Twilight Race II

tw2_5

Illan arvalla valittu teema oli huonoista starteista toipuminen. Illan teemaa oli Intia.

Kauden ensimmäisissä TR-iltakisoissa saimme ajella aivan liian häiriöttä, joten nyt päätimme puolitosissaan napsia sellaisia keskitason startteja. Siis sellaisia, ettei ihan minuuttitolkulla olla myöhässä, mutta ei toisaalta päästä heti vapaisiinkaan. Huonojen starttien ottaminen on hurjan helppoa ja niitä ei tarvitse liiemmin edes harjoitella. Tulevat ikään kuin luonnostaan.

Järjestävän venekunnan pykäämä erinomainen rata oli varustettu lyhyenlännällä starttiviivalla, joten ajelimme ensimmäisessä volttilähdössä huolella poijupään ohitse. Itseasiassa kahteen kertaan, joten seiskakakskymppisen jälkeen lähdimme paaralla hurjaan takaa-ajoon. Tuuli puuhkui lounaasta 3-4 m/s ja ilma oli niin poikkeuksellisen lämmin, että suurin osa lowilaisista kilpapurjehti speedo-tyyppisissä kisa-asusteissa. Tai ainakin osa kilpapurjehti. Tai olisi halunnut purjehtia, semminkin kun tiukka talviharjoituskausi oli useimmilta poistanut suojaavan rasvakerroksen sikspäkin päältä.

Sellaisen huomion teimme, että ensimmäinen ylämäki oli todella hidas, jos ajelee toisten venekuntien jättötuulissa. Tästä saammekin kehitettyä oivan peukalosäännön kaikille kisaajille: AJA PUHTAISSA! Niitä shiftejä ja muita ympäristötekijöitä on melkoisen turha tuijotella jos venevauhti jättötuulissa on aneeminen. Tämä uusi ja mullistava peukalosääntö koskee erityisesti tasoitusfliitin hitaimpia veneitä. Suuntaa startista jonnekin ihan muualle kuin muut ja älä nyt ainakaan taistele keskifliitissä nopeampia veneitä vastaan.

Noin muuten ratakierrokset sujuivat hyvin. Viimehetkien poisjääntien seurauksena ajelimme hiukan vähäkätisenä, joten teimme aina ylämerkillä perusvarman karhukäännöksen (bear away) ja alamerkille tulimme paaralla. Keulassa ahkeroinut Jace selvisi toimistaan yllättävän vähällä vitunhuutamisella ja sitlooran voima-trio Keisari, Juha ja Mara piiskasivat naruja mallikkaasti.

Lopuksi vielä hauska vinkki kaikille purjehtijoille: sopikaa ennen ensimmäistä starttia termien vaihdosta. Siis niin, että jiippiä nimitetään vendaksi ja vendaa jiipiksi. Samoin styyran ja paaran voi vaihtaa keskenään. Takaan, että termivaihto johtaa hupaisiin tilanteisiin kilpailussa ja niitä kommelluksia on sitten hauska muistella jälkeenpäin teekupposen äärellä. Ja teemaa oli Intia.

tw2_1