kuivan ranskanleivän ja lämpimän oluen, sillä nyky-lowilaiset hellivät irstaan hedonistisia suitaan tortulla, vaniljakräämillä ja kermakahvilla. Merilounaaksi oli varattu kevyen kesäinen kurpitsapohjainen pasta ja päivälliseksi tukeva syöttövasikka. Todellisuus on usein kurja matkakumppani ja tälläkin kertaa tuo kutsumaton epatto heitteli kapuloita Lown hyvin öljyttyyn koneistoon. Kisan maalissa suurin osa herkuista oli edelleen koskemattomana veneen pilssissä ja ne harvat nautitut makupalat oli pääasiassa uhrattu myyttisen Suursaaren rantavesille.

Startti oli huikaiseva kokemus. Toinen toistaan upeampi pursi vauhditteli kirein purjein alle solmun nopeuksia alle solmun tuulessa. Virkaa tekevän starttitaktikko Juhan ohjeilla pääsimme aivan venepäästä liikkeelle ja ampaisimme 150 mailin matkalle noin solmun venevauhdilla. Pikaisesti siinä starttiviivalla ynnäilimme, että kyseisellä vauhdilla emme ole maalissa tälläkään hetkellä. Onneksi tuuli hiukan virisi Ådholmenin nakkiportilla ja tiukkaan kasaan pakkautunut 70 veneen fliitti lähti nylkyttäen kohti Melkkiä. Low kellui jossain siellä joukon keskellä ja sääennusteiden mukaan viritetty sikakireä riki ei tehottomalla fokalla maustettuna  kauheasti vauhtia antanut. ORC2-luokan kärkiveneet ottivat liian paljon kaulaa jo ennen Melkkiä ja Lown kippari sai ensimmäisen itkupotkuraivarin kääntäen veneen keulan kohti Sedun rantajuottolaa. Kurssi palautui veneeseen värvätyn kuuluisan tassupurjehtijan kolauttaessa korjaavasti vinssikammella kipparia päähän. Se ei ole loppu ennen loppua. Vai miten sitä pruukataan sanoa.

saari5

Melkillä alkoi hienous. Tasainen vesi ja sopiva tuuli kiihdyttivät veneen mukavaan vauhtiin ja pikkuinen ranskatar loikki iloissaan kohti Hramtsowin tutkamerkkiä. Seuranamme oli lähinnä vielä pienempiä ranskattaria, sillä luokkame kärkiveneet Bianco, Xilia, Vindungen ja muut olivat jo kiikararointimatkan päässä. Veneen päävastuullinen ohjastaja ja äänestyksellä valittu kippari mutisi jotain menetystä kisasta ja elämän lopullisuudesta, mutta lopputiimi trimmaili ja haikkaili nuoruuden innolla.

Pätkä Hramtsowilta Kalbikselle oli sellaista löysähköä kryssiä. Kulmat olisivat  menneet läpi valtion elokuvatarkastamolta ja sääennusteiden ja uhrilampaan sisälmysten tarkastelu ehdottelivat yläpanskua Kalbikselle. Emme arvostelleet povauksen tulosta, vaan kirnusimme ylös mikä vehkeistä irtosi. Suurin osa fliitistä purjehti rumppista ja Low oli selvästi pohjoisin vene. Yleensä nämä harrastamame ”taktiset oivallukset” roiskuvat rajusti reisille, mutta tällä kertaa näytti siltä, että veto oli ihan kannattava. Tuuli kääntyi vastaiseksi ja pääsimme yhdelä halssilla aika lähelle Kalbista. Puhuritkin alkoivat olla sitä luokkaa, että ensimmäiset varovaiset vihjailut keulapurjeen vaihdosta lausuttiin sanattomana ääneen. Tai siis ilmaan…eiku jotain…pah,

YEAH, POWER REACH BABY!

Kalbodagrundin valojen loisteessa tartuimme vihdoin toimeen ja raahasimme hevi-geen kannelle. Aallokko oli kasvanut tamppaavaksi ja uudenkarhea keulaosasto mietti hetken, miten se purje sinne keulavaijeriin kiinnitetään. Tamppaava aallokko tamppasi venevauhdin ihan tamppiluokkaan, mutta sutjakkaasti se purje yksiuraiseenkin foiliin vaihtuu. Vaihdon kunniaksi teimme tikin pohjoiseen ja hetken totuttelun jälkeen vene loikki tiukalla rikillä ja raskailla purjeilla kohtuullista vauhtia. Paaran halsseilla aallokko tuli sivusta ja elo oli kovin kivaa. Styyran halsseilla vasta-aallokko tekin elämän kurjemmaksi ainakin niille, jotka olivat pakotettuja luonnollisista syistä raskaalle matkalle keulan kauhukammioon. Siis veneen latriiniin. Eipä siitä sen enempää, tosin joskus voisin kirjoittaa novellin niistä kokemuksista ja tarinoista, mitä ne matkat ovat synnyttäneet. Painovoimaa uhmaavia tarinoita. Likaisia tarinoita.

Rysk…rysk…pam…”sori en nähnyt aaltoa”…rysk…rysk…pam…

Yökryssi Kotkan portille oli reipas. Tuuli huiteli parhaimmillaan 25 solmussa ja aallokko oli yllättävän terävää. Muutama urhoollinen kävi torkkumassa sisällä, mutta pääosa miehistöstä lauleskeli merimiesshanteja laidalla ja kertoili tarinoita entisaikojen purjehdusmatkoista. Oikein viihtyisää, totesi kippari myhäillen yrittäessään sytyttää lahjuksena saatua lakritsipiippuaan.

saari4

Kotkan Portille ennätimme luokkamme neljäntenä veneenä. Vindungen, Bianco ja Xilia olivat aika kaukana, mutta LYS-tykki Nauti’n’olla oli ihan näköetäisyyden päässä.

Ja sitten se alkoi. Se

POWER REACH BABY! Yeaaah!

Sudittelimme Suursaaren ympäri mennen tullen navakassa sivutuulessa ja surffiaalloissa. Ihan mahtavaa! Kulloisellakin ohjastajalla oli aivan mahtisonniolo seistessään ruorin takana leveässä rokkikukkohaara-asennossa. POWER REACH on mahtavaa! POWER REACH on parasta mitä voi tehdä speedot jalassa! Siis heti keskituulen kryssin jälkeen.

saari3

Suursaari näytti ihan samalta kuin aikaisemminkin. Jotenkin venäläiseltä. Jopa puut ja kalliot näyttivät venäläiseltä.

Saaren eteläkärjessä tulivat ne muutamat asiaan kuuluvat sutarit, mutta muuten ei mainittavaa sen POWER REACHIN lisäksi.

Riitsasimme takaisin Kotkan portille, jossa tempaisimme spinnun ylös ja lähdimme Nautinnollan perään kohti Kalbista. Tuuli puhkuin niin voimallisesti, että ajoittain surffailimme reilusti yli kympin vauhteja. Skuuttaajat olivat hereillä ja vene kulki. Tällaisissa pidemmissä kisoissa lomapurjehdusmoodi on alituiseen nurkan takana vaaniva uhka, mutta suhteellisen hyvin vältimme loma-ansat ja ajatusten harhailun. Ainoa todellinen vauhdintappohetki oli lähellä Kalbista, jolloin intouduimme suunnittelemaan Team Lown poikakalenteria ja väittelimme kiivaasti siitä, ovatko nöpöttävät miesnännit liian kornia katsottavaa yläosattomissa kuvissa ja pitääkö kaljamahan olla öljytty vai ei. En nyt muista mihin lopputulokseen päädyimme, mutta asia selvinnee ennen joulua.

Kalbiksellla spinnu vaihtui kalvoon ja aloitimme osittaisen POWER REACHIN kohti Hramtsovia. Edessä keikkunut Nautinnolla nosti code zeron ja ampaisi karkuun kuin juoksukaljateini. Sääennusteet lupailivat illaksi voimistuvaa pohjoistuulta, mutta lyhyt rata kulki niin loivissa itä-länsi -kulmissa, että pääsimme lähes yhdellä halssilla Haukilahteen asti. Loppumatkassa ei ollut mieleenpainuvia asioita. Luokan nopeimmat veneet olivat kaukana edessä ja takana ei näkynyt ketään. On aina hiukan vaarallista purjehtia yksin, sillä helposti käy niin, että venevauhti tippuu referenssin puutteessa. Tälläkin kertaa luultavasti kävi niin, mutta maaliin pääsimme kuitenkin lauantain puolella, mikä tekee tämänkertaisesta suuren saaren kierrosta yhden nopeimmista. Olipa trimis Trou Noir tehnyt jopa reittiennätyksen tämänvuotisessa kisassa.

Kaikkiaan hyvä kierros. Maalissa miehistö oli vielä puheväleissä ja kävelykunnossa ja jälkikommenteista selvisi, että ihan kivaakin oli ollut. Yön kryssipätkä oli ehkä raskas, mutta niin sen pitääkin olla avomerikisoissa. Ei pidä olla liian helppoa, kurjuus tuo oman lisämausteensa avomerikisaamiseen. Näin sen on oltava!

Kiitokset koko porukalle, hyvin veditte!

Seuraavaksi sitten Viroon metsästämään suomenmestaruuksia…

Tulokset

Kuvat © Mikko & Mara

 

Jälkiruuaksi vielä upeaa ilmakuvaa startista…

Twilight Race III

Sotalaivatyyppinen sotalaiva sotki purjehtijoiden lähdön
Sotalaivatyyppinen sotalaiva sotki purjehtijoiden lähdön

Ilma: lämmin, aurinkoinen ja vähätuulinen. Melkin yläpuolella oli havaittavissa muutama stratokumulus.

Vesi: tasainen ja märkä

Osallistujia: Kahdeksan + LOW

Fiilingi: rennon kupliva, lähes hermeettinen

Ensimmäinen lähtö: poijupäästä liikkeelle kahteen kertaan. Jipesetit ylhäällä ja styyralla alamerkki. Yleisarvosana ”ihan kiva”.

Toinen lähtö: jostain takarivistä pelkällä isopurjeella, sillä jenni (genoa-tyyppinen keulapurje) oli tarttunut palleihin (purjeohjuriin) ja parivaljakkon eroahdistusta setvittäessä ajelimme puolet ylämäestä sinne sun tänne pelkällä isolla. Kisakin oli lyhennetty yhden kierroksen mittaiseksi, joten ei se kovin hyvin mennyt. Yleisarvosana ”näitähän sattuu”.

Kivaa oli silti!

"kannattaisko putsata se linssi" -tyyppinen otos
”kannattaisko putsata se linssi” -tyyppinen otos

 

Emäsalo 2016 – Pieni Käpälöintiopas

EM2016_1
Kansallisarkiston kuva Someron kirkonkylän keskiolutbaarista…vai olikos tämä nyt Emiksen kipparikokouksesta?

Tahko Pihkala oli urheilun ja ruumiinkulttuurin innokas puolestapuhuja. Kukapa ei muistaisi Tahkon ajatuksista syntynyttä Suomen kansallispeliä pesäpalloa, tuota kaikkien ylipainoisten kansakoululaisten rakastamaa pallopeliä, jossa yksi lyö ja muut katselevat kädet taskuissa. Pesäpallo ei toki ollut ainoa Pihkalan mielentuote. Hän tuotti lukuisia ruumiinkulttuuria sivuavia kirjasia ja oli laaja-alaisesti kiinnostunut urheilun järjestötoiminnasta. Tahko myös osallistui innokkaasti aikansa julkiseen keskusteluun kirjoittelemalla kärkeviä kolumneja päivälehtiin lähes, noh, päivittäin. Tahko Pihkala oli näkyvä ja ennen kaikkea kuuluva hahmo suomalaisessa yhteiskunnassa 1930-luvulla. Vähemmän merkityksellinen hahmo oli Tahkon veljenserkku Stola Pihkala, joka osallistui lähinnä kotipitäjänsä Forssan julkiseen debattiin. Onneksi, totesivat monet aikalaiset, sillä Stolan ajatukset olivat 30-luvun Suomessa joltiseenkin edellä aikaansa.

Vuonna 1932 Stola Pihkala julkaisi omakustanteena vähälle huomiolle jääneen kirjasen ”Pieni käpälöintiopas – itsesaastutuksen alkeet”. Kirjasen myyntiluvut jäivät forssalaisen perimätiedon mukaan vaatimattomaksi ja opus hautautuikin pian paikallisen osuusmeijerin arkistojen kätköihin. Käpälöinti harrastuksenakaan ei koskaan saavuttanut samanlaista kansansuosiota kuin pesäpallo. Itse törmäsin aikoinani kirjaseen etsiessäni purjehdusopuksia Etu-Töölön kirjastosta. Huolimatta raflaavasta takakansitekstistä jäi kirjanen lainaamatta, mutta sen verran opusta selailin, että sain monimutkaisen aasinsillan käpälöinnistä Emäsalon Lenkkiin. Nimittäin Stola Pihkalan ensimmäinen ohje aloittevalle käpälöijälle kuului: älä kiirehti.

Vaikka hän yritti esittää rohkeaa, aava meri pauhuineen pelotti pientä poikaa. Kotoa hän oli saanut mukaansa vai rohkaisevia sanoja ja Stola Pihkalan oppaan. Katsellessaan sydän pamppaillen aavaa ulappaa, poika yritti muistaa kirjan tärkeimmän kohdan: älä kiirehdi. Valitettavasti vain kapteeni ei ollut samaa mieltä, vaan poika sai ensimmäisen kerran takalistolleen yhdeksänlyödystä dyneemasta jo matkalla lähtösatamaan.

Purjehduskilpailun luonteeseen kuuluu kiire, mutta turhaa juoksentelua kannella on syytä välttää. Eihän siinä riehumisessa mene kuin hauikset hapoille ja usein ne asiat luonnistuvat hiukan hitaammallakin tahdilla. Tämä ajatus kristallisoitui otsalohkooni puuskuttaessani rytmihäiriöisenä selälläni sitloorassa kahdeksannen ratakisatahtiin tehdyn manööverin jälkeen. Peruskuntokauteni oli tähdännyt lähinnä siihen, että jaksan kesän kisoissa pönöttää ratin takana ja heittää herjaa niille muille, joiden perimmäinen tarkoitus ja elämäntehtävä on kimpoilla. Pinnamieshän ainoastaan ohjaa venettä suoraan ja vittuilee keulaosastolle. Tosiaankin, tassupurjehdus on kokemattomalle rapakuntoiselle ylipainoiselle ikämiehelle todella raskasta. Ihan läpästä liikkeelle lähtenyt idea DH-Emiksestä ei hetkittäin  tuntunut täysin loppuun saakka mietityltä, mutta pitäähän sitä nyt kannatuksen vuoksi. Jospa Suomen SH/DH-skene vaikka hiukan piristyisi Lown esimerkistä. Siis jos me, niin kuka tahansa muukin.

Kehtaamatta hieroa kipeää takalistoaan, poika seisoi ruorin takana itkuaan pidätellen. Oi, äitini, miksi lähetit minut tänne?

Emäsalon Lenkki on klassikkokisa, jossa kiirehditään Emäsalon (saari jossain Itä-Suomessa) ympäri mahdollisimman nopeasti. Kisan kipparikokouksessa mainittiin, että aikoinaan Kekkosen aikaan  osallistujia oli lähemmäs kaksisataa, mutta vuonna 2016 ilmoittautuneita oli vaivaiset seitsemäntoista. Kiitti vaan Sale. Kumma juttu kaikkiaan, sillä Emäsalon Lenkki on mitä mainioin kauden avaus ja tilaisuus  polttaa karstat purjeista.

Nopeimpien veneiden luokkaan oli ilmoittautunut seitsemän venettä ja venekunnat lähetettiin tyyntyvään iltaan peräkkäin puolimatkan tasoituslähdön periaatteiden mukaan. Siis niin, että jokaisella veneellä oli oma lähtöaika, ja jos kaikki olisivat purjehtineet yhtä vauhdikkaasti, olisivat veneet olleet rinnakkain Emäsalon sillan alla.

Luokan ensimmäisenä matkaan hoputettiin J-80 Merenhuiske ja reilun vartin päästä vuorossa olivat X-332 Xelina ja Mannerberg 31 Jasmiina. Kliksuttelimme starttikelloon vitosen Xelinan paukusta ja sudittelimme harvinaisen väljällä starttialueella. Tuuli oli itämaista ja heikkoa, joten spinnulähtö oli ainoa vaihtoehto. Tällä kertaa spinnuripustimet ja pallopurje olivat nostovalmiina ja keskityimme itse starttiproseduuriin emmekä esimerkiksi debattiin käpälöinnistä ajanvietemuotona. Keskittyminen kannatti ja löi leiville, sillä Low kihnutti viivan yli säällisellä vauhdilla ja se spinnukin nousi sukkelaan, vaikka keulagasti kieltämättä oli aika kompurajalkainen ja pianistikin aavistuksen epävireessä. Pinnamies sentään huolehti molemmat tehtävänsä mallikkaasti.  Heti Lown perään lähtivät JOD35 Penelope ja kaikkien LYS-kisojen kruunaamaton ennakkosuosikki Arcona 340 Nauti’n’Nolla.

Vaikka poika yrittikin jälleen uuden rangaistuksen pelossa, vain keskittyä annettuun tehtävään, ei hän voinut olla vilkuilematta muita veneitä. Miten oli mahdollista, että muissa veneissä neljä, viisi ja jopa kahdeksanhenkiset miehistöt laskivat leikkiä keskenään ja hänet oli määrätty tänne, no, kahden.

Mereen tottumattomalle ympäristö oli raaka. Alkuun poika luuli suolaveden pärskyvän kasvoilleen, aivan kuin taidenäyttelyiden akvarelleissa, mutta paljon myöhemmin hän ymmärsi suolaisen veden olleen vain kyyneleitä. Ihmetyksen vallassa hän katseli kuinka kapteeni suoritti taikoihin tarvittavat riitit ja mustavalkoinen tulipallo ilmestyi kuin tyhjästä kuljettamaan venettä eteenpäin.

Taktiikka oli yksinkertainen. Takana olleet piti pitää takana ja edessä olleet mahdollisuuksien mukaan mieluusti ohittaa. Legi Kuninkaansalmeen oli sivutuulta ja heti Santahaminan eteläpuolelta alkoi pitkä kryssipätkä Emäsalon eteläkärkeen. Kuninkaansalmi oli tutun ahdas ja tuuleton, mutta muuten alkumatka ei suuria väristyksiä tarjonnut. Puuskuttava ja rankasti hikoileva trimmaaja yritti toteuttaa pinnamiehen oikkuja ja koko miehistö seuraili huolestuneena Naukkarin lähestyvää keulaa. On se nopee.

Kryssiminen on huippuhauskaa vienossa tuulessa ja tasaisessa vedessä. Vähäväkisenä veneenä valitsimme purjegarderoobista kevyen iltapukusetin. Keulaan ripustimme riehakkaan pikkumustan (G3, 105%) ja veneen takaosaa koristi sellainen isopurje -tyyppinen purje. Tiedostimme tulevat ongelmat avokulmilla, mutta kryssillä ainakaan keulapurjeen koolla ei ole niin väliä ja ne vendatkin ovat paljon sujuvampia. Lisäbonuksena tuollainen pieni keulatyyki sietää inhaulausta hyvin. Luullakseni emme kryssipätkällä paljoakaan hävinneet. Ainoastaan Nautinolla pyyhälsi ohi jossain Kaivokarin kohdilla, mutta muut luokkamme veneet olivat takana. Myös ne aikaisemmin lähteneet.  Naukkarin ohitukset kolhimat henkiset ödeemat puhaltelimme pois nopsaan ja keskityimme hiihtoliitto-jargonilla ilmaistuna “omaan suoritukseen”.

Viihdykettä kryssipätkälle tarjoili Inferno 31 Donnan ja Inferno 31 Infernan eeppinen taistelu Emäsalon herruudesta. Viimeiset kuutisen vuotta kaksi tiimiä on taistellut väliluokan paremmuudesta ja joka kerta järjestys on ollut sama: Donna ykkösenä ja Bice/Inferna kakkosena. Niin kävi tälläkin kertaa muutaman veneenmitan erolla. Odotamme jännityksellä vuoden 2017 kisaa. Ehkä silloin kakkonen on vihdoinkin ykkönen.

Muiden veneiden jäädessä vähitellen taakse, kapteeni päätti nauttia kahvikupillisen paperossinsa kanssa. Hämmästyneenä poika huomasin kipparin hymyilevän, melkein. Hymy ei kuitenkaan hälventänyt pojan epäilyjä tulevasta yöstä. Vaikka kapteeni hetken aikaa oli näyttänyt lähes inhimilliseltä, poika pelkäsi mitä tapahtuisi täysikuun noustessa.

Hiljalleen hämärtyvässä illassa meri oli alkanut muuttaa muotoaan. Vaikka kipparin puheista poika oli päätellyt, että tämän mielestä oltiin vielä sisävesillä, poika ei sitä uskonut. Rajaton ulappa siintyi horisontissa joka suuntaan mihin katsoi ja kohta kun aurinkokin heidät hylkäisi ja samalla kadottaisi näkyvistä muut veneet. Silloin poika kadottaisi viimeisenkin, joskin kuvitteellisen, kontaktin ulkomaailmaan. He olisivat kahden.

Emiksen eteläpuolella tuuli tyyntyi parin metrin puhalteluksi, mutta onneksi vesi oli tasaista ja liikehdintä oikeaan suuntaan jatkui. Lähestyvän sivutuuliluikkarin kunniaksi koko miehistölle tarjoiltiin murukahvit ja siinä sumppia irvistellessä ja norttia yskiessämme pohdiskelimme, että purjehdus on ajanvietteenä tosi kivaa. Siis kilpapurjehdus, mitä nyt ruorimies valitteli kun nuoruusvuodet ohittaneen toimistorotan jalat olivat hapoilla jo viiden tunnin seisomisen jälkeen. Lomapurjehdusta ei nyt kukaan täysijärkinen harrasta ainakaan selvinpäin (ja siinä kun ei seiso edes pinnamies).

Tuuli yltyi femman luokkaan ennen Emäsalon itäpuoleista ränniä ja hetkittäin hätyyttelimme löysillä purjeilla seitsemän solmun maagista venevauhtirajaa. Eipä sitä hauskuutta tolkuttoman kauan kestänyt. Tuuli himmasi nollaan ja kilpakellunta ajankohtaan nähden lämpimässä yössä oli yllättäen aika leppoisaa. Kulmat eivät riittäneet spinnulle ja keulasta puuttui niin paljon neliöitä, että Penelope ja Seaquest 36 Ginia pyyhälsivät ohi rännin loppupäässä. Takaa vyöryi keulavalojen armeija kohti Lown perää. Inhorealistina asia ei kauheasti harmittanut. Minkäs teet, minne meet.

Emäsalon pohjoispuolella oli aivan pläkää. Vene vaappui alle solmun vauhteja kohti siltaa ja spinnuoperaatiot olivat pimeässä nollatuulessa hiukan haasteellisia. Siis kyllähän se pallokas torkuilta herätetyn keulagastin toimesta ylös saatiin, mutta yli-uupuneen sitlooraosaston muovaama spinnutrimmi oli mielenkiintoinen, lähes dadaistinen, yritelmä.  Mordorin valaisemaa yötaivasta vasten piirtyi käytetyn preservatiivin ääriviivat ja venevauhti oli niin nihilististä, että Penelope ja Ginia karkasivat kaukaisuuteen. Pinnamieskin vaikuti paljon kiinnostuneemmalta kelluvasta merivartioasemasta kuin oikeasta sillan alituskohdasta. Irvokasta tilataideteosta täydensi takaa kuulunut  Inferno-kaksikon himokas keula-aaltolätinä. Merenhuiskekin huiskutteli aivan lähistöllä. Pidimme ahdistelijat herran nuhteessa sillalle saakka, mutta öljyjalostamon kohdilla spinnun trimmaaja epäonnistui täysin kolmiulotteisen kangaskappaleen muotoilussa. Merenhuiske pyyhälsi ohi ja Inffarit parkkeerasivat Lown peräpeiliin huutelemaan. Hiukan oli ikävä niitä LYS-kirjan salliman toppispinnun kymmeniä lisäneliöitä, mutta budjettitiiminä niillä mennään mitä on. Siis ORC-spinnulla.

Pimeyden laskeuduttua poika keskittyi tuijottamaan ruoria puristavien käsiensä vaaleina hohtavia rystysiä. Veneen toisella laidalla kapteenin silmät kiiluivat piipun pesän muodostamassa pienessä valonkehrässä. Piippuaan pureskellessa kapteeni mumisi itsekseen, eikä poika ollut varma oliko kyse rukouksesta, manauksesta vai jotenkin veneen liikkumiseen liittyvistä yksityiskohdista.

Musta ympärillä vellova vesi alkoi pikkuhiljaa vaaleta, ei auringon vaan uskomattoman kirkkaan keinotekoisen valon vuoksi. Äkillinen kirkas valo, kovat äänet ja valtavat koneet, olisivat pelottaneet poikaa jossain toisissa oloissa. Nyt epätodellisen keltainen hehku paljasti ympärillä olevat muut veneet, tällä kertaa eivät vain takana vaan kaikkialla ympärillä, ja poika pystyi jälleen kuvittelemaan itsensä jollekin niistä. Jonnekin muiden ihmisten ilonpidon sekaan, pois tästä yksinäisestä veneestä.

Aamuspinnuttelu takaisin Kuninkaansalmeen oli tyypillistä Emistä. Tuuli oli pientä ja univaje vaivasi. Myöhemmin totesimme, että genitaaleihin ja eritteisiin painottuvat vitsit loppuivat näillä main. Huolestuttavaa väsymistä koko tiimiltä. Siitä asiaan kuuluvasta kylmän-kostean-nihkeästä aamuhorkastakaan emme päässeet nautiskelemaan, sillä ilma oli edelleen yllättävän lämmintä. Suorastaan miellyttävää. Kylmä murukahvi maistui onneksi yhtä paskalta kuin aina ennenkin. Liiat muutokset ovat pahasta.

Hevosten kohdilla Infernot olivat edelleen Lown ulkohuussin suunnassa ja samaan seurueeseen oli liittynyt myös Jasmiina. Xelinankin spinnun olimme tunnistavinamme jossain kauempana. Merenhuiske sinnitteli ärsyttävän sitkeästi edessä. Lown aavistuksen kohentunut venevauhti piti takaa-ajoryhmän takana loppuun asti, mutta Merenhuisketta emme saaneet millään kiinni. Tuplatassutiimin fiilingi oli yllättävän hyvä ottaen huomioon, että takana oli valvottu kilpapurjehdusyö ja veneen kipparin monituntinen monologi eturauhasista ja sotien jälkeisestä Suomesta. Pinnamiehen pään lienee säästänyt totaaliselta hajoamiselta liiat äänet peittävä pipon ja hupun yhdistelmä. Kommunikaatio oli tosin murahdustasoa ja satunnaista vitunhuutamista, mutta niinhän se yleensäkin Lowssa on. Vierailijagastien palautteen perusteella olemme ehdottomasti Pohjois-Euroopan sulkeutunein tiimi. Kiitos kunniasta, yritämme jatkossakin olla. Tsemppistä ja silleen.

Kuninkaansalmessa tumppasimme huonon virkauran tehneen pallokkaan keulaluukun kautta vessaan miettimään tekosiaan ja jatkoimme loppumatkan maaliin kalvoilla. Huiske ehti maaliviivan yli ensin, sitten me. Hetiperään maaliin kiirehti Jasmiina ja välisarjan paukun ottanut Donna.

Aamun valjetessa vene kulki suorassa kohden määräsatamaa. Poika yritti iloita iloitsemisen arvoisista asioista. Ympärillä oli veneitä ja hän pystyi ne näkemään. Veneen kulkiessa lähes suorassa, meritauti alkoi vihdoin helpottaa. Hän oli kieltäytynyt yöllä kapteenin tarjoamasta ryypystä, koska oli pelännyt liikaa oksentavansa. Jo useamman tunnin poika oli tuntenut luonnon kutsun, mutta ei ollut uskaltanut liikkua paikaltaan, paljastaa itseään kapteenille eikä oikeastaan edes ollut varma missä hänen olisi pitänyt asioida.

Hänen pelkonsa kapteenia kohtaan ei ollut helpottanut lainkaan. Vaikka takamuksessa tuntui enää vain pientä kihelmöintiä, hän ei uskaltanut tehdä mitään mikä saattaisi häiritä kapteenia. Muiden veneiden valuessa ohi ja aivan perän taakse kapteeni oli jälleen tehnyt riittejään, mutta tällä kertaa ne eivät olleet toimineet. Poika epäili, että ne olivat olleet noituutta ja kun ne eivät olleet toimineet oli kapteeni pyytänyt monisanaisesti avukseen sielunvihollista ja myös uhrannut sille mereen lukuisia esineitä.

Kaikkiaan jälleen kerran todella hieno kisa. Emäsalo on oivallinen sekoitus euforiaa ja sietämätöntä olotilaa. Suosittelen!

Poika astui rantaan, halasi rantakiveä, ja tiesi ettei voisi enää pidättää tunteitaan, tai tarpeitaan. Hän tunsi kiven kylmyyden kylkeään vasten ja mietti kuinka perinpohjaista valetta tarinat merimiesten rakkaudesta merta ja uskollisuudesta kapteenia kohtaa olivat.

Seuraavaksi sitten jotain ihan muuta.

*Kommentit gastin kynästä.

 

Twilight Race II

tw2_5

Illan arvalla valittu teema oli huonoista starteista toipuminen. Illan teemaa oli Intia.

Kauden ensimmäisissä TR-iltakisoissa saimme ajella aivan liian häiriöttä, joten nyt päätimme puolitosissaan napsia sellaisia keskitason startteja. Siis sellaisia, ettei ihan minuuttitolkulla olla myöhässä, mutta ei toisaalta päästä heti vapaisiinkaan. Huonojen starttien ottaminen on hurjan helppoa ja niitä ei tarvitse liiemmin edes harjoitella. Tulevat ikään kuin luonnostaan.

Järjestävän venekunnan pykäämä erinomainen rata oli varustettu lyhyenlännällä starttiviivalla, joten ajelimme ensimmäisessä volttilähdössä huolella poijupään ohitse. Itseasiassa kahteen kertaan, joten seiskakakskymppisen jälkeen lähdimme paaralla hurjaan takaa-ajoon. Tuuli puuhkui lounaasta 3-4 m/s ja ilma oli niin poikkeuksellisen lämmin, että suurin osa lowilaisista kilpapurjehti speedo-tyyppisissä kisa-asusteissa. Tai ainakin osa kilpapurjehti. Tai olisi halunnut purjehtia, semminkin kun tiukka talviharjoituskausi oli useimmilta poistanut suojaavan rasvakerroksen sikspäkin päältä.

Sellaisen huomion teimme, että ensimmäinen ylämäki oli todella hidas, jos ajelee toisten venekuntien jättötuulissa. Tästä saammekin kehitettyä oivan peukalosäännön kaikille kisaajille: AJA PUHTAISSA! Niitä shiftejä ja muita ympäristötekijöitä on melkoisen turha tuijotella jos venevauhti jättötuulissa on aneeminen. Tämä uusi ja mullistava peukalosääntö koskee erityisesti tasoitusfliitin hitaimpia veneitä. Suuntaa startista jonnekin ihan muualle kuin muut ja älä nyt ainakaan taistele keskifliitissä nopeampia veneitä vastaan.

Noin muuten ratakierrokset sujuivat hyvin. Viimehetkien poisjääntien seurauksena ajelimme hiukan vähäkätisenä, joten teimme aina ylämerkillä perusvarman karhukäännöksen (bear away) ja alamerkille tulimme paaralla. Keulassa ahkeroinut Jace selvisi toimistaan yllättävän vähällä vitunhuutamisella ja sitlooran voima-trio Keisari, Juha ja Mara piiskasivat naruja mallikkaasti.

Lopuksi vielä hauska vinkki kaikille purjehtijoille: sopikaa ennen ensimmäistä starttia termien vaihdosta. Siis niin, että jiippiä nimitetään vendaksi ja vendaa jiipiksi. Samoin styyran ja paaran voi vaihtaa keskenään. Takaan, että termivaihto johtaa hupaisiin tilanteisiin kilpailussa ja niitä kommelluksia on sitten hauska muistella jälkeenpäin teekupposen äärellä. Ja teemaa oli Intia.

tw2_1

Twilight Racing I

TWLR1

Pikaraportti

  1. startti-ylämerkki-levittäjä-alamerkki-ylämerkki-levittäjä-maali
  2. startti-ylämerkki-levittäjä-alamerkki-ylämerkki-levittäjä-maali

Viikkoratakisa1

Kaikkiaan neljä jipesettiä, kolme vinksahtanutta ja yksi normilasku, yhdeksän jiippiä ja vendoja muutamat siihen päälle. Mukava treenisessio ja koska kyseessä nyt kuitenkin oli iltakisa, niin trimmejä ja muita kommervenkkejä ihmettelimme  paremmalla intensiteetillä kuin normiharkoissa.

TWLR2

Pönttöjen kiertely kauniissa kesäillassa on hienoa. Ihan vinkkinä voin kertoa, että enemmänkin veneitä olisi radalle mahtunut. Ensi keskiviikkona ehdottomasti uudestaan!

ProSailor Race 2016 – Irrationaali

 

prosailor2016

Inhimillisesti katsoen aivan liian kauan matkamme kesti. Tuo matka, johon olimme valmistautuneet pitkään ja huolella. Matka, jota niin intohimoisesti olimme odottaneet.

Turhaa. Kaikki on turhaa ja poisheitettävää ja hyödytöntä.

Kertakäyttöunelmia biojäteastiassa. Saa hakea.

Olimme purjehtimassa tänään. Siis oikein sellaisessa kilpapurjehdustapahtumassa, missä on tarkoitus edetä mahdollisimman nopeasti pisteestä a pisteeseen a. Matkan aikana saattoi ihailla heräilevää keväistä saaristoluontoa ja kuunnella tuulen huminaa, aaltojen rauhoittavaa loisketta ja karjuvan kipparin kiroamista. Laatuaikaa kaikin puolin ja mailiakaan en vaihtaisi pois. No, ehkä muutaman mailin ihan siitä matkan alusta. Ja lopusta. Siinä keskelläkin oli pätkiä, jotka mieluusti vaihtaisin vaikka halpaan juurihoitoon.

Talvella on inhoittava tapa pyyhkiä lihasmuistista kaikki opitut asiat pois ja olo veneessä on kauden alussa kovin noviisimainen. Purjeveneessä on naruja ja nyörejä alun toistasataa metriä ja jokainen metri tuntui hurjan oudolta ja ihmeelliseltä. Mikä olikaan tuo punainen köysi? Entäpä viereisen vihreän funktio? Mistä tuulee ja tai on tuulematta ja miksi me ylipäätään olemme keikkuvassa veneessä matkalla pisteeseen a?

Purjeen muodon vaikutus nopeuteen on mystistä. Eipä siitä sen enempää.

Vastaukset tulevat aikanaan. Jos tulevat. Syksyllä sekin asia selviää, jos on ylipäätään selvitäkseen. Jossittelua.

Sosiaalisuus on määritelmällisesti suotavan kivaa ja olen laitureilla ja plaaneilla kuullut tarinoita siitä, miten eri venekunnissa vietetään meriaikaa keskustellen toverillisessa hengessä. Tänään Rysäkarin kohdilla mietin, pitäisikö minun puhua jotain? Kertoa joku hauska anekdootti tai peräti alatyylinen sutkautus. Odotetaanko sitä minulta? Eikö muka riitä, että karjun saksalaisella aksentilla ohjeita niille naruja nykiville hahmoille, jotka olen epärehellisin keinoin ja katteettomin lupauksin houkutellut merimatkalle?

Maine ja kunnia eivät seuraa haakseamme. Tehtäköön se tosiseikka tässä ja nyt tiettäväksi.

Mut tulkaa silti pliide vielä mukaan!! Ei tää aina yhtä huonosti mee! Ihan varmasti ei mee!

Ådholmenin rännissä avasin viimein keskustelun kysymyksellä siitä, parantaako lokin jätös purjeessa venevauhtia. Päätimme kokeilla asiaa laiturinaapurin purjeilla.

Oikeaoppinen spinnutervehdys tehdään seuraavasti: nostetaan spinnakerpurje puuskaisessa sivutuulessa ilman alagaijaa. Sitten vaan odotellaan hetki. Oikeaoppisesti suoritettu spinnutervehdys on hurjan komeaa katseltavaa puomin ojentuessa kohti sinitaivasta ja purjeen liehuessa majesteetillisesti veneen sivulla. Siis hurjan komea näky jostain kauempaa katsottuna. Tervehtivässä veneessä näky on pelkästään hurja.

Tokapökä on sijoituksista ristiriitaisin. Tokaeka on hävitty sija, mutta tokapökä on kaiketi voitettu.

Turhaa. Poisheitettävää ja hyödytöntä. Paitsi tosi kivat pandat tuli palkinnoksi.

Kyllä! Purjehdus on hienoa. Aina vaan!

Suurkiitokset urhoollisesti purjehtineelle ja kaikkensa antaneelle tiimille! Me tulemme takaisin! Ja tämä EI ollut katteeton lupaus.

Kisakausi alkaa, pomppikaa tasajalkaa!

sideSelfie

Kauden 2016 ORC-rankingsarjan avaava ProSailor Race on kerännyt hienosti osallistujia. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että isoon – siis nopeampaan – luokkaan olisi tulossa yhdeksän ja pienempään luokkaan kuusi kokeilijaa. Hienoa!

Jännä nähdä, miten tiimien peruskuntokausi on onnistunut ja onko veneen alla ja purjemaakarin tiskillä vietetty tarpeeksi aikaa. Offshore Racing and Pole Dance Team LOW osallistuu koitokseen hiukan varamiehisenä, mutta minimitavoite on viimevuotisen Pro Sailor –tuloksen reilu petraaminen (joka siis oli DNF, kun emme ehtineet edes maaliin haastavissa tuuliolosuhteissa).

Nähdään starttiviivalla!

Isot (12.5.2016):

FIN 19 Normet X-41
FIN 12655 Nissan Arita Sinergia 40
FIN 10936 Speculator Finngulf 41
FIN 11517 Castillo de Bellver One-off 35
FIN 100 Kalle Luoto Aquamarine
FIN 11513 Das Boot Salona 38
FIN 11611 RAMDATA Salona 37 IBC
FIN 11576 Madame Blå First 40.7
FIN 15476 Kind of Magic IMX 38

Pienet:

FIN 11572 Bianco First 35
FIN 420 Nauti ’n’ Nolla Arcona 340
FIN 11369 Vindungen Finnflyer 36 1.85
FIN 11625 LOW First 34.7
FIN 12332 Xelina X-332
FIN 10810 FinnFun Finngulf 331

Koiravahtimietelmiä

Keulaselfie

Oletteko koskaan huomanneet, miten yö ja normaalista poikkeavat olosuhteet vaikuttavat ajatteluun ja ympäröivän todellisuuden hahmottamiseen? Tekemiseen ja olemiseen? Ratkaisuihin ja lopputuloksiin?

Otetaan esimerkiksi vaikkapa avomeripurjehdus, mukavuudenhaluinen ikämies ja öinen vahtivuoro. Pimeys, kosteus, kylmyys ja heiluva ympäristö poikkeavat valtavasti eläkeikää lähentelevän sohvaperunan arkirutiineista. Niistä jokapäiväisistä rutiineista, joihin kuuluvat lähinnä bingoillat, tupeen hoito ja tenatarjousten bongailu.

Minulle tarjoutui pitkästä aikaa mahdollisuus siirtopurjehdukseen eteläiseltä Itämereltä Helsinkiin. Avomerikokemukseni on vaatimaton, melkeinpä olematon, sillä olen viimeiset vuodet keskittynyt lähinnä Melkin (saari Helsingin edustalla) kiertelyyn. Gastipaikka vaatikin luovaa tarinankerrontaa, ruinaamista ja omien kustannusten maksua. Yhtä kaikki, eräänä aurinkoisena lauantaipäivänä astuin siirtoveneeseen ja matka kohti Suomea alkoi. Matka Helsinkiin ja matka itseeni.

Vastoin kaikkia odotuksia sain osallistua myös veneen ohjailuun ja minulle määrättiin ns. vahtivuoro, jolloin tehtäviini kuuluivat plotterin tuijottelu ja automaattisen ohjaussysteemin nappuloiden painelu. Purjeitakin olisi kaiketi pitänyt trimmata, mutta minulla nyt ei ollut kyseisestä venetyypistä mitään kokemusta, joten trimmailuni oli lähinnä kosmeettista ja keskityinkin enemmän selittelyyn. Sen osaan.

Seuraavassa muistikuvamerkintöjä ja todellisuuden vääristymiä eräältä yöltä.

—***—

Sää: +2C, tuuli SSE 7m/s

01:55Herään kovakouraiseen ravisteluun. Pimeydestä kuuluu napakka käsky kömpiä lattialle sijatusta vuoteesta ylös kannelle. Haalin käsikopelolla märät purjehdusvaatteet suojakseni ja kompuroin istumalaatikkoon köysikasojen ja irtoroskan keskelle.

02:10Purjehdushousuni ovat väärinpäin ja vetoketju painaa ikävästi pakaralihasta. Yritän ujuttaa vetoketjun pakaralihasten väliin, mutta turhamaisen pienet purjehdushousut eivät liiku. Laitan purjehdushanskat penkille ja istun niiden päälle. Pakotus helpottaa hiukan.

02:15Käsiä palelee. Tungen kädet takin taskuihin.

02:30Korvani ovat jäässä. Yritän lämmittää käsillä korviani ja mietin kolmea apinaa.

02:35Käsiä paleltaa, joten tungen ne housunkauluksesta sisään ja unohdan palelevat korvat ja apinat.

02:55Herään purjeiden läpätykseen. Samaan ääneen on herännyt myös kippari, joka tuijottaa minua kiukkuisesti oviaukosta. Lyhyen, mutta tiukkasävyisen  motivaatiokeskustelun päätteeksi kippari kömpii takaisin punkkaan ja mutisee jotain paskoista siirtogasteista ja laiskoista eläkeläisistä.

03:05Tekee mieli olutta. Otan hörpyn vesipullosta.

03:10Kusihätä.

03:10Kusihätä yltyy. Mietin vaihtoehtoja. Tässä iässä eturauhanen on niin huonossa kunnossa, että jokainen yli polven yltänyt suihku merkitään päiväkirjaan hymiön kera. Kiroan kotiin unohtuneet kurpisaalit ja jäätävän ilman kutistaman miehuuden. Päädyn puoli-istuvaan asentoon takatuhdolle ja säädän kylmästä tunnottomalla kädellä suutinta sen mukaan, kuinka lämpimältä lahkeessa tuntuu. Toimituksen jälkeen yritän kurkkia peräpeiliä, mutta en pimeässä erota mahdollisia värimuutoksia.

03:15Kipparin pää levitoi jälleen oviaukossa ja huomauttaa happamasti huonoista trimmeistä. Nyökkäilen ja kiskaisen näyttävästi ensimmäistä löytämääni narua. Sprayhood nousee yläasentoon. Näytän peukkua ja yritän keventää tunnelmaa sopertamalla jotain lisääntyneestä purjepinta-alasta. Kippari kömpii takaisin punkaan ja kiroaa ääneen spedeilevät papparaiset.

03:28Tökin joutessani karttaplotteria ja yritän etsiä matopeliä. Hävitän vahingossa seuraavan reittipisteen. Päätän olla hiljaa asiasta ja toivon, ettei kippari huomaa mitään. Ainahan voi syyttää jotakuta muuta.

03:33Mietin tekosyitä pysähtyä Gotlantiin, josta pääsisi lentokoneella pois. Harjoittelen hetken kouristelua ja kurkkukipua, mutta luovun ideasta. Veneen kippari on tunnettu kovasta kurista ja luultavasti saisin oireilusta palkakseni ainoastaan lisävuoroja kannella.

03:36Kuulen keskustelun ääniä keulakannelta. Valaisen taskulampulla tyhjää kantta. En saa sanoista selvää, joten vajoan jälleen apatiaan. 

03:40Iso aalto keinauttaa venettä ja kuolemanpelko muljahtaa tajunnassa. Ihmettelen, miksi istun kylmässä ja märässä veneessä enkä vaikkapa lämpimässä baarissa rommitotia siemaillen. Mikä kumma saa ihmisen ehdoin tahdoin hakeutumaan surkeuteen? Mitä tässä nyt taas yritetään todistaa? Ja kenelle? En keksi vastausta yhteenkään kysymykseen ja käperryn sikiöasentoon sprayhoodin nimelliseen suojaan.

03:45Paskahätä.

03:55Paskahätä yltyy. Könyän sisälle ja hapuilen säkkipimeässä kohti veneen keulassa olevaa vessaa. Herätän puolet miehistöstä ja kuulen kipparin mutisevan jotain amatööreistä ja viimeisestä kerrasta. Päästyäni toilettiin huomaan kerrospukeutumisen ongelmat. Nojailen pingviinimäisesti seinään ja kuorin vaatekerroksia yksi kerrallaan kunnes tunnen kylmän henkäyksen pakarassa. Istun alas liian pienelle renkaalle, tuen käteni seiniin, ojennan jalat pönkäksi vastakkaiseen komeroon ja puserran. Liian kuitupitoinen ruokavalio synnyttää pytyn pohjalle metsäjäniksen kokoisen möhkäleen. Pidän toisen käden edelleen seinällä tukena ja yritän toisella kädellä pyyhkiä paikkoja puhtaaksi. Vettynyt paperi antaa periksi ja pyyhin sormeni puhtaaksi purjehdushousujen lahkeeseen. Yksi paperi tipahtaa lahkeen sisäpuolelle enkä pimeässä löydä sitä. Loput käytetyt paperit tungen johonkin koloon, jonka arvelen olevan paperiroskis. Hetken ihmettelen, kuka on heittänyt toilettilaukun samaan paikkaan. Kiskottuani vaatekerokset takaisin päälle yritän tyhjentää käsipumpulla pyttyä. Metsäjänis ei hievahdakkaan ja tökin otusta kaapista löytämälläni hiusharjalla. Edelleen liian iso. Epätoivon tuomalla tarmolla kirnuan möhkäleen harjalla sentin paloiksi ja huuhtelen kirnutapon uhrin putkiston riesaksi. Piilotan hiusharjan toilettilaukun viereen. Kontatessani  takaisin kannelle kuulen kipparin mutisevan jotain henkilökohtaisesta hygieniasta.

04:12Palelen kokonaisvaltaisesti. Harkitsen merikarttojen survomista takin sisään lämmikkeeksi.

04:55Seuraava vahti herättää minut vapaavahtiin. Ryömin takaisin koleana  odottavaan makuupussiin. Päätän pestä kädet ja housujen lahkeet herättyäni.

—***—

En enää ikinä poistu Melkin rannoilta. En ainakaan ihan heti. Tai siis muutamaan päivään.

Vai onko sittenkin niin, että avomeripurjehdus on kivaa? Kuulostaa kyllä pervolta.

 

Viikon vinkki: oikeat haikkauskulmat

Haikkaahaikkaa
Oikeaoppinen haikkausasento.

Näin uuden purjehduskauden alussa on syytä huomauttaa eräästä kiusallisesta ilmiöstä. Kisaavissa veneissä valitettavan tuttu näky ovat laidalla tyylittömästi velttoilevat haikkaajat. Karmeimmissa tapauksissa löysäkkeet istuvat oluttölkki toisessa ja puhelin toisessa kädessä ja vieläpä iloisesti keskustelevat epämääräisyyksiä vierushaikkaajan kanssa.

Eihän se tuollainen peli vetele ja heilu. Haikkaus on jokaisen purjehtijan välttämätön perustaito ja  SPV:n katsastusvaatimuksissakin määritelty kelpoisuuskriteeri. Velttoilu laidalla on epäurheilijamaista ja peruste protestille sääntökohdan kaksi perusteella:

2 FAIR SAILING

A boat and her owner shall compete in compliance with recognized principles of sportsmanship and fair play.

Laidalla istutaan jämäkästi! Torso on suorassa ja ulokkeet ovat terhakassa kulmassa vääntömomentin maksimoimiseksi. Suu pidetään kiinni ja katse tarkkailee herkeämättä vihollisveneitä ja puuskatuulia.

Mantookiapinan työ on suorittamista siinä missä mikä tahansa muukin toimi kisaavassa veneessä. Rotia sinne laidalle!

Pateettinen purjehtija kertoilee iloisesta tapahtumasta

Tiedoksi ja varoitukseksi.

Low_sketch
© R. Pandon

Vanha kehno keulallaan jälleen vesiä veistää. Hetkeksi halkoo ja eroittaa, toviksi jäljen jättää.

Se veneen tehtävä on.

Aalto jäljen peittää, tyrsky polun verhoaa. Meri ei matkojasi muista, aava ei sinusta huoli.

Se meren tehtävä on.

Purjehduskausi 2016 on alkanut. Iloitkaamme.

Toivottavasti tuleva kausi tarjoaa jotain laatutäytettä tähän blogiinkin. Alkavat nämä työväenopiston luovan kirjoittamisen intensiivikurssilla opitut kliseetykitykset hiukan kyllästyttämään.

Vähin käpälin

helpingHand

Sinkku- ja tuplatassupurjehdus on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen rantautumassa väellä ja voimalla arktisille rannoillemme. Huhtikuussa järjestetään tiettävästi kautta aikain ensimmäinen avoin keskustelutilaisuus asian tiimoilta ja sosiaalisessa mediassa on viriämässä useampikin asialle omistautunut sivusto.

Hienoa! Vähin käpälin suoritettu kisapurjehdus on upea laji! Kysykää vaikka ranskalaisilta.

Nyt vielä niitä sopivia kisoja kisakalenteriin, niin vähäkätisten asiat lähtevät rullaamaan.

Shorthand Sailors Event 27.4.2016 klo. 18:30. Ravintola Blue Peter Lauttasaari

No-Crew Finland FB-ryhmä

1tai2.wordpress.com

Hyinen hyhmä

Emis_225

No jopas, jokakeväisen takatalviklassikon, Emäsalon Lenkin, kilpailukutsu on ilmestynyt: NOR

Muutaman Emäsalon palelleena voin todeta, että kisa on parhaimmillaankin silkkaa masokismia poloisen purjehtijan hienosäätäessä geen trimmejä aamuyön tunteina amputaatiokypsillä sormilla. Koiravahdin aikaan kylmänkostea tuuli opponoi existentiaalista ihmiskäsitystä ja pahasti paleltunut eturauhanen muistuttaa elämän rajallisuudesta. Minuutit tuntuvat hammaslääkärin odotushuoneelta ja jokainen liike on huolellisesti suunnitellun prosessikaavion tulosta.

Sitten.

Katharsis.

Uudistuminen.

Aamuauringon ensisäteet muuttavat kaiken. Ihan kaiken. Kontrasti on valtava elämän ryömiessä esiin kerrospukeutuneesta kotelosta.

Upea kisa. Suosittelen!

Luullakseni kevään ensimmäinen leskenlehti

FullSizeRender

Luulenpa, että kevät on tullut. Näin luulen ja luuloa vahvistaa plaanilla lojunut keltainen mirkaboksi, joka luultavasti liittyy luuloon, että sileä pohja olisi jotenkin kiva. Kaikkea voi luulla, mutta edelleen luulen, että kevät on tullut.

Luultavasti huomenna sataa lunta, mutta luullakseni senkin kestän luullotellen edelleen sen luultavan kevään saapuneen.

Luullakseni toistin tarpeeksi, joten luulen, että lähden tästä takaisin veneen alle.

Spirit of Lidingö

(c) Rick Pandon
(c) Rick Pandon

Mielipuolisen hitaasti hakkaava matriisikirjoitin räkäisi paperin lattialle. Noukin paperin ja tuijotin. Epäusko, kauhu ja kaikenlainen niihin liittyvä sekamelska velloivat jossain takaraivon tietämillä heti siinä käpyrauhasen vieressä. Näin fyysisen hahmon ottaneen Ahdistuksen sekoittavan niitä värejä, joilla maailma on maalattu. Naurettavan räikeä käärme repi henkiparkaani ulos hampaiden välistä ja kuolaavat koirat raatelivat liian vähän käytettyä maksaani riekaleiksi. Silmieni eteen laskeutui kalansuomuista tehty verho tuijottaessani putkinäön laitamilla vilkkuvaa numerosarjaa. Kirottu numero, jota pienet keltaiseksi maalatut ihmishahmoiset olennot vääntelivät irvokkaisiin asentoihin ikäänkuin korostaakseen tilanteen virkamiesmäisen epätodellista luonnetta. Äkkiä tajusin, miltä tuntuu tiikerihain haukatessa valtaosan vasemmasta jalasta jättäen jälkeensä pelkän käyntikortin. Luonnonvastaista olotilaa korosti mielikuvien vyöry, jota tympeästi hymyilevät sinihampaiset rotat ryystivät. Outoa todellakin. Yleensä sinihampaisille mielirotille maistuvat tukahdutetut muistot. Tirskuin ja itkin survoessani paperia pala kerrallaan poskiini talteen.

Ai se LYS-luku? No se on sama kuin mennäsuvenakin, eli 1,26. En oikein ymmärrä, miksi niin innostuin asiasta, sillä luku on ihan asiallinen.

Koska alkaa purjehduskausi?

Punainen vai musta?

varasto

Kas, Sähköturvallisuuden Edistämiskeskuksen mainiosta opuksesta ”Sähkö ja Vene” on ilmestynyt uusittu painos. Löytyy täältä.

Vielä ehtii tehdä kevätsähköremontin ennen kauden alkua! Mikä olisikaan rentouttavampaa kuin kieriskellä muutama laatuviikonloppu kaikkialle veneeseen levittäytyneen villiintyneen johtopöheikön seassa ja ottimet jäässä puristella apikoja. Mahtavaa!