Kevät yllätti purjehtijat

Emasalo_08

No kas, kahteen kevään klassikkokisaan, Suursaareen ja Emäsaloon, voi jo ilmoittautua ja kilpailukutsutkin löytyvät netistä. Ollaanko tosiaan jo niin lähellä purjehduskautta 2013? Kevät tuli jotenkin kulman takaa hiipien ja varoittamatta. Vene on ihan puolivalmis, henkinen valmennus aivan alkutekijöissään ja miehistön fyysinen kuntoharjoittelu on sekin vasta suunnitteluvaiheessa. Vesillelaskukin lähestyy uhkaavasti. Pahus.

Sekä Emäsalo että Suursaari ovat hienoja kisoja kumpainenkin. Jostain kumman syystä Emäsalo on näistä kahdesta aina ollut se raskaampi. Liekö sitten aamuyön armottomalla kylmyydellä, hampaiden kalinan aiheuttamilla hallareilla ja todellisten tai kuviteltujen kivien väistelyllä pimeässä jotain tekemistä asian kanssa. Suursaari, vaikka on vuorokauden pidempi, on aina mennyt jotenkin omalla painollaan. Suursaaren reittikin on paljon helpompi; ensin rinta rottingilla suoraan itään ja käännöksen jälkeen samoja vanavesiä takaisin mahdollisimman nopeasti. Siis hyvinkin samantapainen taktiikka kuin Suomen kenttäarmeijalla oli 40-luvulla.

Yhtä kaikki, hienoja tapahtumia kumpainenkin, eli nyt kipinkapin ilmoittautumaan kaikki kykenevät.

Suursaari Race
Emäsalon lenkki

3 kommenttia artikkeliin ”Kevät yllätti purjehtijat

  1. Täsmälleen sama fiilis. Pitkittyneen talven vika. Intoa puhkuen tuli kyllä heti täytettyä slämärin lanketti, mutta eipä näy vielä sivuilla…

    1. Jossain Suomi24:n keskustelussa suositeltiin lisäämään loraus dieseliä maalin sekaan. Jos laittaa talvilaatua, toiminee talvellakin:mrgreen:

Kommentointi on suljettu.