BOW 2014 – Minkin kosto

(c) Piret Salmistu -  Lauma Firstejä ylämerkillä....
(c) Piret Salmistu –
Lauma Firstejä ylämerkillä, Lown erottaa teipatusta isosta….

Vuotuinen tasoituspurjehduksen suurtapahtuma, kolmen päivän mittainen Baltic Offshore Week, järjestettiin naapurikansantasavaltamme Viron purjehduksellisessa keskuksessa Piritassa. Kolmen päivän mittaisella Offshore Weekillä kilvoitellaan Viron ja Suomen mestaruuksista ja lajina on avomeripurjehdus. Kotiväelle kerrottakoon, että kolmen päivän Offshore Weekillä kierrellään mereen tiputeltuja muovikanistereita ja tarpeeksi monen kierroksen ja muutaman retkipurjehdustyyppisen kisan jälkeen voittaja julistetaan ja voittajaa juhlistetaan kolme päivää.

Offshore Sailing Team Lown kolmipäiväinen kisatouhotus alkoi hieman totutusta poiketen. Vene oli Helsinki-Tallinna Racen jälkeen valmiina Piritassa odottelemassa, joten riitti, että miehistö notkui paikalle keskiviikon ja torstain aikana. Lauttamatka Viroon aiheuttaa aina sivuoireita, mutta ammattilaisryhmänä ja asioihin ylen vakavasti suhtautuvana joukkiona emme sortuneet ylilyönteihin. Se nyt kuitenkin tuli selväksi, että virolaisiin takseihin ei saa nojata, jos aikoo antaa ylen.

Keskiviikkona Piritaan ilmaantuneet majoittuivat veneen sijasta sataman vieressä purkutuomiota uhmaavaan Pirita Spa hotelliin. Ihan mainio paikka, jos todella pitkät käytävät eivät haittaa. Onneksi aulasta sai vuokrata käteviä matkalaukkukärryjä väsyneiden gastien siirtelyyn.

Torstai oli varattu veneen virittelylle, katsastuksille ja viimehetken hätätreeneille. Treenit jäivät puheasteelle, mutta muuten agenda ruksittiin. Onnistuimme korjaamaan rautalangalla ja dyneemalla HTR:ssä räjähtäneen outhaulin ja rikipulttien vääntelyn jälkeen rassi oli kohtalaisessa kisakunnossa.

Veneen kisakatsastus oli helppo toimi. Laiturilla huuteli joku viranomaiselta näyttävä pappa ja kielimuurin estäessä kommunikoinnin kaivelimme veneestä riisin papereita ja varmuudeksi löimme pyytävään käteen kaupanpäällisenä vielä pinkan tiukasti yhteenliimaantuneita Rattoja. Inspektööri näytti tyytyväiseltä ja loikki seuraavaan veneeseen. Lowilaisten jäivät miettimään, että mitä veneestä kehtaisi vielä keventää. Sujuvaa.

Sääennusteet kisaviikonlopulle olivat masentavat. Tuulta ja sadetta ja ukkosrintamia. Onneksi pahimmat prognoosit eivät toteutuneet, sillä lauantaina ja sunnuntaina kelit olivat ihan mukavia. Perjantaina tuulta sitten riittikin ihan tarpeeksi.

Päivä 1.

Ensimmäisenä varsinaisena kisapäivänä oli vuorossa pitkä avomerikisa. Reittipisteiden naputtelun jälkeen selvisi, että kyseessä oli reilun 60 mailin rykäisy Naissaari ja Nygrund kiertäen. Reitti näytti sopivalta, mutta sääennusteet aiheuttivat enemmän irtoirokeesin rapsutusta. Aamupäivän heikkotuulinen vaihe vaihtui ennusteissa iltapäivän kovaksi tuuleksi. Valmistelimme isomman ja pienemmän keulapurjeen nostokuntoon, pakkasimme torstaina ostetut einesleivät ja pullomerivedet veneeseen ja lähdimme starttialueelle pyörimään. Tuo pullomerivesi oli muuten mielenkiintoinen juttu. Läheisessä supermarketissa myytiin muovipulloissa ilmeisesti pullotettua merivettä, mitä tyhmät suomalaisturistit sitten kanniskelivat laatikkokaupalla veneisiinsä. Hieno pisnesidea, mutta vesi maistui ihan paskalta. Tai siis merivedeltä. Tai ehkä lähinnä paskaiselta merivedeltä. Niin tai näin, pullomerivesi oli ainoa  juomakelpoinen neste veneessä perjantaina. Hiukan kyllä illalla janotti.

IMG_0038

Starttialueella näimme ensimmäistä kertaa elävänä legendaariset virolaiset Firstitiimit. Veneet näyttivät hienoilta. Mainoksin koristellut kyljet sointuivat upeasti yhteen mainoksilla tapetoituihin purjeisiin ja tiimien yhtenäiset asusteet herättivät pientä kateudensekaista nurinaa lowilaisissa. Ammattimaisen näköistä ja kuuloista. Päätimme heti seuraavalla viikolla hakea Motonetistä nipun rallitarroja ja kertakäyttöhaalareita.

Noin muuten virolaiset firstistit erosivat suomalaisista siinä, että kaikki naapurimaan veneet ajoivat geekolmosella. Lisäksi laidalla näytti olevan porukkaa enemmän kuin käsityökaupan avajaisissa. Lown jäntevä miehistö jäi taasen mittakirjapainosta lähes 90 kiloa ja tällä seikalla oli kyllä merkityksensä venevauhtiin. Ennen kisoja varustamon taholta annettu ankara ukaasi painon keräämisestä kalja- ja pizzakuurilla oli selvästi jätetty huomiotta. No, minkäs teet, jos miehistö on täynnä kestävyysurheilijoita ja terveysintoilijoita.

Starttialueen löysästä tuulesta huolimatta keulaosaston Kynde ja Kuraattori repivät etustaagin koristeeksi very-heavy -kolmosen. Ykköstäkin olisi ollut kerrankin tarjolla, mutta päätimme pelata ns. varman päälle. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Luokat paukutettiin matkaan viiden minuutin välein ja Lowin kolmosluokka oli lähtövuorossa kolmantena. Tämän verran sentään osasimme päätellä, mutta ”viisi minuuttia” on käsitteenä jo aivan liikaa, joten veneen starttikello heitti taas minuutilla. Onneksi suhailimme tarpeeksi lähellä starttilinjaa ja ruorin taakse istutettu Sampo onnistui veivaamaan ihan kohtuullisen avomeristartin.

Kaikki virolaiset veneet lähtivät starttiviivalta kuin nakki pakoputkesta ja suomalaisten osaksi jäi osittaisstatistin rooli. Ylämerkillä eestiläisillä oli tukeva neloisjohto Firstien ”Elisa Passionen” ja ”Jazzin” sekä X-34 ”Brigitta-x:n” johdolla. Low keikkui jossain keskikastissa. Myös muut suomalaiset, S-Tronic, Ilmarinen ja Nauti n’olla, olivat hyvin ryhmäytyneet.

Träkki avomerestä (linkki).

Kryssipätkä seuraavalle kääntikselle ei sitten sujunutkaan ollenkaan niin hyvin. Yksi missattu shifti ja hiukan aneeminen venevauhti tiputtivat Lown persepään valvojaksi. Raskas kolmonen oli vieras trimmattava, sillä kisakäytössä purje on ollut vain muutamissa Tiistiksissä. Vaikka sitlooraosaston voimaduo Juha ja Sinko yrittivät maanitella keulasta lisää tehoja, nuhaisuus vaivasi etenemää. Pakkituuletkin varmasti edesauttoivat hiipumista.

Yleisenä huomiona koko pitkästä kisaviikonlopusta, ykkösgeestä ei ollut oikein mitään lisäapua taisteltaessa virolaisten kolmosgeeveneitä vastaan. Kryssi-lenssi -radalla vauhtiero oli ylämäkipätkillä olematon ja avomeriradoilla oli harvoja legejä, missä isosta genoasta oli oikeasti hyötyä. Hiukan tuntuu siltä, että orkki rankaisee liikaa ykkösgeestä. Inhaulattava, kattokiskoille skuutattava kolmonen tuntuu olevan päivän sana ORC3-skenessä.

Naissaaren eteläpuolella Low oli vielä mitenkuten pelissä mukana. Tuulen tyyntyessä kaivoimme kellarista geeykkösen keulille voimantunnetta tuomaan. Purjeen vaihdossa meni yllättävän kauan aikaa, sillä eihän tätäkään asiaa oltu aikaisemmin harjoiteltu. Kaikki skuutit olivat solmussa ja hippajumppa ja huuto veneessä sen mukaista. Olisiko ihan outoa joskus harjoitella? Se ainakin on outoa, miten tiimin hitsaantuessa yhteen venessä käytetty kieli ja sanavarasto suppenevat. Asiat hoidetaan papattelemalla. Siis jotenkin tähän tyyliin:

Kippari: Pa pa pa!

Keulagasti: Täh?

Kippari: PA PA! [osoittaa sormella]

Keulagasti: aaokei!

Parin vuoden päästä luultavasti riittää yksi terävä ”pa”. Tai ”pö”. Tai pelkkä ”p”, mutta yksittäistä konsonanttia on kyllä vaikeaa lausua ilman tukevaa vokaalia. Mites olis ”pi”?

Tuulen yltyessä Naissaaren etelärannalla jätimme vaihtokokemusten lamaannuttamina ykkösen keulille ja otimme reivin isoon. Lapa ja vene pysyivät sallituissa toleransseissa ja venevauhti oli ihan kohtuullinen. Alapuolella isoaan näyttävästi lerputtanut Ridas 31 ”Vesikaar” jäi ja edessä näkynyt Elisa oli vielä silmälasein erotettavissa. Nautin’olla ja Pitsataksi ajoivat selvästi etelämpänä.

Nouseva tuuli tuntui kääntyvän luoteeseen ja tulkitsimme kääntymän persistenssiksi. Väärin meni! Heitettyämme vendan lähellä seuraavan kääntömerkin leikkaria kääntyi tuuli samalla ja 40 asteen normitikin sijasta teimme lähes 180 asteen täyskäännöksen (kohta löytyy kyllä träkistä). Harmitti ja enemmän harmitti purjeeseen viritetyn reivirenkaan pettäessä ja ison läpätellessä hyödyttömänä. Vaihdoimme keulaan kolmosta ja korjasimme ison reivin. Taas tuhraantui tuhottomasti aikaa ja Naissaaren lounaispuolen kääntiksellä olimme tokapökiä. Onneksi tiimin taistelutahto oli edelleen silkkaa bakeliittia!

Kääntiksellä tuuli jälleen himmasi ja kaivoimme keulaan kevyen kelin S1.5 spinnun. Hetken pyörimisen jälkeen tuuli asettui viiteen knotsiin ja etenimme pirullisesti tamppaavassa aallokossa vaivalloisesti rumppista kohti Naissaaren pohjoispuolista merialuetta ja Uusmatalaa. Olimme ilmeisesti aivan ohitse kiitäneen matalapaineen keskuksessa. Oli tylsää ja nälkä riivasi, joten kaivelimme pilssistä eväsleivät ja lestin pullomerivettä mieheen. Leivät maistuivat, pullomerivesi ei.

Kesken eväspalojen mutustelun puomiin nojaillut Kuraattori mutisi jotain lähestyvästä tuulesta. Kippari nyökytteli ja nuoleskeli viimeisiä murusia viiksistään. Sillä hetkellä se uusi tuuli iski. Tuntui kuin olisi moskalla lyöty takaraivoon. Alagaija irtosi lukoista, spinnupuomi osoitti hetkessä kohti taivasta ja spinnu lensi etuoikealle. Vene kiihdytti vauhtia ja miehistö yritti pysyä kyydissä. Kippari laskeskeli nopsaan uutukaisen spinnun jäljellä olevat osarit ja päätyi kiljumaan spinnunvaihtoa. Hiukan liian myöhään. Spinnu lenteli jo takaoikealla kaikki skuutit solmussa ja hiilikuitupuomi mitteli voimiaan etustaagin kanssa.

Laidalla mantookivaijereissa roikkuneet Sinko, Juha, Kuraattori ja Kynde saivat vaivoin kiskottua trooliksi muuttuneen spinnun kellariin ja hetken puhaltelun jälkeen jatkoimme pelkällä kolmoskeulalla. Edessä broutsaillut Pitsataksi oli päätynyt samanlaiseen ratkaisuun. Nautin’nolla jatkoi sensijaan yllättävän pitkään nailoneilla. Välillä vene kellahti oikein kunnolla kumoon, mutta aina se valkoinen spinnu nousi uudestaan merestä ja vene ampaisi jälleen matkaan. Hienon näköistä menoa, mutta päästyään Naissaaren litoraalin tuntumaan laski Nautinnollakin pallokkaansa ja siirtyi kalvopurjeveljeskuntaan. Eipä niitä spinnuja edessäkään enää näkynyt.

IMG_0039

Aallokkoajo parhaimmillaan – tai pahimillaan – yli 30 solmun puuskissa oli kokopäivätyötä. Käsiä ei voinut irroittaa kertaakaan ratista ja jokaisen aallon heittäessä sai olla tarkkana alati aaltojen välissä väijyvien ilkeiden kiinalaisten varalta. Savukkeiden sytyttely oli valitsevissa ajo-olosuhteissa liian haasteellista, joten vaihdoimme jo alkumatkan ohjastaneen savuttoman Sammon takaisin urakkanuppia vääntelemään.

Naissaaren pohjoispuolella Team Low tempaisi uudet venevauhtipohjat: 16,3 solmua! Ennätys vaati tuekseen 33 solmun tuulen ja kolmimetrisen tupla-aallon. Täytyy myöntää, että hirvitti.

Uusmatalalla teimme suosiolla lehmänkäännöksen (jiippi vendan kautta) ja jatkoimme surffailua kohti seuraavaa merkkiä, Nygrundia. S-Troniscs oli takana ja Nauti’nolla heti vieressä sivulla. Muut veneet olivat tiessään.

Nygrundin lähestyessä Lown kikitaljan yksi bloki (Harken Carbo) räjähti kappaleiksi ja ylös ampaissut ison puomi irrotti samalla puominkannattimen paikoiltaan. Seurauksena oli broutsi sekä hetki pyörimistä ja kiroilua. Nokan osoittaessa taas oikeaan suuntaan korjasimme kikitaljan Bartonin ylijäreällä heittoblokilla kannatimen jäädessä virattomana kannelle. Isopurje toimi ihan kiitettävästi, mutta Nygrundin lehmänkäännöksen jälkeinen reivausyritys päätyi siihen, että isopuomin pää oli meressä ja isopurjeen liikki jumissa liikkiurassa . Ajelimme hetken pelkällä genoalla.

Kovassa tuulessa kryssiminen pelkällä genoalla onnistuu ihan mainiosti, mutta nousukulmat jäävät turhan huonoiksi. Emme siis täysin voi suositella tätä tapaa ainakaan kilpapurjehdustapahtumissa.

Kuin rangaistukseksi mamoilusta napsahti seuraavaksi poikki genoan skuutti. 12 millinen polyesteriköysi meni siististi poikki läheltä skuuttikulmaa ja leivonpäällä sidottu skuutti irtosi parin terävän läpäyksen jälkeen kokonaan purjeesta. Olihan se köysi hiukan iäkäs, mutta eipä noita 12 millisiä ennen ole hajonnut. Kilpapurjehdusretkemme sai todella koomisen käänteen laskettuamme keulapurjeen skuutinvaihtoa varten; kelluimme hetken ilman purjeita ja ajauduimme aaltojen mukana ihan väärään suuntaan.

Uusi skuutti löytyi vaihdettavaksi ja keulapurje nousi jälleen vauhdintuojaksi. Keulan osoittaessa kohti Aegnaa revimme vielä ison ylös ja jatkoimme hiukan paremmalla vauhdilla kohti Tallinnan lahtea ja maalia. Olimme viimeisiä, sillä kikioperaation aikana S-Tronic ja Vesikaar painelivat ohi. Tosin muutama mailia ennen maalia ohitimme Vesikaarin uudestaan. Laiha lohtu, mutta maalin pääsimme.

Laiturissa purjeita pakatessamme pisti silmään isopurjeen aneeminen ja nuutunut yleisilme. Kolme lattataskun päätä oli repeytynyt ja laminaatti oli kauttaaltaan ruvella. Poistimme latat ja kiikutimme ison ja S5 spinnun hotellihuoneeseen kuivumaan ja odottelemaan ensiaputeippausta. Iso mahtui mukavasti sänkyjen päälle levälleen ja spinnun sulloimme vessaan hengähtämään. Toimiva ratkaisu noin muuten, mutta köntsällä piti käydä naapurihuoneessa.

IMG_0040_2

Olimme henkisesti ja fyysisesti valmistautuneet fiksaamaan isopurjeen jesusteippaamalla, mutta onneksi Nauti’nollan kippari Hepo vinkkasi illalla aulabaarissa satamassa sijaitsevasta purjeneulomosta. Päätimme yrittää ensin ammattilaisvoimia ja turvautua jesukseen vasta viimehädässä.

 

Päivä 2.

Aamulla virolaisen kukonlaulun aikaan skippasimme aamiaisen ja kiikutimme isopurjeen ruumissäkissä Kalevin pursiseuran tiloissa sijainneeseen neulomoon. Loosin ovi oli tiukasti kiinni, mutta Singon hakattua aikansa ovea ilmestyi ovenrakoon pari punaisia silmiä. Kävi ilmi, että purjemaakari oli viettänyt perjantain vesillä kisaamassa ja seuraavan yön paikkailemassa revenneitä purjeita. Kaveri vaikutti kireältä parin krapulaisen suomipurjehtijan herättäessä parin tunnin yöunilta. Hätä oli kuitenkin suuri ja hetken anelun, matelun ja rukoilun jälkeen Lown isopurje makasi loosin lattialla. Teippaamiseen meni tunti ja satku ja hotellin aamiaisellekin ehdimme. Kiitos HT-Sails!

Toisena kisapäivänä oli vuorossa pelkkää rataa, neljin kappalein jos oikein onnistaisi. Tuuli oli rauhoittunut 10 solmun hujakoille ja aallokko oli Tallinnan lahdella rauhallista. Tiimin ennakko-odotukset olivat korkealla.

Ordereista selvisi, että ratakisa olisi kahden kierroksen mittainen ylälevittäjällä ja alaportilla. Siis ihan samanlainen rataprofiili kuin esimerkiksi MM-kisoissa muutama vuosi sitten.

IMG_0042

Ensimmäinen ratastartti oli kohtuullinen. Yritimme venepäästä ajoissa liikkeelle, mutta niin yrittivät kaikki muutkin, joten jäimme hiukan kakkosrivin katselijoiksi. Eipä auttanut muu kuin toteuttaa Lowin ikiaikaista ratataktiikkaa ja tempaista heti lähdön jälkeen paaralle. Vempautus onnistui ja hetken puuskutuksen jälkeen pistimme tupakaksi ja teimme tilannekatsauksen. Virolaiset Firstit tuntuivat edelleen pitävän geekolmosillaan hyvää vauhtia, mutta Low kirnusi onneksi aivan samoja vauhteja ja nousikulmia. Ongelma oli vaan siinä, että Lowlla oli yhdessä S-Tronicin kanssa selvästi nopeimmat mittakirjat. Tasavauhti ei siis tulisi riittämään.

Emme miettineet mittakirjoja sen enempää vaan ajelimme keskiradalla shiftejä metsästäen ylämerkille. Ehdimme levittäjälle varmaan viidentenä veneenä ja iloksemme noteerasimme muutaman Firstinkin olevan takanakin.

Ensimmäinen rata-alamäki sujui yhtä jouhevasti. Uusi Weban S1.5 spinnu toimi hyvin ja nähdäkseni vauhtimme oli ihan kilpailukykyistä. Kilpailukykyistä taasen eivät olleet merkinkiertomanööverit alkupään lähdöissä. Jäimme säännöllisesti ne muutamat ratkaisevat veneenmitat sekä ylämerkillä että alaportilla. Turhaa lisätasoitusta, mutta toistokerrat näköjään auttavat ja viimeisenä päivänä homma toimi jo paremmin.

Tuuli pyöri rata-alueella miten sattui ja useita yli 30 asteen shiftejä tuli puoleensa. Myös radan laidat vetivät eri lähtöjen välillä aivan nurinkurisesti. Tuulella ei tuntunut olevan mitään logiikkaa – harvemmin toki onkaan – ja vaikka tunnistimme ja otimme kääntymät, olimme pääsääntöisesti väärässä laidassa rataan. Useasti olimme ensimmäisellä alamerkillä kärjen tuntumassa ja kerran tai pari jopa kärjessä, mutta aina onnistuimme ajamaan huonommassa laidassa takaisin ylämerkille. Tai jos molemmat laidat vetivät, ajoimme tietysti keskeltä.

Se on myönnettävä, että oli kyllä kivaa pörrätä tonkkien ympäri lähes OD-hengessä neljän muun First 34.7-tyyppiseen veneen seurassa. En yhtään ihmettele, miksi OD-touhut tuntuvat koukuttavan purjehtijoita.

Ensimmäisessä startissa sujuttelimme maaliin viidentenä veneenä, mutta tasoituslaskennan jälkeen tuloksena oli hikinen kahdeksas tila. Niinkuin kaikista muistakin ratalähdöistä. Ihan kaikista, paitsi siitä yhdestä, johon emme lähteneet mielenosoituksellisesti ollenkaan.

Toinen lähtö paukutettiin matkaan yhden general recallin jälkeen ja Lown osalta käsikirjoitus noudatteli tuttua templaattia sillä erotuksella, että jäimme semi-persistentin shiftin vangiksi. Odotettua vastashiftiä ei koskaan tullut ja lähtö sillä taputeltu. Tuloksena jälleen kusinen kahdeksikko.

Toisen lähdön aikana taivaalle oli noussut ukkosrintama. Hiuka huolestuneina tuijottelimme toisella silmällä tummuvaa taivasta ja toisella teippien peittämää isoa. Päivän kolmas startti ammuttiin kuitenkin ajallaan matkaan, mutta keskeytettiin samantien virolaislauman ottaessa joukkovarasstartin. Keskeytys harmitti, sillä Low oli kerrankin hyvässä paikassa ja vauhdissa keskellä viivaa. Yritin huudella lautakuntaveneeseen, ettei näin pitkässä ratakisassa muutaman sekunnin varaslähdöllä ole merkitystä, mutta lautakuntaväki ei noteerannut kommentointia mitenkään.

Seuraavaa starttia ei sitten tullutkaan, vaan synkkenevää taivasta vasten nousi AP-lippu. Radalla jo olleiden isompien luokkien kisa keskeytettiin ja VHF:stä huudeltiin ”aborttia”. Samalla alkoi sataa ja ensimmäiset terävät tuulenpuuskat ravisuttelivat teippi-isoa siihen malliin, että nyimme kaikki seilit alas ja veivasimme yanmarin käyntiin. Sade jotenkin lannisti tunnelmaa ja piristykseksi putputtelimme rantaan kaljalle luottaen siihen, että loppulähtöjä ei ajeta. Merellä odotelleiden tiimien odotus palkittiin ja vielä yksi lähtö lauantaina ajettiin, minkä pettyneenä Poodin terdellä pistimme merkille. Tuo missattu lähtö betonoi samalla Lown pökätilan regatassa. Ainakin jälkeenpäin laskien.

Lauantaina iltasella oli vielä ohjelmassa Sailors Party. Joku paikallinen fuusiojazzryhmä paahtoi täysillä tyhjässä juhlateltassa vähälukuisen yleisön seisoskellessa sormet korvissa teltan ulkopuolella. Lestadiolaisten herätysjuhlissakin on keskimäärin riehakkaampaa menoa kuin niissä lauantain purjehtijabileissä oli.

 

3. päivä

Pikaisen aamulenkin ja jumpan jälkeen lowilaiset olivat veneellä ajoissa kohtaamaan päivän haasteet. Päivän epistolana oli pari rataa ja lyhyenläntä saaristopurjehdus. Sää oli samalainen kuin lauantaina, tuuli pyöri 10 solmun hujakoilla ja ilma oli aurinkoinen. Ei valittamista.

Päivän kaksi ratalähtöä olivat kuin toisinto lauantailta, joten referaatin voi niistä voi lukaista tuosta ylempää. Sijoituskin oli molemmissa lähdöissä sama laimea kasi.

Noin 14 mailin saaristopyrähdys ammuttiin matkaan heti ratojen jälkeen. Reitti sahasi lahden länsi- ja itäreunan välillä ja veneitä kuljettanut tuuli oli tipahtanut 6 solmun tuskarajoille. Otimme koko viikonlopun huonoimman startin ja ylitimme  viivan vasta minuutin verran lähtötöötin jälkeen. Jotenkin se vauhti ja tuuli loppuivat siinä viivalla. Onneksi radan koristeeksi tiputettu ylämerkki oli niin sivussa, että kerrankin täysimittaisesta geestä oli hyötyä. Otimme minsan etumatkan heittämällä kiinni ja heti ylämerkin jälkeen olimme First 34.7 ”Adelen” nostoyrityksistä huolimatta keskilössissä. Rata oli suunniteltu niin, että ensin ajettiin Tallinnanlahden länsilaidalle, sitten itälaidalle, jälleen länsilaidalle ja lopuksi maaliin Piritan edustalle. Tuuli oli tosi reikäinen ja tuntui, että me löysimme suurimman osan niistä reikäkohdista. Kryssivauhtikin oli jotenkin tahmeaa, joten muutaman tunnin kellumisen jälkeen nilkutimme maaliin häntäpäässä.

Käväisimme kisapäivän päätteeksi vielä pikaisesti laiturissa, tankkasimme veneen ja miehistön ja paukutimme koneella tyynen Suomenlahden poikki takaisin Helsinkiin nuolemaan henkisiä haavojamme. Matkalla veneestä löytyi haiseva ylläripylläri. HTR:n aikoihin veneessä riehunut minkki oli jumalauta vääntänyt paskat pistopunkkaan. Kyllä on hävytön elukka!

IMG_0041

Mitä sitten koko pitkästä viikonlopusta jäi känsien ja luottokorttilaskujen lisäksi käteen. No ainakin se, että kovempaa on purjehdittava. Tai sitten yhtä kovaa, mutta paremmalla tasoituksella. Tai molemmilla.

Senkin voisi lisäillä touhulistaan, että kaikki, siis ihan kaikki, blokit kannattaa varmistaa dyneemalenkillä. Satunnainen harjoittelukaan ei liene pahasta.

Näin muutaman päivän perspektiivistä katsottuna voisi todeta, että ihan kiva ja opettavainen reissu! Huolimatta kaikesta.

Tuloksia, kuvia ja muuta jorinaa: bow.fi

Senin blogissa samasta asiasta: sen317.com