C.S.I Helsinki

Suunnitellessani paklausoperaatiota kolhitulle kölille törmäsin kummalliseen  yksityiskohtaan: iskukohdan paljaassa lyijyssä oli näkkejä. Outoa, sillä ei noita pirulaisia viikossa ilmesty, varsinkaan lokakuussa. Hyvin outoa.

Kaivelin hetken veneen muistinvaraista lokikirjaa ja mieleen pelmahti eräs heinäkuinen päivä Lähteelässä, jolloin purjeita pakatessani kelluin matalikolle. Tömähdys ei silloin tuntunut suurelta, mutta oli ilmeisesti riittävä kölin etualareunan pakkelikasan irroittamiseen. Ennen MM-kisoja pohjaa puhtaaksi spiidoillessani huomasin kyllä asian, mutta käsikopelolla vaurio tuntui mitättömältä.

Ei siis mikään ihme, että kevyellä ei oikein Mestaruuskisoissa ja muissa loppukauden koitoksissa kulkenut. Tuommoinen monttu tekee pikaisesti räknättynä 80 Newtonia lisää vastusta, mikä vauhdissa tarkoittaa pökäsijoja. Ihan hiukkasen harmittaa. Kölin käyttäminen tutkaimena ulosmittasi kaikki keväiset jättöreunapakkanaalit ja hiontasessiot.

No, tämä eväkuoppa nyt oli vain yksi hidastava tekijä. Ajattelin keksiä sata lisää ennen kevättä ja jatkaa samalla ihmettelyä, että miten Lown huipputiimi oikein onnistui purjehtimaan täysin kilpailukyvyttömän veneen kulta-fliittiin…

Yksi kommentti artikkeliin ”C.S.I Helsinki

  1. ”Kölikopelolla” purjehtiminen on perin huono ajatus. Meillä pohja pestiin karvalakkia varten huolellisesti sukeltajan toimesta. Silloin pohjassa oli vain jonkin verran harmaata limaa. Kaksi viikkoa myöhemmin veneen noston yhteydessä huomattiin näkkiä peräsimen yläosassa ja potkuriakselissa. Eli ei suotta ennen vanhaan lapsia peloiteltu pois rannan läheisyydestä NÄKILLÄ. Toisaalta joku voi saada vielä aikuis-iässäkin voimakkaita ahdistuskohtauksia Koulunäkistä meriveden lämpötilasta riippumatta..:-).

Kommentointi on suljettu.