BOW 2015 – Ruumissuihku ja muita kummallisuuksia

 

First 34.7 LOW

 

Jokavuotinen purjehduksen suurtapahtuma, Baltic Offshore Week, kisattiin tällä kertaa Aurajoen lähivesillä kolmepäiväisenä tapahtumana osana suurempaa ASSin (sic) juhlaregattaa. Kymmenet toinen toistaan hienommat, pieteetillä hinkatut puuveneklassikot täyttivät kirkasvetisen joen rannat ja lukuisat huippuunsa viritetyt modernit raaserit pitivät seuraa iäkkäämmille tovereilleen. Valkoisia prässihousuja ja klubitakkeja vilahteli rannan idyllisissä pikkukahviloissa ja ruotsi tuntui olevan valtakielenä. Kaikkiaan siis hieno ja tyylikäs purjehdustapahtuma.

Ja sitten siellä oli mukana myös se epämääräistä kansansuosiota nauttiva Team Low, joka tavoistaan poiketen ei edes herättänyt sen kummempaa pahennusta. Ainakaan tällä kertaa.

Siirtomatka Turkuun sujui sumeissa merkeissä, mutta perille löysimme tuurilla ja taitavalla karttaplotterityöskentelyllä. Aurajoki oli täyttynyt jo tiistai-iltana kisaan osallistuvista veneistä, mutta Lowille osoitettu paikka löytyi helposti jo pelkän äänen perusteella. Laituripaikkana oli nimittäin kelluvan kaljaterassin kylki. En ole ihan varma, pitäisikö osoitetusta paikasta olla närkästynyt vai ei, mutta lopulta totesimme, että terde on mitä mainioin paikka pitää venettä: kaiken puuhastelun lomassa voi kätevästi sipaista muutamat oluet. Epämääräisestä maineesta on ehkä sittenkin hyötyä.

(c) Martti
(c) Martti

Keskiviikkona lowin kisaporukka valui paikkakunnalle ja veneen siivouksen ja tyhjennyksen jälkeen kaikki oli valmista raivoisaan taisteluun avomeren herruudesta. Asia, joka kieltämättä tuntui kaukaiselta tuijotellessani sitloorassa sameaa Aurajoen pintaa. Keskiviikon päätteeksi oli tervetuliaistilaisuus Suomen Joutsenella. Siellä tarjoiltiin kuohuviiniä. On kuulemma tapana tuollaisissa tilaisuuksissa. Tarjoilu toimikin niin anteliaalla kädellä, että osa lowilaisista intoutui käyttämään kuohujuomaa peseytymiseen. Eipä siitä sen enempää, kysäiskää asiasta asianosaisilta, jos satutte törmäämään.

terde
LOW ja terassilaituri. LOW on siis tuo valkoisempi.

Päivä 1:

Torstaina oli vuorossa pitkä avomerikisa. Annetut reittipisteet olivat niin epämääräisiä, että koko reittikin jäi aika epämääräiseksi. Jotain reittipisteitä plotteriin naputtelimme, mutta tuotti suuria vaikeuksia löytää Navionicsista sellaisia paikkoja kuin ”eteläviitta Hevonkakasta pohjoiseen”. Lopulta veneen naputteluvastaavalta paloi sulake ja päätimme yksinkertaisesti seurailla isomman luokan veneitä. Jos siis sattuisi sellainen kummallisuus, että olisimme oman starttiryhmämme kärjessä. Sellaista ei kyllä ole tapahtunut miesmuistiin, mutta outoja juttuja kuulemma sattuu. Tai näin minulle väitettiin joskus ja jotta en nyt enemmän eksyisi aiheesta, niin kerron seikkaperäisesti ja täysin subjektiivisesti, toki ilman substanssia, torstain tapahtumista.

Aamun pikaisen ruumissuihkun jälkeen tiimi loikki veneeseen ja aloitti tunnin konemarssin Airistolle. Ennakkoarvailuissa tuo tunti kuulosti totaaliselta ajanhukalta, mutta todellisuus osoitti, että siirtymän aikana oli ihan kätevää virittää venettä, virittäytyä kisamoodiin ja nuuskia tuulia. Ihmeen kauas se starttiviiva oli kuitenkin viety, sillä ihan hyvin siitä Turun sataman satama-altaasta olisi voinut lähteä taipaleelle.

Ruumissuihku = Henkilö käy suihkussa kastelematta hiuksiaan. Sanan etymologia on täysin epäselvä, mutta oletamme sen olevan pohjoissuomalaista perua.

Siirtymätaipaleella jaoimme tehtäviä. Suurin osa vakiotiimistä oli Kuhmon Kamarimusiikkipäivillä tai Uudenkaupungin Crusell-viikoilla, joten korvasimme puuttuvat kyvyt gastipörssivahvistuksilla ja aikasemmin veneessä olleilla purjehtijoilla. Tehtäväthän kilpapurjeveneessä jaetaan yleisesti niin, että taitotaso kasvaa perästä keulaan. Aivan veneen takaosassa ovat siis ne törpöimmät ja kokemuksen karttuessa edetään kohti keulaa. Keulamies/nainen on siis yleensä se veneen kokenein ja taidollisesti ylivertaisin yksilö. Yllättäen veneen listoille merkitty kippari istutettiin aivan peräpeilin viereen kääntelemään sitä rattia, toki ohjeiden mukaan. Ison skuuttauksesta ja close-up -taktiikasta vastasi vanha tuttumme Sampo. Sitlooran voimaduon muodostivat kellomies-trimmaaja Mara ja pianisti Kata. Maston etupuoliset asiat olivat Nässyn Keisarin (kts. aikaisempia juttuja) ja Tean vastuulla. Veneen mediavastaavana hyöri viimehetken värväys Make. Erinomainen tiimi ja potentiaalinen vene lupailivat hyvää kisamenestystä. Ainoaksi heikoksi lenkiksi tunnistettiin se puolivillainen ratinkääntelijä, mutta syntipukkia tarvitaan aina. Tekee hyvää moraalille. Tai tiimihengelle. Tai jotain.

Kellomies = Henkilö, jonka tehtävä on painella simpanssia ja starttikellon nappuloita.

Simpanssi = Kompassi. Tämänkin sana etymologia on aivan mysteeri, mutta jotenkin simpanssi sanana kuulostaa kivammalta kuin kompassi, josta tulee aina mieleen saksalainen torvimusiikki väärin soitettuna.

Pikkukurreluokkaan oli ilmoittautunut kokonaista kaksitoista venettä ja yllättävän moni turkulaisvenekuntakin oli mukana. Hienoja veneitä kaikki tyynni ja pienin ORC-luokka oli tällä kertaa suurin osallistujamäärältään ja tietysti kovatasoisin. Pääkaunkiseudun edustuksesta vastasivat ne vakiojäärät, mukana myös Team Low (jos se ei nyt tähän mennessä ole jollekulle selvinnyt). Ilmassa oli siis suuren maaottelujuhlan, tai siis kaupunkiottelujuhlan tuntua: henkinen pääkaupunki vs. hallinnollinen pääkaupunki.

dasboot

Torstaina kello 10:10 paikallista aikaa kaikki pikkuluokan kaksitoista venettä lähetettiin matkaan n. 55 mailia pitkälle radalle. Tuuli pihisi kymmenen solmun hujakoilla, mutta Airiston kummallisuuksiin kuuluvat kovat puuskat, jotka sopivissa saarten muodostamissa tuulitunneleissa puhkuivat lähes tuplanopeudella. Toisinaan puuskat olivat ihan jatkuvia ja purjehdus oli lähinnä tolkutonta ison pumppaamista. Ison skuuttaaja on näissä olosuhteissa ehdottomasti tärkein venevauhtia ylläpitävä resurssi ja todella vakavissaan sai Sampo naruja rempoa. Kaikille kuntoilijoille vinkiksi, unohtakaa kuntosalit ja kotikuntoilulaitteet ja tulkaa ison skuuttaajiksi kisaveneeseen. Lowinkin päätrimmerin hauislihas kasvoi regatan aikana kolmisen senttiä, mitä voi kolmen päivän aikajänteellä pitää hyvänä saavutuksena.

Heti lähdöstä turkulaisten valttikortti X-332 Dat Wor Et ampaisi kärkeen ja me muut seurailimme kiltisti perässä. Alkumatkan tiukemmilla tuulikulmilla Low lätkytteli ihan mukavasti pääjoukon mukana, mutta matkan edetessä surkea sivutuulitrimmi söi vauhtia niin, että jouduimme päästämään Ilmarisen, Vincan ja FinnFUNin ohitse. Kryssivauhti on edelleen totutun hyvää, mutta noille sivutuulipätkille on kyllä jotain keksittävä. Tai itseasiassa keksimmekin jo, mutta uusi salainen ase, outhaulaus, oli käytössä vasta regatan päättäneessä lyhyessä saaristokisassa. Pitkä avomeri sujui siis huonotrimmisesti ja huono tulos pistekertoimineen takasi sen, että mitalit hiukan karkasivat tiimiläisten himokkaista käsistä.

Ainoa semijännä asia koko avomerikisassa oli FinnFUNin väärä merkinkierto, mutta protestien ja hyvityspyyntöjen (itseasiassa jury hyvitti ihan pyytämättä) jälkeen todettiin, että asialla ei ole merkitystä. Noin muuten sivutuulivoittoinen kisa ei herättänyt suuria tunteita ja iltariekkuminenkin jäi aika vähälle. Tapahtumakalenteriin merkitty moottoripyöräilijöiden ja purjehtijoiden yhteisiltama oli kovin motoristivoittoinen, sillä Team Low taisi olla ainoa purjehduspiirien edustaja, joka kävi puffetista ostetut lonkerot lipittämässä.

Päivä 2:

Suuren avomeriseikkailun toisena päivänä oli vuorossa ratakisoja. Pelkästään ja ainoastaan ratakisoja, joissa siis kierretään mereen tiputettuja punaisia tai oransseja muovikanistereita tietyssä järjestyksessä. Osallistujien matka-aika otetaan talteen ja syötetään niinsanottuun tuloslaskentaohjelmaan, joka muuten on saman firman valmistama kuin verohallinnon autoverolaskuri, ja lopputuloksena saadaan aikaiseksi tuloslistaus. Kyseistä tuloslistausta sitten kommentoidaan suureen ääneen myöhemmin rannassa ja avainfraaseja kommentoinnissa ovat ”väärä mittaluku”, ”ei tällä venetyypillä voi pärjätä” ja ”voi vitun vittu, mä lopetan tään homman”.

Vakiovitsi = Vitsi joka toistuu säännöllisin väliajoin esimerkiksi blogissa. Esimerkkinä vaikkapa tarina muovikanistereista ja ratakisoista. Vakiovitsi on etäistä sukua tautologialle.

Perjantain yleissäätila noudatteli torstaista tuttua kuviota. Puuskainen länsituuli koetteli tiimien keskittymiskykyä ja se suurin puuh puuh -puuska tuli yleensä aina alamerkillä aiheuttaen ylimääräistä kirkumista ja tepastelua. Mitään suuria kupituksia radalla ei kuitenkaan näkynyt, mutta jotain pientä häsläämistä kuitenkin.

Me luotimme kryssivauhtiimme kuin pässi hopealusikkaansa. Kauden aikaisemmissa kisoissa uusi fokkamainen lähestymistapa vastatuulipurjehdukseen oli osoittautunut toimivaksi ja arvelimme tämän toimivuuden vauhdittavan meitä sopivasti karkuun ylämäkipätkillä. Starttitaktiikkakin perustui tähän perusprinsiippiin; viivalta kovaa karkuun ja omiin tuuliin. Valitettavasti vain veneen vakituinen starttitaktikko Velocitekeineen oli toisaalla, joten otimme startit ihan natuna fiilispohjalta.

Perusprinsiippi = Turkulaisen ikuisella virkavapaalla olevan liikunnanohjaajan tunnetuksi tekemä sana, joka ei oikeastaan tarkoita mitään.

Ratakisa 1:

Ah, mahtava startti keskeltä viivaa ja sitten me vaan kirnuttiin mitä vehkeistä irtosi ja irtosihan sieltä ja välillä näytti, että ajamme tosiasiallisesti ihan vastatuuleen tai ainakin se näytti siltä jos vertasi muihin kisailijoihin. Ylämerkin kierto levittäjineen vilahti hetkessä ohitse kuin elämä itse, ja Lown itsevarma, kovassa avomeriosuudessa lujasti bondannut tiimi teki lukkosepän tarkkaa työtä vaihdellessaan purjeita ja siirrellessään niitä kyljeltä toiselle. Alamerkeillä tulivat aina ne mainitut 20 solmun puuh puuh -puuskat, mutta lähes poikkeuksetta keulaosasto sai purjeet revittyä alas säädetyssä ajassa.

Maaliin lätkyttelimme ensimmäisinä ja läpsimme yläfemmoja niin innokkaasti, että kämmennahka punoitti vielä illallakin. Autoverolaskurin päätöksellä Low laitettiin tuloslistauksessa toiselle sijalle.

Ratakisa 2:

Ah, ihan paska startti keskeltä ja koimme, että meidän henkilökohtaista tilaamme on loukattu, sillä aivan yläpuolella oli lauma veneitä, joista emme päässeet eroon. Huono ensimmäinen ylämäki kostautui ja tuloksena oli regatan huonoin ratasijoitus, viides. Torjuntavoitto kuitenkin.

Ratakisa 3:

Ah, semmoinen semipaska startti keskeltä ja kaiken muun hyvän lisäksi ajoimme leikkarista yli. Ensimmäinen huono ylämäki kostautui jälleen ja tuloksena oli vaatimaton neljäs tila. Menestyksekäs torjuntavoitto kuitenkin.

Ratakisa 4:

Ah, kelpo startti keskeltä ja venevauhti oli totutun hyvää. Jäimme kuitenkin kolmanneksi ja en nyt millään muista, miksi päästimme FinnFUNin ja Datworetin karkuun. Kai siihen joku syy oli.

Konettaessamme takaisin terdetukikohtaamme mieliala veneessä oli totutun hyvä. Mitään suuria mokia emme radalla tehneet, mutta näissä karkeloissa erot vaan olivat niin pieniä, että ne pienetkin jutut kostautuvat parin sijan menetyksellä.

Iltaohjelmaan oli merkitty motoristien ja purjehtijoiden yhteisjuhlat (juu, se olikin perjantaina eikä torstaina). Rakensimme pohjat tapahtumaan kiertelemällä Wareksen jalanjäljissä keskustan anniskelupaikoissa. Ei syntynyt tarinoita kerrottavaksi.

Se sensijaan on pakko kertoa, että perjantain jälkeen kokonaistilanne regatassa oli mahdottoman jännittävä. Datworet ja FinnFUN ratkaisisivat kärkisijat ja pääsystä kolmospallille kinastelivat Low, Ilmarinen ja Vinca lähes tasapisteissä. Lauantaille tuli siis mukavasti paineita ja tiimiläiset käsittelivät ne paineet kukin omalla persoonallisella tavallaan.

ruissalo

Päivä 3.

Lauantaina oli ihan samalainen sää kuin kuin aina ennenkin. Aurajokikin näytti yhtä sumealta kuin se nyt on näyttänyt viimeiset viisisataa vuotta, mutta kirkassilmäiset lowilaiset kirmasivat veneeseen hyvissä ajoin ja hyvin valmistautuneina päivän ratkaiseviin koitoksiin. Suomalaiskansalliseen tyyliin asetimme tavoitteeksi ”tehdä oma suoritus”, mutta kuitenkin niin, ettemme valahda ”tarkkailuasemiin” sinne letkan hännille.

Ratakisa 1:

Ah, hauska startti keskeltä ja venevauhtikin oli hyvää. Sujuvat merkinkierrot ja sormijiipit siivittivät Lown sutjakkaasti maaliin, mutta eräässä alamerkkikahinassa Vinca kiersi tonkan paremmin ja loikki muutaman sekunnin erolla ennen Lowia maaliin. Kakkostila suorassa ajassa ei riittäänyt nelostilaa parempaan tasurissa ja Vincan ottaessa lähtövoiton tilanne kiristyi entisestään. Ilmarinen onneksi jäi tulosluettelossa taakse, tosin liian pienellä erolla.

Sormijiippi = Avataan etusormella spinnupuomin pidikesalpa. Sormijiippi suoritetaan yleensä silloin, kun avausnaru on rikki, poikki tai muuten vikuuntunut.

Ratakisa 2:

Ah, huippustartti keskeltä, ja FinnFUNin ja Datworetin kinastellessa keskenään löytyi radalta lowinmentävä aukko, josta sitten hipsimmekin ensimmäisinä maaliin. Eipä sitten riittänyt sekään reilu ero kakkostilaa parempaan tasurilaskennan jälkeen. Vinca oli tuloksissa kolmas ja Ilmarinen viides. Tilanne oli siis edelleen täysin auki ja lähtöjen välissä salamannopea tulospalvelu antoi jonkinlaisen kokonaiskuvan tilanteesta. Saaristokisassa oli siis vielä ihan rutkasti ja rutosti panosta.

Lyhyt saaristokisa:

Saaristosurffailu aiheutti hiukan pelkotiloja huonosti menneen pitkän avomerikisan jälkeen. Vene oli pakko saada kulkemaan aukinaisilla kulmilla, ja kun epäilimme fokan tehoja, virittelimme jonkinmoisen outhaulerin twistiä parantamaan. Siis eihän tämä outhaulauskaan mikään uusi juttu ole, sitä nyt on harrastettu edellisessä veneessä iät ajat, mutta tässä iässä näemmä lähi- eikä keskimuisti pelaa nimeksikään. Yhtä kaikki, homma toimi ja purje heilui.

Outhaul = Ulosvetäjä

Saaristokisan rata oli simppeli. Airiston länsilaitaa alas ja toista laitaa ylös. Eteläpäässä oli lyhyt spinnupätkä, mutta muuten siis mentiin sivutuulta kalvoilla. Heti startin ja ensimmäisen ylämerkin jälkeen tilanne vakiintui. FinnFUN loikotteli fliitin kärjessä ja Low suksi toisena perässään Vinca ja Datworet. Onneksi viimeisten mailien aikana saimme vihdoin sivutuulitrimmit kohdilleen ja pusersimme aivan maaliviivan tuntumassa FinnFUNista ohi. Oli melkoisen mahtavaa päättää regatta maalipaukkuun ja tasoituslaskennan jälkeen tarjottu kolmas tila oli ihan kohtuullinen. Se ei nyt kuitenkaan riittänyt, sillä Vincan kuudes tila riitti reilun pisteen erolla pronssimitalleihin. Tiukkaa kuitenkin oli, ja BOWin viimeinen päivä oli kyllä niin hienoa kisaamista, ettei tottakaan. Se päivä jää kyllä mieleen ja sellaisia päiviä halajaa lisää!

(c) Mara  Saaristokisan maali. Vinca, Dat wor et ja FinnFUN siellä missä niiden olisi pitänyt olla jokaisessa startissa: perän takana.
(c) Mara
Saaristokisan maali. Vinca, Dat wor et ja FinnFUN siellä missä niiden olisi pitänyt olla jokaisessa osakisassa: perän takana.

Lopputuloksena kolmen päivän kisaamisesta oli tyydyttävä neljäs tila. Ensimmäisen päivän avomerikisa oli hiukan pettymys, mutta muut päivät sujuivat oikein hyvin. Kolmen päivän kisaputki oli vallan oivaa treeniä ihan kohta alkaviin EM-kisoihin.

Lopuksi kiitokset kisajärjestäjille, hienot kisat olitte saaneet aikaiseksi. Ja ihan lopuksi supersuuret kiitokset Lowissa seilaanneelle porukalle. Hyvin veditte ja hauskaa oli!

Seuraavaksi sitten ollaan tosiaan jännän äärellä…

TULOKSET