6 kommenttia artikkeliin ”Pöh?

  1. Tuosta Venemagnumistahan jo puhuttiin aiemmin. Hölmösti valittu ajankohta, kun päällä on ainakin BOW, HTPS:n vuosipäiväkilpailu ja RRegatta. Lisäksi vielä edellisenä viikonloppuna Suursaari.

    Ei kai muuten kisoissa ole erityisen vähän osallistujia? Stickanissa oli enemmän kuin yleensä, Grand Openissa oli hyvin veneitä, WB:ssä oli normaalimäärä, jos jättää viimevuotisen pois laskuista. BOWilla on nyt 25 ilmoittautumista, mutta aikaa on vielä jäljellä jä yleensä on tullut pari jälki-ilmoittautunutta, joten hyvinkin voi olla reilun 30:n normaalimäärä.

    Suursaaressa taitaa olla hiukan aiempaa vähemmän, mutta se on kai ollut laskusuhdanteessa jo useamman vuoden. Miten oli Emäsalo?

    Yleisesti ottaen aika hyvin on mielestäni veneitä ollut kisoissa. Jäät ja lumet lähtivät myöhemminkin kuin kymmeneen vuoteen ja edelleen on veneitä ylhäällä, kun remppoja ei voinut aloittaa ”normaalisti”.

  2. Webassa (ainakin) neljän vuoden nousuputki katkesi: 2009: 23->31->35->45->29. Stikkanin menestykseen varmaan vaikutti se, että Pro Sailor poistettiin, joten Stikkan oli monelle se kauden aloitus.

    No, pientä vuosivaihtelua, ei kait tässä kuitenkaan sen kummemmasta trendistä ole kyse.

  3. Toivottavasti nyt uusien kisojen järjestely ei mene ihan jäihin tämä vuoksi. Noinkohan ne kuitenkin järkkää sen tokan osan?

  4. Eikös koetettaisi vielä painostaa niitä perumaan perumisen? Jälki-ilmoittaudutaan oikein porukalla. On niillä kisakutsussakin, että jälki-ilmottautumismaksu 2.6.-10.6. on 50€.

    Emäsalossa oli viime vuotista vähemmän väkeä. Laitoin kylmän kevään piikkiin.

  5. Tiististen (ja emäsalon) näkökulmasta katsottuna kato koskee ns. siviiliveneitä, eli kovat kisatiimit ovat kyllä hereillä (hieman myöhässä tosin), mutta ”rennommin kisailevat” ovat vielä talviunilla. Toivotaan että tilanne paranee, viime tiistiksessä oli jo hyviä merkkejä😉

Kommentointi on suljettu.