Kevään ensimmäinen purjehdus

Kauden avaava purjehdusreissu on nyt sitten tehty! Vesi oli tosin aika jähmeää.

Ensimmäisen suuren jääsurffaustapahtuman latistuessa tuulen puutteessa lähinnä potkukelkkailuksi, odottelimme tovin sopivaa sääikkunaa uusinnalle. Viimein sunnuntaiksi ennustellut rapsakat tuulet kuulostivat sopivilta, joten raahasimme jääkiidinvälineistön Suomenojan idylliseen venesatamaan ja aloitimme vauhtileikittelyn.

Hommahan tyssäsi heti alkuunsa lumikinoksiin, ja teimme sensuuntaisen huomion, että kelkka ei suostu kulkemaan yli viisisenttisessä kasaumassa. Pienen tuumaustauon jälkeen otimme kiltisti lumilapiot kätösiin ja putsasimme pikapikaa lumesta muutaman kilometrin baanan. Lyhythän se rata oli, mutta pääsi sitä nyt hiukan jääpurjehduksen makuun. Eikä se jääkään missään kiitokunnossa ollut, mutta kuten todettua, tuuli puhalteli senverran rehvakkaasti, että voimaa riitti.

Kapealla radalla lankun ohjastaminen oli yllättävän vaikeaa. Tuommoista jalaskelkkaa ohjaillaan kelkkaa kallistamalla ja vesiversiosta poiketen maston kallistuksella ei ole minkäänlaista vaikutusta kulkusuuntaan. Parinkymmenen hankitörmäyksen jälkeen oikeanlainen asento laudalla löytyi ja vehje suostui toisinaan jopa kääntymään haluttuun suuntaan. Vendaa tai muita kommervenkkejä ei kapealla kinttupolulla mahtunut tekemään, joten niitä juttuja varten on odoteltava liukkaita kevätjäitä.

Kaikenkaikkiaan, purjekelkkaviritys osoittautui varsin toimivaksi ja muutaman kerran sopivassa puuskassa vauhtiakin oli ihan kotitarpeiksi.  Tasaisella lumettomalla jääpeitteellä vehkeen saisi luultavasti kulkemaan pelottavan kovaa, mutta näin aloittelijana kruisailuvauhti röpöjäällä tyydytti ja rataa reunustavat pehmeät hanget tuntuivat kivoilta turvavarusteilta.

Jääasiasta  innostuneena polkaisimme liikkeelle jääpursiprojektin, sillä touhu voisi olla vielä mukavampaa, jos saisi vaan istua ja ohjastella. Äkkiäkös semmoisen jääpurren pattingista naulaa ja siihen härveliin saa pultattua mukitelineenkin kiinni…

3 kommenttia artikkeliin ”Kevään ensimmäinen purjehdus

  1. Käsittämättömän epäammattimaista toimintaa. Kyllä sitä keväällä pohjia hifistellaan ja kölejä mittaillaan, mutta nyt alennutte 80-luvun alun malleihin!! Luulisi jo tuolla kokemuksella tietävä, että tuulella itsensä liikuttelu on VÄLINEURHEILUA!! Samanlaiselle purjeelle naureskeltiin jo vuonna -85 niin, että finnit poksahtelivat naamalla. Nyt vaan äkkiä uusinta Mistralia kehiin ja jo loppuu nylkyttely ja liikkuu kelkka…

    1. Totta! Nyt hävettää. Poltamme Intersport-purjeen ensitilassa ja otamme tilalle jotain wannabe-tasoituspurjehtijalle sopivampaa tyykiä. Lautakin on vesivaneria eikä kennohiilaria.

  2. Tuuli Petäjän olympiamitalilla on yhtä raju vaikutus purjehtijoihin kuin aikoinaan Tanja Karpelan alusvaatemainoksilla teini-ikäisiin!

Kommentointi on suljettu.