Näyttökuva 2016-08-23 kello 0.42.07

HTR 2016 – Reisi reisille

D5

Todella typerän kaksikielisen ja mielisen otsikkosanaleikin piiskaamana syöksymme luimistellen historiankirjoituksen kellastuneille lehdille etsimään toista yhtä kurjaa tapahtumaa kuin vuoden 2016 Helsinki-Tallinna Race Lowin osalta oli.

Historian anti-sankareista lähimmäksi päässee helleeninen toogapurjehtija Odysseus, joka käytti noin 150 mailin matkaan rapiat kymmenen vuotta ja siinä sivussa hukkasi puolet gasteistaan. Uskomattoman huono suoritus, jos miettii veneen vesilinjaa. Olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että kyseisen tarinan voi laittaa samaan kategoriaan niiden tuhansien ”muija/äijä lähti ostamaan röökiä ärrältä ja on sillä reissulla ollut toistakymmentä vuotta” -kertomusten kanssa. Tarinan huipennuksessahan Odysseus palasi himaansa ilmeisesti rahojen ja viinin loputtua. Kotiväen tivatessa, että missäs haadeksessa sitä ollaan oltu, sepitti Ode kauheassa darrassa hätäpäissään epäuskottavan tarinan. Vai muka kyklooppeja ja seireenejä?

Myönnetään, aivan yhtä surkeasti ei Team Lown vironmatka päättynyt. Toki käytimme taivallukseen suhteettoman paljon aikaa ja loikkakuntoisesta miehistöstäkin puuttui jotoksen päättyessä neljännes. Ja lailla Odysseuksen myös me sorrumme jokaisen taipaleen päätteeksi sepittelemään kummallisia kertomuksia. Tässä niistä yksi. Ei edes parhaasta päästä, mutta omasta päästä kuitenkin.

”Valintoja, ah valintoja” totesin kliksutellessani HTR:n ilmoittautumislomaketta ja laittaessani rastin LYS-luokan kohdalle. Tiesin saavani osakseni kummeksuntaa, syrjintää ja mulkoiluja, mutta LYS-luokalle oli olemassa ihan pätevä peruste. Tai pätevästä tiedä, mutta peruste kuitenkin. Katsokaas asia oli näin, rakkaat lukijat, että muutama tovi sitten käväisimme sosiaalisella visiitillä eräässä tunnetussa ruotsalaisessa matkapurjehduskisassa ja silmät ymmyrkäisinä ihmettelimme paikallisten perverssiä innostusta genaakkereihin. Siis sellaisiin nailonkankaisiin purjeisiin, jotka sidotaan veneeseen kiinni hieman samaan tapaan kuin fokka-tyyppinen purje. Asia herätti kiinnostusta ja Lown purjevarastossa oli perimätiedon mukaan myös muutama gennakerpurje. Pitihän niitä päästä kokeilemaan ja jotenkin HTR tuntui juurikin sopivalta tapahtumalta. En tiedä miksi, mutta yhtä kaikki, rastitin LYS-luokan ja jäin odottelemaan, mitä tuleman pitää.

Edellä mainittu svealainen matkapurjehdustapahtuma vaikutti myös miehistön valintaan. Alkuperäisenä suunnitelmana oli ajaa kisa tassumoodissa, mutta ordereita tutkiessamme kävi selväksi, että vähimmäisvaatimuksena on kolme ihmistä veneessä. Oudon korkea lukumäärä, mutta jälkeenpäin joku nokkela kyllä viisasteli, että ordereissa ei faktisesti puhuttu ihmisistä, joten koulutettu purjehtijalehmä tai skuuttaajalammas olisi täyttänyt orderien hengen. Ehkäpä koitamme merinyhtöpossua seuraavalla kerralla? Ainakin nyhdökäs olisi iloisempaa seuraa kuin Lown kippari keskimäärin.

Eksyinkö aiheesta?

Siis miehistömäärästähän oli puhe? Eli siis värväsimme vähimmäisvaatimuksien täytteeksi täysiverisen purjehdustaidottoman mediapersoonan raportoimaan livenä kisatapahtumia ja dokumentoimaan sanoin ja kuvin edesottamuksia myös jälkipolville. Mikään ei ole niin muuttuvaa kuin lukkoon lyöty suunnitelma, joten viime tipassa värväsimme vielä neljännenkin purjehtijan. Kolme tuntui jotenkin epäonnen luvulta. Vähänpä tiesimme tulevaisuudesta.

Sääennusteet lupailivat joko kryssikisaa tai sivutuuliluikkarikisaa. Jälkimmäinen tuntui surkealta vaihtoehdolta, sillä LOW oli laitettu suurimpaan LYS-luokkaan ja luokan veneiden vesilinjat vaikuttivat keskimäärin aika pitkiltä. Vähäväkisenä ja lyhyenä veneenä toivoimme kevyttuulista kryssikisaa. Kun sitä genaakkeriakaan ei nyt sitten päästy kokeilemaan.

Uudistunut HTR sisälsi kaikenlaista paraatia, lippua, lappua ja kisasatamaa Helsingin keskustassa. Todella hienoa, että tasoituspurjehdusta tuodaan framille ja maakrapujen ihmeteltäväksi. Kisasatamassa rahvaallakin oli mahdollisuus tutustua salaperäisen jännittävään ja kosteaan purjehtijaelämään ja kuunnella hurjia suolantuoksuisia tarinoita myrskyisiltä aavoilta. Tarinoita kaukaisista eksoottisista paikoista kuten Sipoonselkä ja Kaunissaari. Tarinoita monen tunnin raastavista matkoista. Tarinoita kylmästä, janosta ja selviytymisestä. Tarinoita purjehtijaelämästä ja purjehtijoista. Toki on myönnettävä, että kisasataman ”purjehtijaa” ei kyllä helpolla eroittanut kauppahallin kupeessa päivystävistä spurguista. Ulkoinen habitus on kummallakin ihmisryhmällä hämmästyttävän samanlainen.

Itämeren valkea helmi

Jos järjestelyt olivat hienot, niin täysin käsittämätöntä taasen oli se, että purjehdusaikarangaistuksia jaettiin kisan ulkopuolisten asioiden perusteella. Esimerkkinä vaikkapa se, että jos satunnainen onneton harhaanjohdettu sielu sattui ajelemaan Kauppatorin rantaan väärää reittiä, niin hän sai viisi prosenttia penalttia purjehdusaikaan. Viisi prosenttia saattaa kuulostaa pieneltä ajalta, mutta olkaapa seuraavan kerran juurihoidossa viisi prosenttia kauemmin niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Siis eihän tuossa rangaistuksessa ole mitään logiikkaa tai älliä. Varaslähdöistä, kisan aikaisista varustepuutteista, raportoinneista ja sellaisista voidaan rangaistuksia lätkiä, mutta ei herranjestas sentään siitä, mitä kautta ajelee paraatin lähtöpaikalle. Ollaanko nyt kaltevalla pinnalla ja seuraavaksi tarjoillaan ruoskaa rumille veneille, kiroileville kippareille ja punapöksyisille Keke-nimisille keulagasteille?

Jos noita outoja rankaistuksia on pakko antaa, niin sitten jonkinlaista ryhdikkyyttä asiaan. Lowlle annettiin viisi pinnaa piiskaa, mutta ei veneelle, joka pötpötteli perässämme samaa reittiä. Regattahuhut tiesivät kertoa muistakin eksyneistä, joille armo oli käynyt oikeudesta. Ilmeisesti lowilaisista haluttiin tehdä varoittava esimerkki tuleville osallistujille. Tai sitten meistä ei vaan pidetä, byhyy [paha mieli -hymiö]. Ei tälle perseilylle muuta selitystä ole. Ymmärrämme yskän ja valpurimaisesti haluaisin nöksähtää ja todeta, että poistumme takavasemmalle ja jatkossa teemme elokuun viikonloppuina jotain ihan muuta. Luultavasti emme kuitenkaan tee.

flag

Startti oli Hernesaaren kupeessa siinä Sedun mestan vieressä. Ilman sen suurempaa starttitaktiikkaa vauhdittelimme aikamme lähtöalueella ja valmistauduimme oman takaa-ajoryhmämme lähtöön.

Tapaturmat aiheutuvat yleensä ihan mitättömien tapahtumaketjujen seurauksena. Niin tälläkin kertaa. Sitloorassa hyörinyt trimmaaja löi harmittoman näköisesti polvensa sitlooran penkkiin sillä seurauksella, että jalka oli hetkessä käyttökelvoton. Kisapaletti meni sekaisin ja ajelimme päättömästi ympäri lähtöaluetta yrittäessämme järjestää miehistökuvioita uudelleen. Lopulta laitoimme aavistuksen toipuneen potilaan ratin taakse seisomaan yhdellä jalalla ja kaksi- ja kolmijalkaiset hoitelivat trimmihommia. Huonosti se lähtö silti meni, sillä X-34 Xilia niisti Lown starttialuksen väärälle puolelle. Pyörähdyksen jälkeen kiihdytimme muiden veneiden perään kohti Tallinnaa. Fiilingi veneessä oli tanniininen.

Sen, yksi Suomen nopeimmista First 31.7 -tyyppisistä veneistä, valmistautuu starttiin.
Sen, yksi Suomen nopeimmista First 31.7 -tyyppisistä veneistä, valmistautuu starttiin.

Ykkösgeehen puettu ranskatar oli turhan kallellaan alkumatkan puuskissa, mutta jo Harmajan majakan kohdilla keli keveni ja vene heilui järjellisissä kulmissa. Rattia väännellyt yksijalkainen sisupussi laitettiin makaamaan sitlooran lattialle ja ensiapuna kiinnittelimme kolmen koon periaatteita (kylmä, kalja, koho) noudattaen ideaalisiteellä kylmiä oluttölkkejä rikkinäiseen jalkaan. Mediahenkilö siirrettiin hoitohenkilökuntaan ja komensimme potilaan sisälle lepäämään, mutta eihän se jääräpää suostunut mihinkään liikkumaan. Ilmoitti vaan, että hän ei muuten sitloorasta poistu vaan repii vaikka hampailla niitä köysiä. Kova asenne! Hyvä Teepee!

Loppumatka olikin sitten kaksinpurjehdusta. Kassulla oli pieni paikallinen pläkäansa ja veneen kippari aloittti tutun kitinänsä paskoista trimmeistä ja elämän turhuudesta. Kitinää ei kestänyt kauan, sillä uusi tuuli tuli samasta suunnasta kuin mihin se vanha hävisi. Kasuunin jälkeen ajelimme ajoittain POWER REACHIA ja kaipailimme satoja kiloja laitamassaa. Hetken näytti jo siltä, että genaakkerille olisi käyttöä, mutta genaakkerin sijasta päätimme käyttää banaania. Siis taktisesti, ei mitenkään fyysisesti.

[Tässä välissä siirrytään Suomenlahden keskelle…läps läps läps.]

Puoleen väliin Suomenlahtea kulki hyvin, mutta sitten tuuli muuttui tyhmäksi, hiljaiseksi ja kääntyväksi. Tallinnan matalan sijasta veneen keula sojotti välillä kohti Ruotsia. Pohdiskelimme ja arvoimme vendaa itään, mutta tikki jäi tekemättä ja kääntyilevä tuuli aiheutti sen, että pääsimme toisella banaanilla takaisin Aegnan länsiviitalle. Banaani on outo juures!

Suht tasaisessa vedessä ja kevyessä tuulessa vene kulki yllättävän hyvin. Olisiko nyt löytynyt joku uusi trimmiviritelmä laastaroimaan alkukauden taaperruksen aiheuttamia kolhuja. Toinen vaihtoehto tietysti on, että Lown pinnahenkilö ajoi aivan jäätävän tarkasti. Asia selvinnee pikapuoliin syyskauden kisoissa.

Tallinnanlahti oli jälleen kerran hieno kokemus. Hopeinen kuu loi merelle siltaa ja tasainen vesi ja tasainen tuuli tarjoilivat puitteet täydelliselle purjehduskokemukselle. Merten shakkiottelu jatkui maaliviivalle saakka jostain puskista ilmestyneen Xilian vendaillessa jatkuvasti kiusallaan Lown päälle. Välillä isoksikin venähtänyt välimatka typistyi maalin lähestyessä ja viimeisessä vendassa Lown pinnahenkilö suhasi silkalla raivolla eteen kääntyneen Xilian yläpuolelta ohi, yli, halki, poikki ja pinoon. Maaliin saavuimme turvallisen parin veneenmitan erolla. Meille ei kandee alkaa!

Maalissa olimme kello 5:04 aika monen tunnin purjehduksen jälkeen. Maaliaika olisi riittänyt kuudenteen ja viimeiseen palkintosijaan, mutta järjetön purjehdusaikarangaistus tiputti sijoituksen sinne ynnä muut -osioon. Tällaista tällä kertaa.

Piritassa touhu oli tuttua. Ambulanssi kärräsi Lown alati jauhavassa lihamyllyssä murskautuneet gastit paikkailtavaksi ja se terveempi puolisko porukasta jatkoi suoraan regattatelttaan rakentamaan parin vuorokauden riehakasta humalaa. ORC-luokan purjehtijat olivat kadehdittavan huonossa kunnossa meidän LYS-tyyppien vasta aloitellessa. Niistä muista tapahtumista voinen kirjoittaa kuvallisen erikoisraportin joskus myöhemmin.

Kiitos tiimi. Hyvin veditte!