Weban tonkat 2014 – Kevättodistus

(c) Sailpix.fi
(c) Sailpix.fi

Kauden 2014 ihkaensimmäinen ja Team First-Lown kaikkien aikojen ensimmäinen ratakisa ja kaikkien aikojen kolmas ORC-kisa oli purjemaakari WB:n sponsoroima ”WB tonkkienympärikisa”.

Knoppitietoa, joka on aikaisemminkin kerrottu.

Siis näin.

Tonkkakisa on kisamuoto, jossa kierretään mahdollisimman vauhdikkaasti mereen tiputeltuja punaisia polystyreenisylintereitä ja voittajaksi ei selviä ensimmäisenä maaliin kiiruhtanut, vaan se venekunta, jonka Cyber Altura Transformer voittajaksi julistaa. Mielenkiintoista silti kaikki tyynni. Tyynni oli myös ilma, sillä tyynnenlainen virtaus tuli Ruotsin suunnalta, mutta kovin heikkona. Niin kovin heikkona, ettei laiturille kerääntyneille lowilaisille tuottanut suurtakaan vaikeutta valita keulaan Mustaa Pyyttonia. Selvennykseksi kerrottakoon, etteivät pyyttonit ole mustia, vaan nimi tulee niiden tummasta kielestä, jota pyyttonit usein lipovat saalista jaagatessaan. Näin kertoi asiasta selvää ottanut Martti, joka tästä älynväläyksestä sai palkinnoksi pianisti-floaterin toimen.

Pyyttoneista mitään tietämättömät Sinko ja Juha istutettiin sitlooraosaston täytteeksi heti siihen vali-vali-miksei-tää-kulje -miehen eteen. Vakitaktikko Papan ollessa saikulla potemassa vatkaamisesta kipeytynyttä rannettaan määrättiin Juhan taakaksi vielä taktikon toimi, kompassin seuraaminen ja kaikenlainen nappuloiden painelu. Sinko paineli tapansa mukaan taidokkaasti Steinwayn koskettimia ja toimitti siinä samassa kaikenlaista muutakin juoksevaa asiaa.

Tai siis juoksevaa rikiä.

Krapulaisen keulaosaston muodostivat Kynde ja Kuraattori. Herrojen kunniaksi on todettava, että toipumisvaihetta ei kauan kestänyt, vaan loppupossen seurana juodut aamupalat palauttivat vikkeläjalkaisten ja nopsakätisten keulaihmisten kompetentin ja fysiikan tutulle kymppitasolle. Ainoan välttävän arvosanan sai tälläkin kertaa veneen kulkusuuntavastaava, mutta loppumiehistön puolivakavasta pohdiskelusta huolimatta ratinkääntelijää ei ainakaan vielä tässä kisassa korvattu autopilotilla. Sekin päivä tosin lähenee, mutta varustamon puheoikeus ja veneeseen kannetut kaljat ovat toistaiseksi käyneet armosta.

Matkalla Ytterskärin rata-alueelle kiskoimme pyyttonin foiliin ja vedimme trimminaruista. Olisi se purje varmaan ihan hyvältä näyttänyt, mutta tuulen puute vaikeutti selvästi muodon hakemista, joten lopulta tyydyimme tuijottelemaan velttona lahkeesta kurkkivaa käärmettä. Kait se oli mitoissaan. Kookkaalta näytti. Ja mustalta. Itseasiassa taitaa olla samaa denim-tyyppistä kangasta kuin isopurje. Vaikka ovat eri liimaamosta.

Outoa.

Outoa ei ollut se, että kisa oli ykköstilan osalta taputeltu jo ennen ensimmäistäkään starttia, sillä lähtöluettelosta löytyi Tom Finellin kipparoima FinnFUN. Tarjolla oli siis ainoastaan jämäsijoja, mutta kyllä ne jämät ja perskeet meille kelpasivat, semminkin kun ilma oli kiva. Treenasimme ennen ensimmäistä lähtöä muutaman jiipin verran ja hetken juoksentelun jälkeen miehistö oli niin ylikunnossa, että jäimme odottelemaan starttia pelkkä iso ylhäällä.

Starttipaukku tuli aikoinaan ja ajallaan.

(c) Sailpix.fi - Low saapumassa ylämerkille tiiviissä rykelmässä.
(c) Sailpix.fi – Low saapumassa ylämerkille tiiviissä rykelmässä. FinnFUN, s-Tronic, Merinna ja Low.

Ensimmäinen lähtö

Low kiihdytteli keskiviivalta matkaan. Yläpuolella tuulia peitti Elan Elysia ja X-332 Nau’tinnolla taisi lähteä aivan venepäästä FinnFUN seuranaan. Loppurykelmä, X-332 Xelina, Elan 31 Merinna ja Salona 34 S-tronic lähtivät Lown ja alapoijun väliseltä vesialueelta. Kiihdytystilaa oli siis oivasti ja käytimme sen hyväksi. Siinä ne lähdön positiiviset asiat sitten olivatkin. Pyytton osoittautui vallitsevassa heikkotuulessa laiskaksi kuin ripuloiva riksakuski ja huonon nousukulman mausteeksi tarjolla oli onnetonta venevauhtia. Ei se purje toiminut ollenkaan ja ylämerkille vaapuimme samoihin aikoihin kuin paperilla lähdön hitain vene Merinna. Tunnelma Lowissa romahti ja pinnamies aloitti jo tutuksi tulleen kiukuttelunsa. Olisi keskeyttänytkin, mutta Juha ja Sinko uhkasivat vetää moraalinrapauttajaa turpaan, jos toisen kerran peräkkäin napsahtaa hylsy. Oli pakko jatkaa.

Alamäki oli samanlaista tuskaa, tosin eristä ja tunnetusta syystä. Northin S5 ei todellakaan ole sopiva pussukas kolmen metrin tuulessa soudeltavaan ratakisaan. Vauhti oli siis jälleen olemattoman ja surkean välimaastoissa ja juuri silloin ei taaskaan huvittanut mikään. Kiertelimme loput säännöissä määritellyt poijut ja luikimme häröilyalueelle juomaan olutta ja miettimään syytä tahmaan.

En muista nyt kuka, olisiko ollut joku keulaosastosta, joka aukaisi Gordionin dyneemasakkelin. Asiahan oli päivänselvä: olimme skuutanneet kevyen kelin geetä samaan tapaan kuin solent-heavy-fucking -geetä, joka vaatii toimiakseen runsaita, kaidevaijereita hiveleviä muotoja ja yletöntä twistiä. Oivalluksen jälkeen skuuttasimme geen siestamaisesti vantteihin kiinni ja venevauhti koheni, jos ei nyt valtavasti, niin hyvänlaisesti ainakin.

 

Toinen lähtö

Tokavika lähtö oli uusinta ensimmäisestä. Viivalla oli jälleen tilaa vaikka piruetteja tehdä, ja Kopun kivikovan Tiistissarjan karaisema Lowin miehistö piiskasi veneen hyvin ja ajoissa viivalta rata-alueelle. Saavuimme ylämerkille FinFUNin ja s-Tronicin perässä ja hävisimme jälleen reilunlaisesti matkalla alapömpelille. Toisella ylämäkiosuudella otimme s-Tronicia kiinni, mutta yllättävän hyvin tuntuivat fokkaveneet loikkivan vallinneissa olosuhteissa. Ylämerkin levittäjällä jäimme parin ison luokan veneen väliin juustoksi ja oli aika likellä, ettemme osuneet poijuun. Positiivisena huomiona sitlooraosasto pani merkille keulaosaston nopeutuneen toiminnan spinnaker-purjeen nostossa. Ensimmäisessä startissa askelmerkit olivat senverran talviterässä, että ilkeämpi blogisti olisi voinut nimittää toimintaa tötöilyksi.

Matka alamäkeen ja maaliin noudatti tuttua kaavaa. Tuulen noustessa satunnaisesti kymmeneen knotsiin kelasimme mukavasti vauhtia ja puuskan mentyä ohitse, hävisimme saman verran. Ei auttanut mikään. Maaliin nyt kelluimme sentään ennen Merinnaa, mutta s-Tronic ja FinnFUN olivat aivan liian kaukana edessä.

 

Kolmas lähtö

Toisinto edellisistä. Keskeltä viivaa pitkä styyran tikki. Ei huomionarvoisia tapahtumia, paitsi ehkä se, että Merinna yritti nyysiä Xelinan perävalon, mutta onnistui pudottamaan ainoastaan Xelinan perään kiinnitetyn pelastusrenkaan mereen. Ylämerkillä jäimme juustoksi parin ison luokan veneen väliin ja hurjan rekaamisen seurauksena kääntötötsä yritti kolhia Lowin kylkeä. Taisi siihen jallun verran väliä jäädä.

Viimeisellä ylämerkillä olimme s-Tronicin perälaudassa kiinni ja FinnFUN oli kerrankin takana. Ei sitäkään autuutta kauan estänyt, sillä alamäessä maaliin spinnutehottomuus hidasti Lowia jälleen niin paljon, että lilluimme kolmantena kuuntelemaan tööttiä. Ei hyvä.

Low teki Weban tonkkakisoissa tasaisen nelosen suorituksen (4-4-4) ja päästätodistukseen merkittiin samainen nelonen.

 

MUTTA, huolimatta surkeasta numerosta, oli kisa erittäin antelias ja tietyllä tavalla jopa hermeettinen kokemus. Kevyen kelin kryssitrimmit kolahtivat astetta tiukempaan asetukseen ja pienellä hinkkaamisella ylämäkivauhti saataneen ihan kilpailukykyiseen iskuun. Miehistön manööverivarmuus nousi kisan edetessä kohisten ja poijukisa paikkasi varmasti kevään harjoitelemattomuutta (talvella venemessujen aikoihin päätimme, että toukokuussa treenataan ihan vitusti…). Alamäkeen on jotain keksittävää. Siis jotain muuta kuin uusi kevyen kelin spinnu.

Seuraavaksi sitten Venäjälle! Kiitos kaikille kisaajille ja kisan järjestäjille. Erityiskiitos Lown miehistölle.

Tulokset

Sailpixin kuvia