saari1

Suursaari Race 2016 – POWER REACH

YEAH, POWER REACH BABY!

saari1

Suursaari, tuo mystinen suuri saari itäisillä mailla. Saari, jonka kutsua niin harva tasoituspurjehtija kykenee vastustamaan. Saari, jonka rantatyrskyt ovat synnyttäneet legendoja ja tarinoita ihmiskunnan kollektiiviseen muistiin. Suursaari on totisesti jokaisen suomalaisen tasoituspurjehtijan henkinen koti ja emä.

Team Low lähti jälleen kerran yltiöoptimisesti valloittamaan Suursaarta peräti seitsemän pätevän ja ansioituneen purjehdusveteraanin voimin. Tavallisuudesta poiketen veneen varusteluun kiinnitettiin erityistä huomiota. Taakse ovat jääneet ajat kuivan ranskanleivän ja lämpimän oluen, sillä nyky-lowilaiset hellivät irstaan hedonistisia suitaan tortulla, vaniljakräämillä ja kermakahvilla. Merilounaaksi oli varattu kevyen kesäinen kurpitsapohjainen pasta ja päivälliseksi tukeva syöttövasikka. Todellisuus on usein kurja matkakumppani ja tälläkin kertaa tuo kutsumaton epatto heitteli kapuloita Lown hyvin öljyttyyn koneistoon. Kisan maalissa suurin osa herkuista oli edelleen koskemattomana veneen pilssissä ja ne harvat nautitut makupalat oli pääasiassa uhrattu myyttisen Suursaaren rantavesille.

Startti oli huikaiseva kokemus. Toinen toistaan upeampi pursi vauhditteli kirein purjein alle solmun nopeuksia alle solmun tuulessa. Virkaa tekevän starttitaktikko Juhan ohjeilla pääsimme aivan venepäästä liikkeelle ja ampaisimme 150 mailin matkalle noin solmun venevauhdilla. Pikaisesti siinä starttiviivalla ynnäilimme, että kyseisellä vauhdilla emme ole maalissa tälläkään hetkellä. Onneksi tuuli hiukan virisi Ådholmenin nakkiportilla ja tiukkaan kasaan pakkautunut 70 veneen fliitti lähti nylkyttäen kohti Melkkiä. Low kellui jossain siellä joukon keskellä ja sääennusteiden mukaan viritetty sikakireä riki ei tehottomalla fokalla maustettuna  kauheasti vauhtia antanut. ORC2-luokan kärkiveneet ottivat liian paljon kaulaa jo ennen Melkkiä ja Lown kippari sai ensimmäisen itkupotkuraivarin kääntäen veneen keulan kohti Sedun rantajuottolaa. Kurssi palautui veneeseen värvätyn kuuluisan tassupurjehtijan kolauttaessa korjaavasti vinssikammella kipparia päähän. Se ei ole loppu ennen loppua. Vai miten sitä pruukataan sanoa.

saari5

Melkillä alkoi hienous. Tasainen vesi ja sopiva tuuli kiihdyttivät veneen mukavaan vauhtiin ja pikkuinen ranskatar loikki iloissaan kohti Hramtsowin tutkamerkkiä. Seuranamme oli lähinnä vielä pienempiä ranskattaria, sillä luokkame kärkiveneet Bianco, Xilia, Vindungen ja muut olivat jo kiikararointimatkan päässä. Veneen päävastuullinen ohjastaja ja äänestyksellä valittu kippari mutisi jotain menetystä kisasta ja elämän lopullisuudesta, mutta lopputiimi trimmaili ja haikkaili nuoruuden innolla.

Pätkä Hramtsowilta Kalbikselle oli sellaista löysähköä kryssiä. Kulmat olisivat  menneet läpi valtion elokuvatarkastamolta ja sääennusteiden ja uhrilampaan sisälmysten tarkastelu ehdottelivat yläpanskua Kalbikselle. Emme arvostelleet povauksen tulosta, vaan kirnusimme ylös mikä vehkeistä irtosi. Suurin osa fliitistä purjehti rumppista ja Low oli selvästi pohjoisin vene. Yleensä nämä harrastamame ”taktiset oivallukset” roiskuvat rajusti reisille, mutta tällä kertaa näytti siltä, että veto oli ihan kannattava. Tuuli kääntyi vastaiseksi ja pääsimme yhdelä halssilla aika lähelle Kalbista. Puhuritkin alkoivat olla sitä luokkaa, että ensimmäiset varovaiset vihjailut keulapurjeen vaihdosta lausuttiin sanattomana ääneen. Tai siis ilmaan…eiku jotain…pah,

YEAH, POWER REACH BABY!

Kalbodagrundin valojen loisteessa tartuimme vihdoin toimeen ja raahasimme hevi-geen kannelle. Aallokko oli kasvanut tamppaavaksi ja uudenkarhea keulaosasto mietti hetken, miten se purje sinne keulavaijeriin kiinnitetään. Tamppaava aallokko tamppasi venevauhdin ihan tamppiluokkaan, mutta sutjakkaasti se purje yksiuraiseenkin foiliin vaihtuu. Vaihdon kunniaksi teimme tikin pohjoiseen ja hetken totuttelun jälkeen vene loikki tiukalla rikillä ja raskailla purjeilla kohtuullista vauhtia. Paaran halsseilla aallokko tuli sivusta ja elo oli kovin kivaa. Styyran halsseilla vasta-aallokko tekin elämän kurjemmaksi ainakin niille, jotka olivat pakotettuja luonnollisista syistä raskaalle matkalle keulan kauhukammioon. Siis veneen latriiniin. Eipä siitä sen enempää, tosin joskus voisin kirjoittaa novellin niistä kokemuksista ja tarinoista, mitä ne matkat ovat synnyttäneet. Painovoimaa uhmaavia tarinoita. Likaisia tarinoita.

Rysk…rysk…pam…”sori en nähnyt aaltoa”…rysk…rysk…pam…

Yökryssi Kotkan portille oli reipas. Tuuli huiteli parhaimmillaan 25 solmussa ja aallokko oli yllättävän terävää. Muutama urhoollinen kävi torkkumassa sisällä, mutta pääosa miehistöstä lauleskeli merimiesshanteja laidalla ja kertoili tarinoita entisaikojen purjehdusmatkoista. Oikein viihtyisää, totesi kippari myhäillen yrittäessään sytyttää lahjuksena saatua lakritsipiippuaan.

saari4

Kotkan Portille ennätimme luokkamme neljäntenä veneenä. Vindungen, Bianco ja Xilia olivat aika kaukana, mutta LYS-tykki Nauti’n’olla oli ihan näköetäisyyden päässä.

Ja sitten se alkoi. Se

POWER REACH BABY! Yeaaah!

Sudittelimme Suursaaren ympäri mennen tullen navakassa sivutuulessa ja surffiaalloissa. Ihan mahtavaa! Kulloisellakin ohjastajalla oli aivan mahtisonniolo seistessään ruorin takana leveässä rokkikukkohaara-asennossa. POWER REACH on mahtavaa! POWER REACH on parasta mitä voi tehdä speedot jalassa! Siis heti keskituulen kryssin jälkeen.

saari3

Suursaari näytti ihan samalta kuin aikaisemminkin. Jotenkin venäläiseltä. Jopa puut ja kalliot näyttivät venäläiseltä.

Saaren eteläkärjessä tulivat ne muutamat asiaan kuuluvat sutarit, mutta muuten ei mainittavaa sen POWER REACHIN lisäksi.

Riitsasimme takaisin Kotkan portille, jossa tempaisimme spinnun ylös ja lähdimme Nautinnollan perään kohti Kalbista. Tuuli puhkuin niin voimallisesti, että ajoittain surffailimme reilusti yli kympin vauhteja. Skuuttaajat olivat hereillä ja vene kulki. Tällaisissa pidemmissä kisoissa lomapurjehdusmoodi on alituiseen nurkan takana vaaniva uhka, mutta suhteellisen hyvin vältimme loma-ansat ja ajatusten harhailun. Ainoa todellinen vauhdintappohetki oli lähellä Kalbista, jolloin intouduimme suunnittelemaan Team Lown poikakalenteria ja väittelimme kiivaasti siitä, ovatko nöpöttävät miesnännit liian kornia katsottavaa yläosattomissa kuvissa ja pitääkö kaljamahan olla öljytty vai ei. En nyt muista mihin lopputulokseen päädyimme, mutta asia selvinnee ennen joulua.

Kalbiksellla spinnu vaihtui kalvoon ja aloitimme osittaisen POWER REACHIN kohti Hramtsovia. Edessä keikkunut Nautinnolla nosti code zeron ja ampaisi karkuun kuin juoksukaljateini. Sääennusteet lupailivat illaksi voimistuvaa pohjoistuulta, mutta lyhyt rata kulki niin loivissa itä-länsi -kulmissa, että pääsimme lähes yhdellä halssilla Haukilahteen asti. Loppumatkassa ei ollut mieleenpainuvia asioita. Luokan nopeimmat veneet olivat kaukana edessä ja takana ei näkynyt ketään. On aina hiukan vaarallista purjehtia yksin, sillä helposti käy niin, että venevauhti tippuu referenssin puutteessa. Tälläkin kertaa luultavasti kävi niin, mutta maaliin pääsimme kuitenkin lauantain puolella, mikä tekee tämänkertaisesta suuren saaren kierrosta yhden nopeimmista. Olipa trimis Trou Noir tehnyt jopa reittiennätyksen tämänvuotisessa kisassa.

Kaikkiaan hyvä kierros. Maalissa miehistö oli vielä puheväleissä ja kävelykunnossa ja jälkikommenteista selvisi, että ihan kivaakin oli ollut. Yön kryssipätkä oli ehkä raskas, mutta niin sen pitääkin olla avomerikisoissa. Ei pidä olla liian helppoa, kurjuus tuo oman lisämausteensa avomerikisaamiseen. Näin sen on oltava!

Kiitokset koko porukalle, hyvin veditte!

Seuraavaksi sitten Viroon metsästämään suomenmestaruuksia…

Tulokset

Kuvat © Mikko & Mara

 

Jälkiruuaksi vielä upeaa ilmakuvaa startista…