ORC EM 2015 – Faabeli laulavasta possusta

WP_20150811_14_11_35_Pro

Hyvä lukijani, se ainoa uskollinen lukijani. Saatannet ehkä muistaa, että edellisessä viestissäni mainitsin mahdollisuudesta osallistua purjehduskilpailuihin kansainvälisellä tasolla. Aikaa on vierähtänyt ja ilokseni voin kertoa, että tuo mahdollisuus todentotta  toteutui. Kokemuksena kyseinen kisa oli uskomaton ja mieleenpainuva, ja voisin siitä nyt sinulle, ainoa uskollinen lukijani, muutamalla sanasella kertoa.

Ihan aluksi minun on ihan pakko kertoa sinulle hauska faabeli, jonka löysin Aisopoksen varhaistuotannosta. Tarina kertoo forssalaisesta ketusta ja laulavasta possusta ja se menee jotenkin näin (kirjoitan tarinan ulkomuistista, sillä satuin lukemaan tämän tarinan Tammisaaren  kaupunginkirjaston lukusalissa. Saattoivat olla eri eläimiäkin, mutta eläinsadun opetus tullee selväksi):

Maalaistalon ikkunalaudalla oli häkki, jonka sisällä asusteli laulava possu. Kauniisti lauloi tuo pieni possu, mutta ainoastaan öisin saivat lähitienoot kuunnella possun uljasta ääntä. Päivisin pieni possu oli aivan hiljaa. Sattuipa niin, että eräänä yönä forssalainen kettu kuljeskeli maalaistalon ohi ja pysähtyi kuuntelemaan kaunista laulua. Niin lumoavaa oli sävelten kulku, että utelias forssalainen kettu päätti tehdä lähempää tuttavuutta laulavan possun kanssa. Kuljeskeli kettu aikansa häkin ympärillä ja viimein rohkaistui kysymään: ”kuule pikkuinen possu, miksi sinä yöllä laulat? Etkö koskaan päivisin laulullasi ilahduta?”. Pikkuinen possu katseli forssalaista kettua pitkään ja vastasi viimein: ”voi kuule kettuseni, ennen lauloin kaiket päivät ulkona vuorilla ja metsiköissä, mutta lauluni houkutteli paikalle possunpyytäjän ansoineen ja jäin vangiksi. Siitä päivästä lähtien olen laulanut ainoastaan öisin”.

Kuten varmaan sivistyneenä ihmisenä huomasit, ainoa uskollinen lukijani, tarinan keskeinen opetus oli se, että varotoimet ovat hyödyttömiä kriisitapahtuman jälkeen. Ja kriisitapahtumalla viittaan nyt aikaisemmin mainitsemaani ulkomaisen purjehduskilpailun tulokseen. Se tulos ei ollut kovin mairitteleva ja ajoittain olimme jopa kriisitunnelmissa. Niistä tunnelmista, ja toki kaikesta muustakin, haluan sinulle kertoa.

Purtemme oli erään kotoisen kilpapurjehdustapahtuman jäljiltä Aurajoen rantapenkalla Turun kaupungissa. Lähdimme muutaman purjehdustoverin kanssa hakemaan pientä haakseamme siirtääksemme hänet Pärnun viehättävään kaupunkiin Latviaan. Teimme pikaisen pysähdyksen Hangon kauppalassa ja ylitimme Suomenlahden mukavassa sivutuulessa elokuisen auringon helliessä pientä matkaseuruettamme. Matkaan kului alun toista vuorokautta ja sunnuntain aamuyön tunteina saavuimme Pärnujoen rannalla sijaitsevaan pursisatamaan. Huolimatta aikaisesta ajankohdasta eräs tuntemamme suomalainen purjehtija otti köydet vastaan ja tarjosipa tämä iloinen velikulta vieläpä olutlasilliset väsyneille matkaajille. Hetken rupattelun jälkeen levitimme telttapatjamme veneen turkkilevyille ja kävimme yöpuulle.

WP_20150811_18_21_13_Pro
Avajaisten tunnelmia.

Heräsimme virkeinä ja aamukahvien jälkeen lähdimme tarkemmin tutustumaan Pärnun kaupunkiin. Heti rannassa pursisataman vieressä oli monenmoista markkinakojua, joissa kauppasaksit myivät amuletteja ja merenkäyntiin sopivia asusteita. Kauempana, raatihuoneen lähistöllä, oli lukuisia pieniä vierastaloja ja kestikievareita, joista saattoi muutamalla kopeekalla ostaa maittavan liha-aterian ja kolpakollisen olutta. Päätimme kuitenkin säästellä vähäisiä rahavarojamme ja tyydyimmekin pieneen lasilliseen sahtia odotellessamme linjalaivalla ja omnibussilla Helsingistä saapuvia tovereitamme. Loppupäivän käytimme veneen varusteluun ja lukuisten eri maankolkista saapuneiden pursien ihasteluun. Rannan laiturissa oli vieri vieressä saksalaisia jahteja, ruotsalaisia sluuppeja ja eestiläisiä rannikkopursia. Olivatpa kaukaisimmat vieraat tulleet ihan Puolasta asti, ja rannan hyörinä ja eri kielten toisiinsa sekoittuva melodia oli mielenkiintoista seurattavaa. Tunnelma oli kovin kansainvälinen ja totisesti toivon, ainoa uskollinen lukijani, että olisit ollut mukanamme.

Sunnuntain ja maanantain aikana loputkin kisamiehistöstämme saapuivat Pärnuun ja ryhmän ollessa koolla kävimme purjehtimassa Riianlahdella. Tuulet olivat kevyitä ja oikukkaita, emmekä paljoakaan ehtineet harjoitella. Lopetimme vauhtileikittelyn suhteellisen lyhyeen ja suostuttelimme venekuntamme ainoan urheilijan uimasiltaan kuuraamaan veneen pohjan. Me muut tyydyimme polttelemaan savukkeita kannella ja kertomaan tarinoita hylkeistä, delfiineistä ja sen sellaisista. Pohjanpuhdistuksen jälkeen palasimme Pärnujoen satamaan ja juhlistimme purjehduskilpailun alkua liian monella kolpakollisella sahtia. Aamuyöstä konttasimme herraskaisesti majataloista vuokraamiimme huoneisiin.

Pikkuluokan pronssimitalisti Audi Ultra
Pikkuluokan pronssimitalisti Audi Ultra

Tiistaina oli vuorossa harjoituskisa ja veneen kilpailukunnon tarkastus. Se olikin tarkkaa tointa se tarkastus. Kaksi iäkästä herrasmiestä astui veneeseen ja tutki huolellisesti purtemme varustuksen. Kovasti vajavainen vironkielen taitomme esti sujuvan keskustelun, mutta senverran ymmärsimme, että veneemme varustuksesta ilmeisesti puuttuivat jonkinmoinen rautakettinki ja vetopasuuna. Ketjun kävimme ostamassa paikallisesta lyhyttavaraliikkeestä, mutta sitä pasuunaa emme kyllä löytäneet. Monella muullakin venekunnalla oli toki puutteita varustuksessa. Kuulimme tarinoita liian painavista purjehtijoista, liian ohkaisista patjoista ja epämääräisistä purjemerkinnöistä.

IMG_0103

Luokkamme 38:sta venekunnasta ainoastaan 22 oli saapunut harjoittelemaan, mutta sekin oli määrä, johon kotomaamme kisoissa harvoin yllämme. Lähtölinja oli Riianlahdella ja järjestäjien ohjeiden mukaisesti kilpailijoiden piti kiertämän muutama punainen pohjaan ankkuroitu poiju. Lähtölinja oli aika leveä ja radion kautta kuulimme käskyjä asettua linjan lähistölle. Vienoinen kuuden solmun tuuli kävi lounaasta ja tuo tuulensuunta olikin ainoa, jota voinee kuvailla merituuleksi. Kaikki muut ilmansuunnat tarkoittivat kovin vaihtelevaista maatuulta.

Ja sit se minuutin töötti tuli ja jumalauta että jännitti. Kynde karjui ohjastajan korvan vieressä matkaa ja aikaa viivalle ja Sampo huitoi hulluna vapaita paikkoja venerivistössä. Juha ja Sinko kiskoivat vimmalla geen skuutteja ja Mara ja Jace sinkoilivat laidalta toiselle. Jotenkin vatkasimme sinne viivalle ajoissa ja tempaisimme ihan kohtuulähdön läheltä lippupäätä. Yllättäen tuulet olivat aika puhtaan ja läpsimme ylävitosia siihen tahtiin, että vieläkin kämmeniä pakottaa. Oltiin siin sit niinku silleen, et jumalauta me osataan tää homma. Muutaman tikin jälkeen virolaisten Sugar 2 oli yllättävän lähellä ja me läpsittiin vielä enemmän ylävitosia. Jumalaut et me osataan tää homma. Trimmit ja löysä etustaagi toimivat hyvin ja yläkääntiksen levittäjällä spinnumanot napsahtivat ihan kohdilleen. Kahden kierroksen jälkeen suhailimme maaliin ja aivan loppumetreillä niistimme vielä virolaisten kansallisylpeydestä, First 34.7 Jazzista, ohi. Tasurissa taakse jäi monia tosi kovia veneitä ja taidettiin olla tokaparas suomalaisvene. Jumalauta että taas läpsittiin yläfemmoja kun nähtiin tulokset. Noh, siihen se läpsiminen sitten jäikin ja loppuregatta meni hiukan alavireisemmin.

Onnistuneen harjoittelukisan jälkeen olimme hyvillä mielin ja jäimme innokkaasti odottelemaan keskiviikkona käytävää pitkää avomerikisaa, jossa oli tarkoituksena purjehtia aina Muhun saarelle asti. Sääprognoosit ennustivat ehtoopuolella nousevaa tuulta ja selvittäessämme harpilla ja astelevylla reittiä huomasimme, että kisasta tulisi väistämättäkin kovin sivutuulivoittoinen. Varauduimme asiaan varustamalla purtemme uudella saksalaisella keksinnöllä, barberhaulerilla. Ja voin vakuuttaa sinulle, ainoa uskollinen lukijani, että kyllä meitä kaikkia hiukan jännitti tulevan päivän haasteet. Kävimme vielä iltasella nauttimassa muutamat kolpakolliset hyvää virolaista olutta ja menimme yöpuulle kukonlaulun aikaan.

Lowilaiset tavaamassa ordereita
Lowilaiset tavaamassa ordereita

Keskiviikkona kukonlaulun aikaan heräsimme virkeinä ja maittavan manermaisen aamiaisen jälkeen lähdimme satamaan valmistautumaan kisakoitokseen. Lähtöajaksi oli määrätty tasatunti ennen puolta päivää, mutta sää oli niin helteinen ja vähätuulinen, että saimme odotella tovin jos toisenkin ennen varsinaista lähtökäskyä. Vietimme aikaa polttelemalla savukkeita kannella ja innokkaimmat venekuntamme jäsenet jopa pulahtivat virkistävälle päiväuinnille Riianlahden sameisiin vesiin. Toisinaan kilpailujärjestäjien vene siirtyi kauemmaksi lounaan suuntaan ja me kisailijat seurailimme konevoima-avusteisesti perässä.

Ja sit se startti taas tuli. Ja mökä ja kolina ja kaikenlainen saatanan älämölö oli ihan samanlaista kuin treenikisassakin, mutta nyt veneitä oli se 38 ja viivalla alkoi olla ahdasta. Ryittiin jostain ihme välistä viivalle, mutta hiukan jäätiin jyrätyksi nopeampien veneiden toimesta. Ihan kelpo startti kuitenkin. Lautakuntavene oli päättömällä siirtymisellä lyhentänyt rataa 40 mailin mittaiseksi ja ennustettu kylmä rintama saapui antamaan rapsakoita puhureita.

Ylämerkillä oltiin hyvin tappituntumassa virolaisten Firstien vanavevedessä ja seuraavat kymmenen mailia vedettiin fliitin ylimpänä veneenä sivuluikkaria Katarina Jeen  perässä. Ei vaan päästy millään ohi. Aina kun nytkimme rinnalle, virolaiset keksivät jotain ja säätivät jotain ja kiskoivat muutaman veneenmitan eron. Jazz paineli hurjaa tahtia alempana ja otti hiukan kaulaa. Lähellä banskunmuotoisen radan kääntömerkkiä puuskat yltyivät yli 20:n knotsiin ja nopeasti noussut terävä aallokko kasteli sortseissa ja teepaidoissa skiglanneet lowilaiset. Vedettiin häthätää jotain rytkyjä päälle ja jatkettiin takaa-ajoa. Joku niissä sivutuulitrimmeissä edelleen mättää, sillä emme päässeen sisarveneistä ohi, vaan pikemminkin jäimme hiukan. 

Matkalla takaisin tuuli hiukan tyyntyi ja kymmenisen mailia ennen Pärnujoen suulla olevaa maalia tuuli tippui kuuteen knotsiin ja alkoi se tuttu lotto oikeasta laidasta. Tällä kertaa etelälaidalle menneet veneet haukkasivat paskaa ihan hartaasti ja lahden pohjoisrannalla olevat veneet saivat etua. Kellotimme noin neljän minsan eron Jazziin viitisen mailia ennen maalia, mutta viimeisillä maileilla ero tuplaantui yhden turhan tikin takia ja maaliin kelluime turhan myöhään. Sijoitus oli tasurilaskennan jälkeen 22/38, mikä ei tosiaan riemunkiljahduksia aiheuttanut. Hassua sikäli, sillä avomeri jäi parhaaksi tulokseksi koko regatassa. Hassua oli sekin, että spinnu ei noussut kertaakaan koko matkalla ja kryssiäkin oli ihan liian vähän. Ja vielä hassumpaa oli järjestäjien päätös siitä, että avomeri oli poisheitettävä ja pistekerroinkin tasan yksi.

Avomeren starttia odotellessa
Avomeren starttia odotellessa

Pitkän ja ylen haastavan avomeriseikkailun jälkeen purtemme miehistö nautti pikaisen iltapalan paikallisessa majatalossa ja menimme levolle inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään.

Torstaina patikoimme ajoissa veneelle, sillä päivän ohjelmassa oli kaksi lyhytratapurjehdusta. Matkasimme lähtöalueelle hyvissä ajoin ja harjoittlimme muutaman kerran vasta- ja myötäkäännöstä. Lopuksi nostimme pallokaspurjeen ja pienen purjedusmatkan päätteeksi viikkasimme purjeen huolellisesti säilytyskapsäkkiinsä. Kaikki oli valmista kiihkeään purjehduskilpailuun.

Lukijalahja
Lukijalahja

Aikanaan järjestäjät saivat rakennettua erivärisistä poijuista muodostuneen radan ja lautakunnan käyttämältä veneeltä annettiin radioteitse käsky valmistautua lähtöön. Purjehdimme kohti viivaa väistellen muita veneitä ja toisinaan jouduimme kohteliaasti pyytämään tilaa liian lähelle tulleilta kisakumppaneilta.

…ja se älämölö oli taas ihan helvetinmoista ja jokaisesssa veneessä oli vähintään yksi raivokohtauksen saanut gorilla, joka paukutti veneen kylkiä ja huusi vittua ja tilaa eri kielillä. Ja voin ihan vinkiksi sanoa, että turha niitä ulkomaisia purjehdustermejä on opetella, sillä suomalainen ”JUMALAUTA tilaa SAATANA!!” toimii ihan yhtä hyvin, vaikka naapurivene olisi mistä Tsekkoslovakiasta tahansa.

Joku vene?
Joku vene?

Noin muuten jokainen ratakisa kaatui osaltamme surkeaan kryssivauhtiin. Harjoituskisan merituulessa trimmit toimivat, mutta puuskaisessa maatuulessa ei vaan osattu. Nousukulmat olivat kyllä samanlaisia kuin sisarveneillä, mutta vauhdista puuttui ihan liikaa. Joku siinä nyt oli, mutta ongelma ei ihan täysin selvinnyt. Paletti hajosi lisää kun kokeiltiin vähän kaikenlaista rikitrimmiä ja trimmiä ja muuta ihmeellistä. Taktisesti shiftit kyllä löytyivät, emmekä nyt niin usein olleet väärässä laidassakaan. Startitkin olivat kautta linjan aivan kohtuullisia.

Kahden jännittävän lyhytratapurjehduksen jälkeen palasimme satamaan vain todetaksemme, että kisakumppanimme olivat pitäneet yllä huimaa vauhtia molemmissa kisoissa. Emme antaneet asian painaa mieltämme, vaan kävimme rehdisti onnittelemassa vastustajiamme hyvästä kilpailusta.

…saatana ajettiin ratapäivän jälkeen pakari punaisena laituriin, eikä puhuttu kenellekään mitään, vaan mentiin baariin mököttämään! Ärsytti koko touhu.

Perjantaina oli jälleen vuorossa lyhytratakisaamista. Järjestäjät olivat seuranneet huolella säätilan kehitystä ja päätelleet, aivan oikein, että kovin aikaisin kisaavia veneitä ei kannata merelle lähettää. Vasta iltapäivällä tuuli virisi niin, että pääsimme mittelemään taitojamme yhden lähdön verran. Tulos ei ollut kovin mairitteleva venekunnallemme, mutta yritimme kovasti ottaa opiksi virheistämme ja parantaa suoritustamme.

Ei liikkunut ylämäkeen ei. Sijoitus jälleen siellä ynnä muut -osastolla. Alamäessä vauhti oli ihan hyvää, mutta ei se oikein riitä, jos puolet radasta paarustaa.

Hauskan kisapäivän jälkeen päätimme lähteä koko miehistön voimin hiukan juhlistamaan hienoa purjehdustapahtumaa. Löysimme viehättävän ravintolan, jonka omistaja salli meidän esittää suomalaisia schlaagereita innostuneelle yleisölle. Voi kuule, ainoa uskollinen lukijani, etkös saatakkin uskoa, miten kauniisti soikaan moniäänisesti laulettu suomalainen iskusävelmä Pärnun tummassa yössä.

Hirveessä jurrissa kiljuttiin dirlandaata jossain hikisessä karaokepaikassa.

Ne loputkin ratakisat noudattivat samaa formaattia. Etenkin ekalla ylämäkipätkällä jäätiin liikaa ja homma oli siinä. Ikimuistoisia hetkiä sentään koettiin. Yksi parhaista oli, kun lätkyteltiin startissa siinä viivan tuntumassa ja Kynde karjuu korvaan, että pari sekunttia aikaa, kiihdytä! Samaan aikaan naapuriveneen taktikko, taisi muuten olla Audi Ultra, karjuu omalle porukalleen, että minuutti jäljellä. Lowiin laskeutui aika hölmistynyt ilmapiiri, kun tajusimme kellon olleen väärässä ajassa. Olimme parin metrin päässä viivasta ja menossa lujaa vauhtia kohti rataa. Onneksi linja roikkui niin paljon, että mahduimme heittämään poikittain viivan alle ja hetken tamppaamisen jälkeen jollain kumman kikalla saimme veneenkin vielä pysymään oikealla puolella. Harvoin on kyllä minuutti tuntunut yhtä pitkältä ja harvoin meille on huudettu yhtä kiivaasti.

Viimeiset kisapäivät olivat venekuntamme osalta kuin samaa tarinaa. Lähdimme aamulla vesille ja palasimme illalla takaisin satamaan hieman allapäin. Mutta sellaista se on, ainoa uskollinen lukijani, että elämän kudelma muodostuu suurista pettymyksistä ja pienistä ilon hetkistä.

Ja nyt saatat kysyä, että miten se alun possutarina oikeastaan liittyi tähän purjehduskilpailuun? En tiedä, ainoa uskollinen lukijani, en todellakaan tiedä.

Huipputiimi:

  • Keula: Tommi Kyntölä
  • Masto: Jarco Koskivuori
  • Floater: Martti Niska
  • Pianisti/trimmeri: Jyrki Luukkonen
  • Pianisti/trimmeri: Juha Vesen
  • Iso/taktiikka: Sampo Sälevaara

Kisasivut tuloksineen