Lahjavinkkejä Jouluksi

keittokirja14

Team Lown purjerahaston taseen näyttäessä pyöreää nollaa on todella epätoivoiset keinot otettava käyttöön. Yhteisörahoituksen tuoton jäätyä kovin vaatimattomaksi olemme päättäneet korjata taloudellisen tilanteemme kertaheitolla julkaisemalla kaikenkattavan ja poliittisesti latautuneen keittokirjan.

Keittokirjojahan julkaisevat nykyään kaikki. En tiedä, kuka niitä ostaa, mutta ainakin kirjamessujen ja kirjakauppojen alelaareista päätellen Suomessa ei enää kukaan osaa tehdä ruokaa. Muutenhan ei ole mitenkään selitettävissä kaikenkarvaisten ja makuisten kokkausopusten määrä.

Perinteisen keittokirjan parasta ennen -päivämäärä on mennyt jo ajat sitten umpeen, mutta toimittamassamme ja osin kirjoittamassamme ruokajulkaisussa ”Tyynestä Tyrskyyn” onkin koukkuja mukana. Muutaman kappaleen verran keskitymme venesisustuksen nykytrendeihin, käymme läpi kevään pirteät tyynyliinakuosit ja vertailemme erilaiset nimikoidut lautasliinat järjestykseen. Esittelemme myös merihenkisen pukeutumisen uusimmat ja kuumimmat trendit ja testaamme suosituimmat loaferit.

Perheveneilijöitäkään emme ole unohtaneet. Kirjassa selostetaan seikkaperäisesti parisuhdeongelmien ratkaisumalleja ja annamme muutamia kivoja vinkkejä, joilla saa mukavasti puhtia pistopunkan yöllisiin touhuihin. Kirjan lopussa on vielä kattava jallu-pohjaisten drinkkien lista sekoitusohjeineen, sekä taulukko erilaisten täyssynteettisten öljymerkkien viskositeeteista. Kirjan liitesivuilla on Suomen Kommunistisen puolueen lyhyt historiikki.

Ennakkotilauksia otetaan vastaan. Kirja toimitetaan tilaajille joskus.

Ai niin, tuleeko kevät pian?

Muutama sananen ranskalaisen veneenrakennusteollisuuden historiasta, osa 1

(c) Le société loire - Telakka-alue Loiren suistossa.

(c) Le société loire – Telakka-alue Loiren suistossa.

Beneteau-veneiden historia on mielenkiintoinen ja monisyinen tarina, joka kuvastaa yleisemminkin koko veneenrakennusalan kehitystä Euroopassa. Sodanjälkeisessä Ranskassa perustettu veistämö syntyi monien sattumusten summana ja onpa tällä klassikkoveneiden valmistajalla yllättävä Suomi-kytköskin. Tässä moniosaisessa artikkelisarjassa tarkastellaan Beneteau-veneiden kehitystä ja ranskalaisen veneenrakennusteollisuuden muutosta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Tämä artikkelisarja on osa EU:n rahoittamaa Idiom-projektia.

Beneteau-veneiden tarina alkaa – hieman yllättäen – Saksan itärintamalta, jossa yhdeksäntoistavuotias ranskalainen Henri Bene taisteli vapaaehtoisena Ranskan Muukalaislegioonan riveissä. Ali-korpraali Bene tunnettiin vastuuntuntoisena ja asialleen omistautuneena taistelijana, joka nurkumatta täytti velvollisuutensa niin sota- kuin keittiötöissäkin. Henri Bene oli myös taiteellisesti lahjakas ja taistelutovereidensa iloksi hän pidättäytyi karikatyyrien raapustelusta. Vapaa-ajallaan diletantti Bene usein luonnostelikin lumppupaperilehtiöönsä lähinnä veneiden kaaripiirroksia ja naisten kaarihameita.

Toukokuussa 1943 Bieslaun suuren syysoffensiivin aikana Henri Bene tutustui toiseen tulevaan venesuunnittelijaan, Heinz Adolf Hanseen. Yhteinen sävel löytyi heti, ja pian toverukset jakoivat korsusängyn ohella intohimonsa venesuunnitteluun. Noista ajoista on Ranskan valtionarkistossa jäljellä 33-jalkaisen Sturmsweine-sluupin rakennepiirustukset. Venettä ei muutamia koevedoksia lukuunottamatta varsinaisesti ikinä rakennettu, sillä betoni-bakeliitti -komposiitti koettiin liian haastavaksi materiaaliksi. Sturmsweine-sluupissa on silti jo nähtävissä vaikutteita ja kaikuja Benen myöhempien aikojen kuuluisista hahmotelmista. Sluupin perä on tylpähkö, lähes omenainen, ja keula muistutti vuosisadan alun miinakorvettia ylhäältä katsottuna. Myös sluuppiin suunnitellut viisi mesaanimastoa olivat todella roimasti edellä aikaansa.

Vapauduttuaan asepalveluksesta vuoden 1944 tammikuussa Henri hylkäsi Hansen ja suuntasi takaisin Ranskaan pestautuen Litowlaisen asianajajan, sittemmin syfilikseen menehtyneen Andre-Andre Mullerin palvelukseen. Henrin työnkuvasta ei ole dokumentoitua tietoa, mutta eräiden aikalaiskertomusten mukaan Henri olisi ollut usein nähty vakiovieras paikallisessa merimiesbaarissa. Useat venehistorijoitsivat uskovatkin Benen saaneen juuri näistä baari-illoista ja aamulla lattialla lojuneista merimiesten raitapaidoista vaikutteita myöhemmän tuotantonsa sini-valkoraidalliseen yleissävyyn.

Alkuvuodesta 1952 Henri Benen tätipuoli, vanhapiika Ethel Bene, menehtyi keuhkopöhön ja tupeerauksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Henri Bene oli Ethelin ainoa elossa oleva lähes täysijärkinen sukulainen, joten Ethelin vaatimaton perintö katsottiin Henrille kuuluvaksi. Vannehameiden ja palttinaliinavaatteiden lisäksi Henri peri Ethelin ainoan arvokkaan esineen, puolalaisen taiteilijan Henryk Lloydin maalauksen ”Kylpevät miehet Avignonissa”. Taulu oli kulkenut suvussa jo pitkään isältä pojalle, joten oli pienimuotoinen mysteeri ja skandaali, miten öljyväritöherrys oli päätynyt Ethel Benen kuolinpesään. Asia ei ilmeisesti Henriä vaivannut, sillä Pariisin Kaupunginarkistosta 1980-luvulla löytynyt panttikuitti osoittaa, että Henri Bene kanitti taulun heti maahanpanijaisten jälkeisenä perjantaina. Henri Benellä oli nyt hallussaan varat suuren visionsa toteuttamiseen. Kolmen konkurssiin menneen vannehametehtaan jälkeen perintörahat riittivät vielä vaatimattoman veneveistämön perustamiseen Loiren laaksoon Etelä-Ranskaan vuonna 1953.

(c) Lumiere - Henri Bene vannehametehtaan avajaisissa 1953

(c) Lumiere – Henri Bene vannehametehtaan avajaisissa 1953

Henri Benen veneveistämön alkutaival oli haasteellinen. Yhteiskunta ei tarjonnut aloittelevalle yrittäjälle paljoakaan tukea, sillä vuoden 1952 vaaleissa valtaan noussut Ranskan Keskustapuolue suhtautui erittäin negatiivisesti, lähes nuivasti, yksityiseen liiketoimintaan. Esimerkiksi keväällä 1953 säädetty laki amputaatiotoiminnan harjoittamisesta maakunnissa vaikeutti suuresti pienten- ja keskisuurten yritysten toimintaa. Sodanjälkeisen Ranskan työvoimapoliittinen tilanne oli sekin haastava, sillä suurin osa työkykyisistä ammattimiehistä, eritoten veneveiston alalta, lojui sotavankileireillä ympäri Eurooppaa. Henri Benen peräänantamattomuus ja luontaiset kyvyt inseminaatioon kuitenkin kannattelivat vastaperustettua veistämöä, ja jo syystalvella 1953 ensimmäisen purjeveneen piirrustukset olivat valmiit. Venemalli sai nimekseen Le Bateau Bene First. Olihan se veistämön ensimmäinen vene.

(c) Le Noveau Bateau - Bene First vuodelta 1955

(c) Sex et Bateau Magazine – La Bateau Bene First vuodelta 1953

Varsinaisen tuotannon käynnistäminen oli vaativa operaatio. Ennakkotilauksia Bene Firstistä ei ollut, vaikka linjapiirrustuksia oli esitelty sekä Pariisin kansallisilla venemessuilla kevätkesällä 1954, että Orleansin sadonkorjuumarkkinoilla samana syksynä. Ilmeisesti veneen ultramoderni rakenne, valmistusmateriaaliksi suunniteltu ureakuituhartsi ja täysin mitäänsanomaton ulkonäkö olivat liikaa konservatismiin taipuvaisille ranskalaisille ostajille. Henri Bene päätti laittaa kaiken yhden kartongin varaan ja valmistaa ensimmäisen mallikappaleen omalla kustannuksellaan. Hän palkkasi tuotantojohtajaksi Renaultin konjakkitehtaan entisen mäskääjän Jean Anatole Neaun, ja veneenveistäjäksi houkuteltiin ruokapalkalla paikallinen kyky, Ranskan Postilaitoksen entinen ylikamreeri Arsene ”Ars” Ambault. Henri Bene uudisti myös koko veneveistämön kolmipäisen henkilöstöorganisaation ja hollantilaisen konsulttitoimiston (nimi ei tiedossa) ehdotuksesta veneveistämön nimestä tiputettiin vielä pois sana ”croissant”. Veistämön nimeksi tuli ytimekäs ”Le superior bateux Bene”. Uudistettu venevalmistaja oli valmiina maailmanvalloitukseen.

Lsb-Benen ensimmäinen valmistunut tuotantopurjevene oli täydellinen floppi. Tuotantoteknisistä syistä johtuen aikataulu viivästyi lähes neljällä vuodella. Moninaiset vaikeudet kasaantuivat aloittelevan veneenvalmistajan niskoilla. Muottivalmistaja Arevalta tilatut puolimuotit eivät koskaan saapuneet, minkä johdosta veistämö oli pakko pikaisella aikataululla suunnitella uudelleen veneen valmistusprosessi. Perinteinen bretagnelainen limiraudoitusmenetelmä osoittautui laskelmissa aivan liian hitaaksi ja kalliiksi rakennustavaksi, joten Henri Bene päätti ennakkoluulottomasti kokeilla vasta semi-teoria-asteella ollutta uutta valmistusmenetelmää, ureahartsiruiskutusta. Menetelmän oli kehittänyt tanskalainen Jurgen Holmes saksalaisen Junkersin lentokonetehtaan tarpeisiin. Vuoden 1944 syyskuun lopussa Saksan ilmavoimien, Luftwaffen, tilaamat, ensimmäiset ureahartsiruisku-menetelmällä valmistetut Junkers Ju-188u pommikoneet otettiin operatiiviseen käyttöön. Lokakuun alussa 1944 kaikki koekappaleet olivat tippuneet, sulaneet tai muuten tuhoutuneet ja projekti hautautui unohduksiin pian tuhoutuviin Saksan teollisuusministeriön laatikostoihin. Jurgen Holmesin myöhemmistä vaiheista ei ole tarkempaa arkistoitua tietoa, mutta Punaisen Ristin sotavankidiaarista selviää, että Holmes ja hänen poikansa oletettavasti muuttivat Yhdysvaltoihin vuonna 1947.

(c) Reichfoto - Jurgen Holmes silmäilee urearuiskukoneiston prototyyppiä Junkersin tehtaalla Holsteinissa.

(c) Reichfoto – Jurgen Holmes silmäilee ureahartsiruiskun prototyyppiä Junkersin tehtaalla Holsteinissa vuonna 1944.

Historiantutkijat eivät ole aukottomasti osoittaneet, miten Henri Bene kuuli saksalaisesta urearuiskumenetelmästä, mutta fakta on, että joulukuussa 1955 oli ensimmäinen Bene-veistämön vene ruiskutettu valmiiksi. Uutukainen oli mallimerkinnältään ”La Bateau Bene First Mark II” ja vaatimattomassa kastetilaisuudessa veneen nimeksi annettiin ”Le Kurnaus”.

(c) Firh - Le Kurnaus

(c) Firh – Le Kurnaus

Kurnaus oli bermudarikillä varustettu 29 jalkainen asuttava purjevene. Purjepinta-ala oli nykymittapuun mukaan vaatimattomat 12 neliötä, mutta myötätuuleen saattoi nostaa veneeseen suunnitellun tehokkaan 15 neliön spinnaker-tyyppisen purjeen. Veneen konevoimanlähteenä oli kaksisylinterinen ilmajäähdytteinen Renault 2CV -valopetroolimoottori.

Bene-veistämön uutuusvene oli esillä useilla messuilla vuosin 1956-1965 välillä, mutta myyntimenestys jäi vaatimattomaksi. Vuoteen 1964 loppuun mennessä ainoastaan yhdestä veneestä oli maksettu käsiraha. Sekin kauppa peruuntui, sillä myytäväksi tarkoitettu Kurnaus upposi Seinen syysmyrskyssä kevättalvella 1965. Veistämö oli jälleen kriisitilanteessa.

Henri Benellä ei ollut uusia suunnitelmia veistämön seuraavaksi veneeksi. Muutamiakin prototyyppejä yritettiin kyllä ruiskuttaa, mutta Bene ei ollut lopputulokseen tyytyväinen. Protyyppien joukossa olivat muunmuassa 46-jalkainen klipperi, mallimerkinnltään ”Mark III” ja 12-jalkainen ketsirikattu sluuppi, mallimerkinnältään ”Bene second”. Veistämön tuotanto oli olematonta, ja viimeinen, lähes ratkaiseva vastoinkäyminen, tuli syyskuussa 1964 tuotantojohtaja ”Ars” Ambaultin menehtyessä äkillisesti kroonisiin virtsakivikomplikaatioihin. Bene-veistämön tulevaisuus näytti synkältä.

Vuonna 1966 velkojien ja vuokraemännän ahdistelema Henri Bene pakeni viikonloppulomalle Amsterdamiin. Tuolla matkalla hän kohtasi suomalaisen, speltti- ja ohrana-veneistään tunnetun suunnitelijan Aimo-Kalevi Turmaksen. Kohtaaminen oli ilmeisen ikimuistoinen, sillä vuonna 1984 ilmestyneissä muistelmissaan Turmas kertoo seuraavaa:

Siin myä pötköttelin huoratalon lavitsal ja oottelin ommaa vuoroain kun siihen pölläht joku fransmanni. Mie sanoin notta hei ja se sano notta tre bien. No siin me sit pötköteltiin molemmat siin samal lavitsal ja mää siin sit kysymään et et sie mittään veneist tiiä. No se fransmanni sano oui ja mää sanosi et juu, määki ole muutama paati suunnitellut.

Amsterdamin tapaaminen oli ilmeisesti niin antoisa, että Henri Bene palkkasi osa-aikaeläkkeellä olleen Turmaksen pääsuunnittelijaksi, ja heinäkuussa 1967 parivaljakon ensimmäinen yhteinen venesuunnitelma oli valmis. Mallimerkinnäksi tuli ”Bene Third”. Saman vuoden elokuussa Turmaksesta tuli Bene-veistämön osakas ja veistämön nimi muutetiin muotoon ”Le Superior Bateaus Bene-Teau”. Loppuliite ”Teau” on ranskannos Turmaksesta, sillä sana ”turmas” lausutaan ranskassa onomatopoeettisesti ”teaus”.

…jatkuu, seuraavassa osassa ”Vaaran vuodet 1969-2001”.

Narut naulaan

DSC_0059

Se on loppu nyt! Suursäätila lähestyy tuskarajaa, joten on aika laittaa narut naulaan, vene nukkumaan ja kippari talvihorrokseen.

Ei huvita oikein mikään!

Karvalakki 2014 – Vaiennut vinssi

(c) Sailpix.fi

(c) Sailpix.fi

 

Vaiennut vinssi ja muutama inssi.

Likainen keula ja purje kuin seula.

Siinä tarinan ranka ja punainen lanka.

Malttakaahan hetki, kohta alkaa retki,

selitysten suohon, tekosyiden vuohon…

Ja nyt karmiva tarinamme alkaa,

kohtaus yksi: hyppii kippari tasajalkaa.

Missä ovat jokainen ja kaikki,

missä ovat Urpo, Uolevi ja Maikki?

Tämä keveys tosiaan toisinaan rassaa,

taas puuttui laidalta valtavasti massaa!

Ei auta, oli radalle mentävä,

oli kelikin varsin kiva ja lentävä.

Keulaan laitoimme tyykiä pientä,

ja kulautimme hiukan ohraista lientä.

Barberit mausteeksi kulmia tuomaan,

seuraavaksi radalle jallua juomaan.

Pikkuluokan kiivas startti,

oli odotusta jäljellä enää vartti.

Kiima nousi, oli kuuma,

taas alkoi tuttu kisahuuma.

Viiva puhdas, veneistä vapaa,

oi jos aina sais lähteä tällä tapaa!

Pieni kryssi, ylämerkki,

no, siihen sitten änki joku erkki.

Väliin tungimme, käännös siisti,

Low kolmospaikan hienosti riisti.

Sivutuulta, vene kulkemaan,

ei vain saatu fokkaa sulkemaan.

Paljon ennen Koirakaria,

teki jo mieli viinaa ja maria.

Hitaus etenemää vaivasi,

lisää tehoa kiulu kipeästi kaipasi.

Kolmonen oli snadi ja heikko,

oi vauhtipuutos, se vanha peikko.

FinnFUN karkasi, perässään muita,

emme nähneet metsää ei puita.

Lisää lisää naruja nyimme,

vauhtia kaivoimme ja tuskaamme ryimme.

Ei ollut kivaa paikallaan killua,

teki mieli huutaa kuorossa pahusta.

Pari käännöstä, sitten Rysäkari.

Keulaan ilmestyi valkoinen sari.

Kangas korkea, toppiin asti,

reunat vain löysät, tekemätön rasti.

Spinnu vanha, tehoton saavi,

pyydysti tuulen kuin perhoshaavi.

Moraali laski, ranka taipui,

Team Low itsesääliin vaipui.

Vaan vielä oli edessä pitkä kryssi,

päätimme, sitä emme tosiaan ryssi!

Hiukan huutoa, norttia ja juomia,

kaikki konsteja kokemuksen tuomia.

Kryssipätkä, pitkä pätkä.

Meni hermot, paloi sätkä.

Erot kasvoivat, sijoitus laski,

Norttia kului vajaa maksiaski.

”Minkäs teet”, huusimme ääneen,

muita ei näyttänyt taakse jääneen.

Lopulta aukeni viimeinen suora,

vene nytki kuin vanha ammattilainen.

Köysi on kiinni spinnussa salvoilla,

no, tietysti irtosi, ajoimme kalvoilla.

Tämä oli se viimeinen niitti,

näinkö ranskatar meitä palkitsi ja kiitti?

Maaliin kelluimme kuunnellen Abbaa,

seesteinen fiilis, kupissa grappaa.

Usein ei onnistu, ei edes aina,

turha miettiä, elokin on laina.

Kisoista se kokemus taatusti karttuu,

niksejä ja vinkkejä hihaan tarttuu.

Hyvä jengi, kaunis sää,

eikä tämä vieläkään tähän jää.

Uusi kausi kohta koittaa,

silloin voidaan ehkä taas voittaa!

Lopuksi tsorit huonoista riimeistä,

mutta en vaan taida ja osaa kiimeistä. 

Tai viimeistä.

Turkisregatta 2014 – Toisaalta toisaalla

(c) Mikko Horsmanheimo

(c) Mikko Horsmanheimo

Turkisregatta, tuo itäisten vesien hurja purjehduskoitos, kutsui jälleen seireenien tavoin lowilaisia luokseen.

Vanha forssalainen sananlasku väittää, että yhdestoista kerta toden sanoo. En tiedä, onko sananlaskussa mitään totuuspohjaa, mutta aikaisempien vuosien tötöily- ja keskeytyssarja vaati jonkinmoista rehabilitointia.

Viikonlopun aikataulutus noudatteli hyväksi koettua kaavaa. Perjantaina navakkaa länsituulta lähtivät haastamaan satakunta saunaolutta, viitisen kiloa nakkeja, Sinko ja Jace. Vimehetken peruutuksista johtuen olimme kisassa hiukan vajaalla massalla, mutta onneksi Suomen keulagastiliiton kunniapuheenjohtaja Juha löytyi lauantaina Porvoon purjehtijoiden laiturilta pasteeraamasta. Neljästäänkään ei väli-Firstin kokoisessa veneessä grand prix -tason manööverejä tehdä, mutta perusvarmat suoritukset riittivät tällä kertaa kohtuulliseen sijoitukseen.

Matka Onakseen sujui vauhdikkaasti. Heftalla kasassa pysyvä isopurje sai lepovuoron ja veneen ainoa voimanlähde oli vanha dacron-geenelonen. Vajaatkin neliöt riittivät reippaaseen vauhtiin ja tiukemmissa puhureissa loki tikutteli kahdeksan knotsin lukemia. Varsin vaivatonta ja mukavaa matkantekoa. Asiasta innostuneina pyörittelimme ajatusta mittauttaa vene ensikaudeksi ORCiin pelkällä genoalla.

Lauantaiaamu oli perinteisen kohmeloinen. Yöllä toisaalla raivonnut syysmyrsky oli laantunut ja aurinko pilkisteli harmaiden pilvenretaleiden välistä. Ympäri saarta sammuneiden lowilaisten valuttua veneeseen lähdimme katsastamaan päivän säätilaa ja kisarataa. Ennusteissa luvattu tasainen kympin tuuli ei ihan pitänyt kutiaan, mutta avonaisilla paikoilla puuskissa ennustelukemiin kyllä päästiin. Saarien suojassa tuuli pysytteli 6-7 metrissä, joten keulapurjeen valinta aiheutti pientä pohdiskelua. Käytännössä ykkösellä voi vetää täydellä laitamassalla lähemmäs 9 metrin tuuleen, mutta sitten taas toisaalta kolmonen vetää ihan tyydyttävästi jo kutosen tuulissa. Valintoja valintoja. Valitsimme sitten sen kolmosen ja maustoimme päätöksen vielä inhaulereilla. Setti toimi kisassa mitenkuten, pääasiassa kuitenkin tyydyttävästi. Nousukulmat olivat hyvänlaiset, mutta kryssivauhdista puuttui semmoiset 0,4 solmua. Parisataa kiloa laitamassaa olisi tehnyt gutaa venevauhdille.

Suureen luokkaan (1,15) oli ilmoittautunut kaikkiaan 17 venettä ja lauantaina startissa oli lopulta 16 venettä. Turkisregatalla tuntuu edelleen olevan vankka fanijoukko.

Tasan kello 12:00 pikkuluokka paukutettiin matkaan ja iso luokka lähettiin kymmenen minuuttia myöhemmin. Ensimmäistä kertaa miesmuistiin Onaksen saariryhmän kiertosuunta oli määrätty. Liputettu myötäpäivän kiertosuunta toi mukanaan kivan kryssipätkän. Vastakkainen kiertosuunta olisi ollut liikaa vesilinjasivutuuliluikuttelua, joten pakotettu kiertosuunta oli piristävä ylläri.

Lown startti oli ihan kelvollinen. Viimeisen minuutin kohdilla lautakuntaveneen vieressä oli aivan tyhjää, joten tungimme yhden Firstin tyhjiötä täyttämään. Myöhästyimme startista jonkun sekunnin, mutta muuten saimme ajaa vapaissa lähes ylimpänä veneenä.

(c) Mikko Horsmanheimo - Starttikahinaa, lown tunnistaa tapetoidusta isosta. Ja purjenumerosta.

(c) Mikko Horsmanheimo – Starttikahinaa, Lown tunnistaa tapetoidusta isosta. Ja purjenumerosta.

Ensimmäinen kisamaili näytti mitä tuleman pitää. Finngulf 43 ”Isadora” loikki karkuun ja Low kihnutti fliitin kakkosena. Hiukan odottelimme Finnflyer 36 ”Vindungenin” ohitusta, mutta pahasti alimiehitettynä Vindungen tyytyi seurailemaan Lown vanavettä.

Tuuli oli Tolkkistenlahdella todella viirupäinen. Jatkuvia puuskia ja todella suuria shiftejä. Lähdimme heti startin jälkeen länsilaidalle silläkin uhalla, että rantaviivassa tuulee vähemmän. Veto oli ihan kannattava, sillä alun sivutuuli kääntyi lähes kryssikulmiksi lähestyttäessä Kalvön pohjoispuolen kääntömerkkiä. Pääsimme merkille vendoitta, mutta keskemmällä lahtea ajaneet joutuivat ottamaan korjaavan käännöksen.

Kalvön itäpuolella takaa-ajava fliitti yritti Vindungen johdolla livahtaa rantoja pitkin ohi, mutta kauempana rannasta seilannut Low pääsi aikaisemmin tuuleen kiinni ja kryssipätkällä Björkholmenin kääntikselle saimme hiukan karistettua takaa-ajajia. Ensimmäisiä pikkuluokan veneitä tuli ohitettavaksi.

Kalvön eteläpuolinen pätkä oli ihan rehellistä kryssiä. Tuuli pyöri mukavissa 8 metrin lukemissa ja tasaisessa vedessä ajaminen oli aika helppoa. Teimme inhaulerikokeiluja ja vene tuntui tykkäävän haulaamisesta. Nousukulmat olivat ainakin mittareiden mukaan hyviä, mutta ehkä liiankin ylös tuli reviteltyä, sillä venevauhti ei kyllä polaareihin yltänyt. Toisaalta, VMG:hän se ratkaiseva juttu on.

Tikuttelimme Rävholmenin kääntikselle ja käännöksen jälkeen oli vuorossa kisan ensimmäinen spinnupätkä takaisin Tolkkistenlahdelle. Jostain syystä spinnukamat eivät olleet valmiit ja spinnunnostossa kului enemmän aikaa kuin keskimääräisessä kuntaliitoksessa. Lopulta kovan tuulen S5 spinnu oli salossa ja vauhti koheni reippaasti. Olisi kohentunut vieläkin enemmän, jos olisimme tajunneet käyttää toppispinnua. First 34.7:n lys-luku on senverran karu, että alamäkeen on ajettava suurimmilla räteillä, mitä kaapista löytyy.

Spinnupätkällä ohitimme pikkuluokan kärkiveneen Scanmar 33 ”Vellamon” ja edessä oli ainoastaan enää kovaa karkuun loikkinut Isadora. Takana Finngulf 331 ”FinnFUN” kiristi tahtia ja ero Lowiin kutistui huolestuttavasti.

Tolkkisten kääntömerkillä survoimme spinnun huussin kattoluukusta sisään ja aloitimme pitkän halssin alas Kaivokarin kulmille. Kalvön länsipuolella teimme muutaman tikin, mutta loppumatka meni yhdellä halssilla. Hiukan haiskahti siltä, että tuuli shiftasi länteen, jolloin takana tulleilla olisi ollut pienoinen etu. Shifti voi tietysti olla pinnamiehen harhaisten aivojen kuvitelmaa ja sepitettä, joten tästä ei kannata suurta väittelyä aloittaa. Edelleen on ikävä Nexuksen mittareita, sillä Nexuksen systeemissä kaikki kisadata jäi aina talteen, eikä tämmöisiä musta tuntuu -juttuja tarvinnut miettiä.

Ajaminen Kalvön rännissa oli jälleen kovin haasteellista, sillä tuuli pyöri ja puhisi jälleen todella sekopäisesti. Purjeita sai trimmailla jatkuvasti ja kulkusuuntakin heitteli kymmenillä asteilla. FinnFUN tuntui edelleen saavuttavan, mutta päästyämme avoimemmalle vedelle tuulikin rauhoittui ja kasvatimme jälleen aavistuksen eroa FUNiin.

Kaivokarin eteläpuolella oli mailin pätkä suoraan itään ja ennakkosuunnitelmissa pätkä oli merkitty spinnulle sopivaksi. Jostain syystä spinnuvermeet olivat jälleen siinä kunnossa, ettei spinnua olisi ennen maalisuoraa saanut nostettua. Taisimme sitten olla kisan ainoa vene, joka veti kyseisen pätkän pelkillä kalvoilla. Tosin viimevuonna samassa paikassa irroittelimme etustaagiin kietoutunutta spinnua, joten jotain parannusta on vuodessa tapahtunut. Takana tullut FinnFUN sitävastoin nosti pallokkaan ja otti reippaasti kiinni Lowia. Maalisuoran alkaessa eroa oli enää muutama veneenmitta.

turkis4

(c) Mikko Horsmanheimo

Selvitimme loppusuoran muutamalla kiukkuisella vendalla ja olimme maalissa koko kisafliitin toisena veneenä. Ihan kohtuullinen suoritus, mutta purjehdittu aika ei riittänyt tasoituslaskennan jälkeen viidettä sijaa paremmaksi. Olimme ensimmäinen palkinnoitta jäänyt vene. Hiukan jurppi, mutta ainakin pääsimme maaliin saakka ja muutaman viimevuoden DNF:t ja raffit eivät saaneet jatkoa.

Hieno sää ja kiva kisa. Tulemme ensivuonna uudestaan!

Tuloksia ja kuvia.

Ride On 2004-2014!

slim

Nyt on kuulkaas historian siipien läpätystä ilmassa. Team Low ja ko. tiimin esiasteet ovat jo kymmenen vuoden ajan tähdänneet jok’ikinen syksy veneen keulan kohti Suomen itärajaa ja Turkisregattaa (a.k.a Piisami, Majava, mikä tahansa turkiseläin). Näihin kymmeneen vuoteen on mahtunut lukematon määrä vääriä reitinvalintoja, trimmiongelmia, huonoa venevauhtia, vispaamista, krapulaisia gasteja, manööverimokia, krapulaisia kippareita ja vääriä purjevalintoja. Kivaa on silti aina ollut!

Vuonna 2004 maailma oli kovin erilainen. Milleniumin juhlinnasta oli juuri päästy eroon ja Suomen talous oli nousukiidossa. Venäjä oli heikko, Euroopan Unioni laajeni vauhdilla ja vakosamettihousut olivat kuuminta muotia. Suomen presidentti oli Tarja Halonen ja pääministerin virkaa hoiti Matti Vanhanen. Facebookin ensimmäinen kampusversio oli vasta julkaistu, mutta Twitter ei ollut vielä edes suunnittelupöydällä. Suurella kohulla lanseeratun 3G mobiiliverkon peittoalue kattoi suurinpiirtein Helsingin Rautatietorilla tanssahtelevat letkajenkkajonot. Lada oli Suomen myydyin auto ja koululaiset pääsivät ensimmäistä kertaa nauttimaan vapaista lauantaipäivistä ja ilmaisesta kouluruoasta. Tai no, tuo lauantaijuttu taisi tapahtua jo hiukan aikaisemmin, mutta silti.

Onhan toki niitäkin asioita, jotka pysyvät muuttumattomina vuodesta toiseen. Vuoden 2004 Turkisregatan kokonaiskisan voitti eräs T. Finell.

Team Lown ja Team Ellin Turkisregattatulokset vuosilta 2004-2014:

s/y Elli (Maxi Fenix R)
2004: 6/8
2005: 10/14
2006: 2/9
s/y LOW (Siesta 32 R)
2007: 15/25
2008: 9/23
2009: 11/21
2010: DNF
2011: RAF
2012: 5/15
s/y LOW (First 34.7 R)
2013: DNF

2014: ?

Syksyn sienisato talteen

Vuoden 2005 Turkisregatan lähtötunnelmia

Vuoden 2005 Turkisregatan lähtötunnelmia

Reilun viikon päästä lauantaina 27.9 järjestetään jälleen perinteinen sieni-, marja-, ja tasoituspurjehdusretki Turkisregatta Onaksen saaristossa itäisellä Suomenlahdella. Turkisregatta on oivallinen tilaisuus lähteä ihailemaan syksyisen saariston ruskaa kenties viimeistä kertaa tällä purjehduskaudella.  Elämyksiä, kokemuksia ja tasoituskilvoittelua tarjolla korikaupalla!

Purjehdusohjeet

Ilmoittautuminen ja ilmoittautuneet

 

Tuloksia

kuva(11)

No voi äh ja pöh, Low jätettiin ProSailor Offshore Rankingissa tylysti viideneksi. No, kait tuo on ihan oikeudenmukainen sija ottaen huomioon kauden esitykset.

Mutta

<jossittelua>
Olisi pitänyt käydä kuittaamassa Henkka Lloydista yksi 
aktiivisuuspiste DNF:llä.
</jossittelua>
<jossittelua>
Olisi pitänyt sijoittua GoFR toiseksi.
</jossittelua>
<jossittelua>
Olisi vaan pitänyt purjehtia ylipäätään paremmin ja paremmilla 
varusteilla heti alkukaudesta
</jossittelua>

GoFR 2014 – Ohuella langalla

gofr_d2

Kauden 2014 kisauutuus, Gulf of Finland Race, oli ensimmäistä kertaa myös First 34.7 ”Lown” kisakalenterissa. Lähiplaanin päivystävät eläkeläiset tiesivät kertoa, että joskus viime vuosituhannen alkupuolella oli ollut samanniminen kisa. Udeltuani asiasta tarkemmin kävi ilmi, että se aito ja alkuperäinen Gulf of Finland Race oli muutaman päivän rypistys, jossa paineltiin öljytakit päällä piipittävää Deccaa seuraten ristiinrastiin Suomenlahtea. Konsepti kuulosti kauhealta, sillä nykykeski-ikäinen someriippuvainen tekstiilipurjehtija ei 3G-verkon peittoalueen ulkopuolelle kryssi! Päätin jättää kisan puuvenenostalgigoille.

Tapahtuman järjestävä Merenkävijät on onneksi nykyaikainen seura ja kisaakin oli sopivasti modernisoitu lyhyeksi saaristokruisailuksi ja ratakisoiksi. Kilpailukutsun tavattuani muutin mieleni ja päätin, että olihan sitä noin mainioon tapahtumaan lähdettävä mukaan, semminkin kun ilmoittautumismaksuun sisältyi lauantain iltariekkumiset appeineen.

Lauantaiaamuna kukonlaulun aikaan hyvin verrytelleet lowilaiset kokoontuivat perinteiselle saksalaistyyppiselle aamiaiselle Lown takakannelle, ja yllättivät kipparin kuvainnollisesti housut kintuissa jälleen kerran vääntelemästä vanttiruuveja. Patologinen tapaus.

Kyllä, lupaan liittyä heti syksymmällä Anonyymeihin Ruuvivääntelijöihin. Tuttavallisemmin AR-kerho. ”Hei, olen NN ja minulla on vanttiruuviongelma”.

Aamuisessa nimenhuudossa selvisi, että Nimenhuudossa oli virhe ja yksi oli joukosta poissa. Onneksi viimehetken nettivärväys Mikki ilmaantui aamuiseen nimenhuutoon, joten Nimenhuudon virhetieto ei osoittautunut kohtalokkaaksi tahi tulosta rapauttavaksi.

Loppuporukka olikin sitten sitä Lown kokeneempaa kaartia. Keulaosaston johtoon nimitimme Kynden, joka mastomiehen poisjäännin takia sai vastuulleen myös mastoasioiden hoidon ja parisuhdeterapian. Isopurjeen trimmistä ja close-up -taktiikasta vastasi Sampo. Pohjoismaiden kuudenneksi nopein First 31.7 -purjehtija Sinko sai osakseen pianon ja mid-range -taktiikan. Mikin vastuulle lankesi juoksevat asiat ja trimmaus.

Pätevän pinnamiehen rekrytointi on edelleen hiukan vaiheessa, joten kiivaan kinastelun päätteeksi ruorin kääntelyn sai silkasta armosta vastuulleen varustamon edustaja. Ihan vaan siksi, että kilpapurjehdussäännöt sattumoisin kieltävät autopilotin käytön.

Suur- ja piensäätila olivat erinomaisia. Aina luotettava Yr.no lupaili Venäjältä puhaltavaa heikkoa tuulta, joka päivän mittaan kääntyisi virolaiseksi. Kalenteriin suhteutettuna aivan loistava sää, sillä yleensä näihin aikoihin sujutellaan jo potkukelkalla.

Lauantain saaristokisan ordereista selvisi, että reitti veisi Kaivarin edustalta Isosaaren itäpuolelle ja siitä Hramtsowin ja Vuosaaren väylämerkin kautta takaisin Särkälle. Matkaa kartasta laskettuna kertyi reilut 20 mailia, mikä tuntui hiukan lyhyeltä, varsinkin kun kisan nimenä oli komealta kalskahtava Gulf of Finland Race. Tulevaisuudessa lauantain saaristopurjehduksenkin voisi jättää pois ja ajella pelkkää rataa koko viikonlopun. Nuo saarien kiertelyt ovat aika tylsiä juttuja.

GoFR_rata1

Rata

ORC3-luokka oli lähtövuorossa neljäntenä isoimpien ORC- ja LYS-luokkien jälkeen. Kisaajia pikkuoraviin oli ilmoittautunut kaikkiaan seitsemän, mikä oli ihan tyydyttävä luku. Toki enemmänkin olisi mahtunut, mutta hyvä näin.

Lauantain startti oli sitten taas sitä tyypillistä lowilaista tötöilyä. Lähestyminen viivalle oli ihan messevä, mutta minuutin kohdilla alapuolella tilaa hakenut Finngulf 331 ”FinnFUN” nosti fokallaan Lowin piihin ja pyörähdykseen ahtaassa tilassa takeltelevan geen kanssa kului senverran aikaa, että lähdimme radalle arviolta 15 sekkaa myöhässä ja pökänä. Pinnamies mutisi jotain pökätiloista myös tulosluettelossa, mutta onneksi reipas loppumiehistö pumppasi Firstin jonkinmoiseen vauhtiin. X-332 ”Nauti n’ Nolla” (huom. oikea kirjoitusasu!) keskeytti heti startin jälkeen välivantin terminaalin pettämiseen, mutta kaikki muut veneet etenivät tasatahtia kohti vastatuulipoijua ja seuraavaa legiä kohti Husunkiveä. Ainoastaan FinnFUN oli hiukan karussa, mutta se nyt ei yllättänyt ketään.

Pätkä Husunkivelle oli jonkinmoista sivutuuliluikuttelua. Isoimpien luokkien veneet olivat Husunkivellä kokeilleet  vaihtelevalla menestyksellä spinnua, mutta me pidimme spinnun vielä visusti säilytyslaatikossaan. Tosikulmat heiluivat 90 asteen hujakoilla ja olisi luullut, että juuri tämmöisillä osuuksilla täysimittaisesta geestä olisi kerrankin hyötyä. Luulo ei ole edelleenkään tiedon väärtti. FinnFUN loikki karkuun ja Salona 34 ”S-Tronic” tuntui myös kiskovan eroa. Vaivoin pysyimme X-332 ”Xelinan” ja Elan 31 ”Merinnan” vauhdeissa, vaikka mittakirjojen mukaan ohi olisi pitänyt mennä heittämällä. Joku tässä genoa 1 -konfiguraatiossa nyt mättää. Asia tuli karmaisevalla tavalla esille jo BOWissa.

Kustaanmiekan kohdilla FinnFUN ja Pitsa-tronic nostivat pallokkaan ja esimerkistä innostuneena myös Lown keulaosasto aloitti nylonien virittelyn. Kyllähän se tepsinvärinen spinnu nätisti nousi, mutta kulmat olivat AP-spinnulle liian tiukat ja tehonlisäys oli hiukan kyseenalaista. Kalvoilla jatkaneet Merinna ja Xelina painelivat alakautta ohi. Ainoastaan rintaliiviperversioitaan esitellyt Elan 310 ”Elysia” oli enää takana. Tilanne saaristokisan ja koko regatan osalta näytti karmealta ja akuutin hermoromahduksen saanut kippari tyhjensi takakannella purkin diatsepameja nyyhkiessään tiimin surkeaa kohtaloa. Lopputiimi oli onneksi edelleen terhakassa iskussa ja kiidätti veneen Kuggenstenin kääntikselle ja kryssintapaiselle pätkälle kohti Isosaaren koilispuolella sijaitsevia Peniskareja.

Peniskarin etymologiasta tarkemmin joskus myöhemmin.

Kuggiksen kääntiksen jälkeen Xelina ja Merinna syöttelivät pahaa tuulta Lowin purjeisiin, joten otimme pienen korjaavan tikin puhtaisiin puhureihin ja lähimme kirnuamaan yläpuolelta Merinnan ohi. Pikku-Elan liikkui yllättävän ripsakkaa vauhtia ja ohitus kesti liian kauan. Joku siinä Lown trimmissä oli vikana. Peniskarien lähestyessä edessä olivat vielä Xelina ja hiukan kauempana seilannut S-Tronic ja todella kaukana seilannut FinnFUN. Peli näytti edelleen menetetyltä kääntyessämme lähes plattispätkälle kohti Hramtsowia.

S-Tronic, Xelina ja Merinna Isosaaren hoodeilla.

S-Tronic, Xelina ja Merinna Isosaaren hoodeilla.

Isosaaren itäpuolella aallokko oli yllättävän terävää ja laimeassa tuulessa spinnu romahteli ärsyttävästi. Yritimme leikkaamalla pitää vauhtia yllä ja Xelinassa oli ilmeisesti päädytty samantapaiseen ratkaisuun. Koko muu ORC3-fliitti ajelikin sitten täysplattisrumppista FinnFUNin perässä kohti Hramtsowia. Yllättävän hyvin veneet liikkuivat, mutta jotenkin vaan lowilaisia vaivasi ”Speed King” -korvamato. Vauhtia, vauhtia, enemmän vauhtia! Tilanne pysyi aika stabiilina. Xelina jäi aavistuksen, mutta ero Pitsatroniciin ja FinFuniin pysyi samanmoisena. Lowilaiset asettivat kaiken toivonsa tulevaan kryssipätkään.

Hramtsowilla Kynde survoi spinnun toilettiin ja Mikki ja Sinko nykivät loppupurjeet trimmiin. Paaran halssilla aallokko oli todella pysäyttävä kokemus. Parin trimmi-iteraation jälkeen ryimme purjeisiin reilun twistin ja vauhdittelimme löysän hekin tuomalla voimalla aaltojen läpi. En nyt edelleenkään tiedä, oliko tapa oikea, mutta ainakin ero S-troniciin kaventui ja Xelina ja loppuposse tuntuivat jäävän.

DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO

Sääennusteet ennustivat tuulen kääntyvän kaakkoon ja tämä arvaus mielissämme ajelimme paaran halssilla rumppiksen tuulenpuolella. Jossain puolessa välissä legiä reilu 20 asteen shifti osui klyyvariin ja heitimme tikin styyralle. Aikaisemmin ylös tuuleen tikannut S-Tronic hävisi reilusti. Seuraavalla krossilla olimmekin jo S-Tronicin edellä, mikä loi uskoa ja toivoa Team Lowiin. Kilpapurjehdus tuntui sillä hetkellä lähes siedettävältä. Sietämätöntä taasen oli FinFUNin perälauta, joka ei tuntunut suurentuvan sitten millään. Xelinakin veti yllättävän kovaa, mutta skrätsit menevät niin paljon käsityskyvyn yli, ettemme ryvenneet eroja laskeskelemaan. Totesimme vain, että Xelina ajeli paaralla paljon pidempään shiftiä vastaan, mikä tuntui toimivan.

Vuosaari 1 -kääntömerkillä keulapurje vaihtui pallokkaaseen ja tiukahko pätkä kohti Peniskareja alkoi. S-tronic oli muutaman veneemitan perässä ja Xelina heti siinä vieressä. Merinna jyskytti vielä kryssipätkää ja Elysia näkyi jossain Merinnan takana. Taktiikka loppupätkälle oli selkeä. Eroa takanatuleviin on kasvatettava. Edessä loikotelleesta FinnFUNista emme enää välittäneet, sillä peli FinnFUNia vastaan oli menetetty jo aikoja sitten.

Isosaaren pohjoispuolella tuuli tyyntyi ja ajelimme reiluja leikkauskulmia 9 metrin väylällä ristiin rastiin. Kuggenstenin kääntiksellä otimme kurssin suoraan kohti Särkkää ja tuulikulmien parantuessa vauhtikin nousi aavistuksen. S-tronic ja Xelina tuntuivat jäävän, mutta Merinna oli edelleen turhan lähellä. Seilasimme maaliin toisena ja tuloslaskennan jälkeen selvisi, että olimme ensimmäisen osakilpailun jälkeen kolmansia FinnFUNin ja Merinnan jälkeen. Kokonaiskisan kannalta oli kyllä kätevää, että kaikki viikonlopun lähdöt olivat samanarvoisia. Niin 23 mailin saaristokisa kuin 2 mailin ratakisakin.

Merenkävijät olivat järjestäneet kisaaville veneille ikioman laiturin, mikä oli hienoa. Pakkasimme purjeet ja vedimme tiukat pohjat ennen regattaillallista. Viikonlopun regatat ovat siinäkin mielessä mahtavia, että lauantai-illan riekkumisella mitataan hienosti miehistön fyysistä, henkistä ja moraalista kestävyyttä. Siinä otetaan kuulkaas tosissaan miehestä ja naisesta mittaa, kun pöytään kannetaan prikkakaupalla viinaa ja juonikkaimmat tiimit juottavatkin säälittä kilpakumppaneita sunnuntain suorituskyvyn romahduttamiseksi. Lowilaiset tietävät nämä metkut ja pysyivätkin lähes vesilinjalla koko illan, mutta vahvat laiturihuhut tietävät kertoa, että muutama tiimi jäi sunnuntaina laituriin äkilliseen pahoinvointiin vedoten.

Itse regattaillallinen oli kiva tapahtuma. Järjettömästi karatepurjehdusta, hyvää ruokaa ja juomaa. Ohjelmallisesta osuudesta vastasi vanha Topmost-stara Gugi Kokljushin, joka heitti tiukkaa tsettiä juhlakansan iloksi. Tai näin minulle sunnuntaina kerrottiin.

Sunnuntain epistola oli kolme ratalähtöä. Aamusella tuuli pihisi heikon ja olemattoman välillä, mutta putputtelimme kuitenkin ajoissa odottelemaan rata-alueelle. Odottelua kesti parisen tuntia. Lopulta iltapäivällä tuuli virisi ja järjestäjät saivat tiputeltua sopivan määrän tonkkia mereen. Rata oli todella lyhyt ja viiden minuutin lähtövälit eri luokkien välillä takasi sen, että radalla oli sopivasti väisteltävää ja taktista haastetta.

Ensimmäinen lähtö sujui lowilaisilta mollivoittoisesti. Huolimatta taktikko-Sampon ansiokkaista neuvoista onnistui ruorinkääntelijä ajamaan veneen huonoon positioon ja radalle pääsimme alun toisesta rivistä. Ensimmäisen pätkän ylämerkille ajelimme FinnFUNin, S-Tronicin ja Xelinan perässä. Rata oli niin lyhyenläntä, että sai olla todella tarkkana, ettei vene lipsahtanut leikkarista yli. Alamerkille ajelimme edelleen jonossa ja jatkoimme jo hiukan puuduttavasti ylämerkille aivan samoissa asemissa. Viimeisellä ylämerkillä FinnFUN oli karussa, mutta S-Tronic ja Xelina aivan iskuetäisyydellä. Ensimmäisestä kierroksesta viisastuneena heitimme heti pallokasnoston jälkeen paaralle ja ajelimme alamerkin lähistölle, jossa teimme uuden jiipin styyralle. S-tronic ja Xelina lähestyivät paaralla alamerkkiä, joten lowilaisilla oli helppo tehtävä tunkea zonelle styyralla ja ottaa sisäkaarteen paikka. Tosin Nissan Arita Airport oli vielä lähempänä kääntöpömpeliä, mutta sitä ei lasketa, sillä Nissan ajoi isojen poikien sarjassa. Harjoittelematon ”gee ylös-spinnupuomi pois-jiippi-spinnu alas” -operaatio (kait tällä joku nimikin on?) sujui sutjakkaasti ja S-Tronic ja Xelina jäivät kääntömerkille ihmettelemään, että mihin se Low livahti. Seilasimme maaliin toisena ja aikaero takana tuleviin riitti toiseen tilaan myös tasoitusten jälkeen. Ihan kiva eka veto huonon startin jälkeen.

Toisessa startissa ajelimme FinnFUNin perässä viivalle ja Finkkarin tappaessa aikaa viivaslöörailulla jäi Lowille sopivasti tilaa startata suhteellisen vapaissa. Rikinsä korjannut Nauti n’ Nolla heilui hetken yläpuolella, mutta vendasi pois Lown kirnutessa korkeutta. Rytkimme FinnFUNin perässä ylämerkille ja ihastelimme fokkaveneen nousukulmia. Ehkä vielä joskus mekin ajelemme virolaisten virkaveljien ja muiden mittalukuoptimiseeraajien tapaan fokalla.

Alamäki sujui tasatahtiin FinnFUNin kanssa kimpassa, muttaa viimeisessä ylämäessä saimme pidettyä senverran reippaampaa vauhtia, että ehdimme ylämerkin levittäjälle ennen FUNia. Tyylikkään levittäjätyöskentelyn seurauksena olimme edelleen johdossa viimeisessä alamäessä ja läpsimme ylävitosia lähestyvän paukun johdosta.

Tätä blogia aikaisemminkin seurannut lukija luultavasti aavistaa jutun tulevan juonen. Ajoimme styyralla alamerkille ja otimme sisäpaikan paaralla ajaneelta FinnFUNilta. Gee ylös, puomi pois, jiippi ja spinnu alas. Ajoituksessa oli vaan senverran löysää, että pallokkaan laskuvaiheessa nokka osoitti jo tukevasti tuuleen ja yksin keulakannella taistellut Kynde ei saanut tarpeeksi nopeasti revittyä spinnua keulaluukkuun. Spinnu levähti solasta takaoikealle ja katastrofin varmistamiseksi  pinnamies vielä ajoi hetkellisesti  liian ylös, jolloin vauhti tössäsi kuin seinään. FinnFUN kiitti ja kuittasi tyylipuhtaasti alakautta ohi ja kiiruhti maaliin ennen Lowia. Taas vitutti. Jälkikäteen selvisi, että tokana maalissa riitti toiseen tilaan myös tasoitusten jälkeen. Silti vituttaa.

Kolmanteen lähtöön tuuli oli noussut aavistuksen ja keskinkertaisen lähdön jälkeen venevauhtiongelmat vaivasivat Lowia. Tai ehkä se venevauhti oli ihan kohdillaan, mutta nousukulmissa oli toivomisen varaa. Ensimmäinen alamäki ja toinen ylämäki eivät tuoneet tilanteeseen toivottua parannusta ja viimeisessä alamäessä lähdimme jälleen hakemaan styyran paikkaa alamerkillä. Lähestyminen sujui sutjakkaasti, mutta siinä vaiheessa kun spinnupuomi piti poistaa, seisoi keulamies hölmistyneen näköisenä joku narunpätkä kädessään. Spinnupuomin leukojen aukaisunaru, sellainen ohut lanka, oli napsahtanut poikki ja puomi oli tukevasti skuutissa kiinni ja spinnu takaoikealla jarruvarjona alapömpelin kierron jälkeen. Jälleen kerran Low pysähtyi kuin paikallispoliisin liikenneratsiaan ja veneitä lappasi kiihtyvänä virtana oikealta ja vasemmalta ohi. Pienen älämölön saattelemana laskimme spinnun puomeineen sitlooraan ja vedimme geen jonkinnäköiseen trimmiin. Nilkutimme tokapökänä maaliin ja tasoitetuissa tuloksissa olimme totaalipökä. Lopputulosten kannalta olisi ollut ihan sama, vaikka viimeinen lähtö olisi jäänyt kokonaan väliin.

Lopputuloksena kisaviikonlopusta oli kolmas tila, mikä on ihan tyydyttävä ottaen huomioon huonosti alkaneen saaristokisan ja ratapäivän viimeisen lähdön.

ORCi-Rankingsarja on nyt sitten käännelty ja väännelty loppuun ja talven aikana on fundeerattava, miten veneen saa kulkemaan rivakammin. Kyl tää täst!

Gulf of Finland Race oli loistavasti järjestetty tapahtuma ja sunnuntain lyhytratakisat olivat parasta herkkua aikoihin. Tulemme näihin kinkereihin ehdottomasti ensivuonna uudestaan!

Tulokset

Kolme pointtia

(c) Piret Salmistu - Satunnaista kuvitusta, kun viimeisissä Tiistiksissä unohtui fotoja nappailla.

(c) Piret Salmistu – Satunnaista kuvitusta, kun viimeisissä Tiistiksissä unohtui fotoja nappailla…

#1. Ei ole kovinkaan hyvä idea yrittää paaralähtöä viivalla surffailevien styyraveneiden välistä. Tuloksena on huonoimmassa tapauksessa alimman veneen ”shit fan” –positio. Tähän ylitötöilyyn kun vielä lisää 4 solmun länsituulen ja Tiististen T-radan, niin lopputuloksena saa ajella paskoissa Melkille saakka.

#2. Vanha, rapeutensa menettänyt spinnu imee yllättävän paljon vettä kaatosateella.

#3. Mustot on ihan sitä varten keksitty ja ostettu, että niitä pidetään päällä sadesäällä!

Kauden Tiistikset on nyt kisattu. Kivaa oli! Kiitokset järjestäjille ja kisaajille.

Tiistis 10 – Löysä

tiistis10_2

Lyhyenläntä pikareferaatti kauden tokapökästä Tiistaikisasta:

  • Sää: tuuli lounaasta 2-3 m/s, ilman kosteusprosentti ~60, rata-alueen päällä lojui stratocumulus.
  • Tiimi: keula-masto-pianisti-trimmeri-taktikko –Juha, isonskuuttaaja-pianisti-trimmeri-kellottaja –Mara
  • Vene: First 34.7 LOW
  • Rikitrimmi: veltto
  • Nestemäärä: vähäinen
  • Fliitti: 24 venettä
  • Rata: E-rata vastapäivään
  • Tulos: 4/24

Startti kisaan oli surkea. Low niistettiin venepäästä ylimääräiselle voltille ja radalle pääsimme viimeisenä veneenä. Heti starttiviivan jälkeen heitimme puhdistavan tikin paaralle ja nousimme ylimmäksi veneeksi. Käärmeluodon punaisella X-41 ”Xini Freedom” oli ylivoimaisessa johdossa ja X-332 ”Nauti n’olla” sekä X-99 ”X-Cape” turhan kaukana. Muut veneet kelluivat jossain siinä vieressä.

Kipparin kommentti: ”tää kisa oli täsä!

Kärmisten nakkiportille pääsimme yhdellä korjaavalla tikillä ja luikuttelimme kohti Ådholmenin ränniä Baltic 38 ”Viiman” vanavedessä. Ohkaisessa tuulessa ainoa taktinen päämäärä ja ohjenuora oli kuraföönien välttely ja tässä toimessa onnistuimmekin kohtuullisesti. Rännin kryssipätkällä ohitimme Nauti’nollan ja X-Capen ja väistelimme menestyksellisesti pikkuluokan veneet. Rönnkobbenin kääntiksen kierros sujui sukkelaan Finnflyer 36 ”Vindungenin” ja Viiman läähättäessä perälaudassa kiinni.

Vähäkätinen tiimi manöveerasi vanhan ja kulahtaneen toppispinnun taivaalle hyvässä rytmissä. Paremmilla kulmilla ajanut X-Cape ohitti Lown Rönnbuskenin kohdilla, mutta kostimme ohituksen rännissä oikein ajoitetuilla jiipeillä ja ajolinjoilla. Rännikilvanajon päätteeksi olivat suuresta luokasta edellä enää Xini ja Vindungen. Xini olikin sitten jo tosi kaukana, sillä keulassa vapaissa tuulissa kisan korkeimmalla rikillä on helppo tehdä eroa.

Kärmisten nakkiportilla ohitimme First 31.7 laivueen muodostaneet Miloun ja Senin. Milou yritti hiukan peitellä, Sen ei.

Loppupätkä maaliin oli tiukkaa riitsiä spinnu pinkeänä. Apparimopon villitsemä vindeksi näytti kryssikulmia, mutta yllättävän hyvin vanha valkoinen nailon jaksoi venettä kuljettaa.

Hieno sää ja hieno ilta!

tiistis10_1

First 31.7 LM – Kerrankin kertoimitta

first_lm1

First 31.7 luokkamestaruuskisojen tulokset.

Noordzeen Kipparin selvitys viikonlopun tapahtumista:

Jaahas, meriselitys…. Luvassa retro luokkikset eli viimeiset ennen SM-statusta. Tarkoittaa, että klubitakkiherrat ovat kaikessa viisaudessaan päättäneet, että OD- luokissa SM-statuksen saa, jos on 20 kalikkaa viivalla. Hieman kummallinen vaatimus varsinkin isommille köliveneille laman runtelemassa tasavallassa, mutta sitä saa mitä tilaa. Luokkaliitto oli päättänyt jo hyvissä ajoin, että ne veneet revitään viivalle, no excuse!

Jossakin vaiheessa mieleen hiipi epäilys, kannattaako lähteä tosissaan mukaan ollenkaan. Onneksi Lown ja Obelixin päällystöliitto sai taottua järjen takaisin päähän: luokkiksiin mennään vaikka mikä olisi. No, persut ei persettä jaa ja me ei luokkiksia väliin jätetä! Miehistö näytti hyvältä, mutta aavistuksen vajaalta mutta sisarvene Senin päällystöstä oli luvassa valtakunnallisesti ykkösluokan keula ja sain houkuteltua Saken Ramdatasta kuskaamaan pulkkaa! Sakke kun sai vielä puhuttua mukaan Teikan niin kasassa oli parempi jengi, mitä olisin voinut kuvitellakaan.

Reenaaminen on tunnetusti lahjattomien ja laiskojen laji. Meikäläinen kuuluu jälkimmäiseen lajiin, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa että kilpailualueelle siirryttäessä tehtiin ekat yhteistreenit ja sovittiin alustavat askelmerkit. Sakke ja Teikka taisi olla ensimmäistä kertaa 31.7:ssa. Sovittiin, että vedetään taktiikalla alku täysii ja loppua kohden kirraten.

En laiskuuttani  jaksa alkaa tekemään joka startista tiukkaa analyysiä. Lauantain keli oli kevyt ja mantereen puolelta hönkäillyt tuuli shiftailevaa ja hyvinkin reikäistä, startit hyviä. Eka lähtö meni ehkä hieman askelmerkkejä ja manöövereja hakiessa, mutta loppuun päin parantaen ja saatiin mukava tsemppi päälle. Tokassa lähdössä tulikin sitten paukku! Onneksi paukku, koska tuli käytiin hakemassa Kynde Seniltä mukaan (piti hakea jo tokaan lähtöön). Saunapäivän vikassa lähdössä mantereelta päin hönkinyt kevyt tuuli ja oikean laidan arvelu tuotti toivottavan poisheiton.  Lauantain staroja olivat Kumitursas, Jussi ja Jokke kaksinkäsin veti hienoa sarjaa, respect!

Sunnuntaille oli luvassa friskimpää tuulta ja tarkoituksena murtautua kärkeen. Ensimmäinen lähtö meni lähes nappiin viimeisellä ylämerkille saakka, jossa huomattiin spinnun fallin irronneen ja karanneen tavoittamattomiin. Toipumiseen meni liikaa aikaa ja työvoittona mitenkuten siedettävä kuudes sija, ilman ongelmia aika selvä kakkossija valui sormien välistä harmittavasti. Ekan ja tokan lähdön välillä ei ollut huoltohommilta liikaa aikaa hapen vetoon. Toka lähtö kolmantena maaliin, mutta Uhurun varastaessa kakkonen saldoon. Luokkisten vikaan lähtöön ei laskettu mitään pisteitä vaan lähdettiin täysillä, kaikki tai ei mitään, mikä on ihan oiken. Lähtö helvetin hyvä, ehkä aavistuksen liiankin hyvä eli oltiin ihan siinä ja siinä, oltiinko yli. Päätettiin kuitenkin, että se oli oikealla puolella ja vedetään täysillä maaliin. Hyvän purjehduksen jälkeen kakkosena maaliin, mutta oli sittenkin lähdössä aavistuksen yli. No, ei voi mitään, raja helvetin hyvän ja varaslähdön välillä on pieni. Perttu Penelopella otti voiton sunnuntain joka lähdössä ja jätti jossittelut minimiin! Jussi oli lauantain ja Perttu sunnuntain kurko.

Hoskille palatessa oli hyvä fiilis, ei voittoa mutta lähellä kärkeä. Samalla sovittiin, että samalla porukalla ensivuonna SM-statuksella kinkereihin parantamaan sijoitusta. Ehkä varustamo voisi satsata tiettyihin asioihin veneessä, we’ll see…

Kiitos miehistölle, kilpakumppaneille ja luokkaliitolle.

Mukana: @lowsailing,  @svenjauhe, Sakke, Teikka,  @kyntola

LOW Pics from BOW

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

All pictures (c) Piret Salmistu. Lisää osoitteessa: osoite

 

BOW 2014 – Minkin kosto

(c) Piret Salmistu -  Lauma Firstejä ylämerkillä....

(c) Piret Salmistu -
Lauma Firstejä ylämerkillä, Lown erottaa teipatusta isosta….

Vuotuinen tasoituspurjehduksen suurtapahtuma, kolmen päivän mittainen Baltic Offshore Week, järjestettiin naapurikansantasavaltamme Viron purjehduksellisessa keskuksessa Piritassa. Kolmen päivän mittaisella Offshore Weekillä kilvoitellaan Viron ja Suomen mestaruuksista ja lajina on avomeripurjehdus. Kotiväelle kerrottakoon, että kolmen päivän Offshore Weekillä kierrellään mereen tiputeltuja muovikanistereita ja tarpeeksi monen kierroksen ja muutaman retkipurjehdustyyppisen kisan jälkeen voittaja julistetaan ja voittajaa juhlistetaan kolme päivää.

Offshore Sailing Team Lown kolmipäiväinen kisatouhotus alkoi hieman totutusta poiketen. Vene oli Helsinki-Tallinna Racen jälkeen valmiina Piritassa odottelemassa, joten riitti, että miehistö notkui paikalle keskiviikon ja torstain aikana. Lauttamatka Viroon aiheuttaa aina sivuoireita, mutta ammattilaisryhmänä ja asioihin ylen vakavasti suhtautuvana joukkiona emme sortuneet ylilyönteihin. Se nyt kuitenkin tuli selväksi, että virolaisiin takseihin ei saa nojata, jos aikoo antaa ylen.

Keskiviikkona Piritaan ilmaantuneet majoittuivat veneen sijasta sataman vieressä purkutuomiota uhmaavaan Pirita Spa hotelliin. Ihan mainio paikka, jos todella pitkät käytävät eivät haittaa. Onneksi aulasta sai vuokrata käteviä matkalaukkukärryjä väsyneiden gastien siirtelyyn.

Torstai oli varattu veneen virittelylle, katsastuksille ja viimehetken hätätreeneille. Treenit jäivät puheasteelle, mutta muuten agenda ruksittiin. Onnistuimme korjaamaan rautalangalla ja dyneemalla HTR:ssä räjähtäneen outhaulin ja rikipulttien vääntelyn jälkeen rassi oli kohtalaisessa kisakunnossa.

Veneen kisakatsastus oli helppo toimi. Laiturilla huuteli joku viranomaiselta näyttävä pappa ja kielimuurin estäessä kommunikoinnin kaivelimme veneestä riisin papereita ja varmuudeksi löimme pyytävään käteen kaupanpäällisenä vielä pinkan tiukasti yhteenliimaantuneita Rattoja. Inspektööri näytti tyytyväiseltä ja loikki seuraavaan veneeseen. Lowilaisten jäivät miettimään, että mitä veneestä kehtaisi vielä keventää. Sujuvaa.

Sääennusteet kisaviikonlopulle olivat masentavat. Tuulta ja sadetta ja ukkosrintamia. Onneksi pahimmat prognoosit eivät toteutuneet, sillä lauantaina ja sunnuntaina kelit olivat ihan mukavia. Perjantaina tuulta sitten riittikin ihan tarpeeksi.

Päivä 1.

Ensimmäisenä varsinaisena kisapäivänä oli vuorossa pitkä avomerikisa. Reittipisteiden naputtelun jälkeen selvisi, että kyseessä oli reilun 60 mailin rykäisy Naissaari ja Nygrund kiertäen. Reitti näytti sopivalta, mutta sääennusteet aiheuttivat enemmän irtoirokeesin rapsutusta. Aamupäivän heikkotuulinen vaihe vaihtui ennusteissa iltapäivän kovaksi tuuleksi. Valmistelimme isomman ja pienemmän keulapurjeen nostokuntoon, pakkasimme torstaina ostetut einesleivät ja pullomerivedet veneeseen ja lähdimme starttialueelle pyörimään. Tuo pullomerivesi oli muuten mielenkiintoinen juttu. Läheisessä supermarketissa myytiin muovipulloissa ilmeisesti pullotettua merivettä, mitä tyhmät suomalaisturistit sitten kanniskelivat laatikkokaupalla veneisiinsä. Hieno pisnesidea, mutta vesi maistui ihan paskalta. Tai siis merivedeltä. Tai ehkä lähinnä paskaiselta merivedeltä. Niin tai näin, pullomerivesi oli ainoa  juomakelpoinen neste veneessä perjantaina. Hiukan kyllä illalla janotti.

IMG_0038

Starttialueella näimme ensimmäistä kertaa elävänä legendaariset virolaiset Firstitiimit. Veneet näyttivät hienoilta. Mainoksin koristellut kyljet sointuivat upeasti yhteen mainoksilla tapetoituihin purjeisiin ja tiimien yhtenäiset asusteet herättivät pientä kateudensekaista nurinaa lowilaisissa. Ammattimaisen näköistä ja kuuloista. Päätimme heti seuraavalla viikolla hakea Motonetistä nipun rallitarroja ja kertakäyttöhaalareita.

Noin muuten virolaiset firstistit erosivat suomalaisista siinä, että kaikki naapurimaan veneet ajoivat geekolmosella. Lisäksi laidalla näytti olevan porukkaa enemmän kuin käsityökaupan avajaisissa. Lown jäntevä miehistö jäi taasen mittakirjapainosta lähes 90 kiloa ja tällä seikalla oli kyllä merkityksensä venevauhtiin. Ennen kisoja varustamon taholta annettu ankara ukaasi painon keräämisestä kalja- ja pizzakuurilla oli selvästi jätetty huomiotta. No, minkäs teet, jos miehistö on täynnä kestävyysurheilijoita ja terveysintoilijoita.

Starttialueen löysästä tuulesta huolimatta keulaosaston Kynde ja Kuraattori repivät etustaagin koristeeksi very-heavy -kolmosen. Ykköstäkin olisi ollut kerrankin tarjolla, mutta päätimme pelata ns. varman päälle. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Luokat paukutettiin matkaan viiden minuutin välein ja Lowin kolmosluokka oli lähtövuorossa kolmantena. Tämän verran sentään osasimme päätellä, mutta ”viisi minuuttia” on käsitteenä jo aivan liikaa, joten veneen starttikello heitti taas minuutilla. Onneksi suhailimme tarpeeksi lähellä starttilinjaa ja ruorin taakse istutettu Sampo onnistui veivaamaan ihan kohtuullisen avomeristartin.

Kaikki virolaiset veneet lähtivät starttiviivalta kuin nakki pakoputkesta ja suomalaisten osaksi jäi osittaisstatistin rooli. Ylämerkillä eestiläisillä oli tukeva neloisjohto Firstien ”Elisa Passionen” ja ”Jazzin” sekä X-34 ”Brigitta-x:n” johdolla. Low keikkui jossain keskikastissa. Myös muut suomalaiset, S-Tronic, Ilmarinen ja Nauti n’olla, olivat hyvin ryhmäytyneet.

Träkki avomerestä (linkki).

Kryssipätkä seuraavalle kääntikselle ei sitten sujunutkaan ollenkaan niin hyvin. Yksi missattu shifti ja hiukan aneeminen venevauhti tiputtivat Lown persepään valvojaksi. Raskas kolmonen oli vieras trimmattava, sillä kisakäytössä purje on ollut vain muutamissa Tiistiksissä. Vaikka sitlooraosaston voimaduo Juha ja Sinko yrittivät maanitella keulasta lisää tehoja, nuhaisuus vaivasi etenemää. Pakkituuletkin varmasti edesauttoivat hiipumista.

Yleisenä huomiona koko pitkästä kisaviikonlopusta, ykkösgeestä ei ollut oikein mitään lisäapua taisteltaessa virolaisten kolmosgeeveneitä vastaan. Kryssi-lenssi -radalla vauhtiero oli ylämäkipätkillä olematon ja avomeriradoilla oli harvoja legejä, missä isosta genoasta oli oikeasti hyötyä. Hiukan tuntuu siltä, että orkki rankaisee liikaa ykkösgeestä. Inhaulattava, kattokiskoille skuutattava kolmonen tuntuu olevan päivän sana ORC3-skenessä.

Naissaaren eteläpuolella Low oli vielä mitenkuten pelissä mukana. Tuulen tyyntyessä kaivoimme kellarista geeykkösen keulille voimantunnetta tuomaan. Purjeen vaihdossa meni yllättävän kauan aikaa, sillä eihän tätäkään asiaa oltu aikaisemmin harjoiteltu. Kaikki skuutit olivat solmussa ja hippajumppa ja huuto veneessä sen mukaista. Olisiko ihan outoa joskus harjoitella? Se ainakin on outoa, miten tiimin hitsaantuessa yhteen venessä käytetty kieli ja sanavarasto suppenevat. Asiat hoidetaan papattelemalla. Siis jotenkin tähän tyyliin:

Kippari: Pa pa pa!

Keulagasti: Täh?

Kippari: PA PA! [osoittaa sormella]

Keulagasti: aaokei!

Parin vuoden päästä luultavasti riittää yksi terävä ”pa”. Tai ”pö”. Tai pelkkä ”p”, mutta yksittäistä konsonanttia on kyllä vaikeaa lausua ilman tukevaa vokaalia. Mites olis ”pi”?

Tuulen yltyessä Naissaaren etelärannalla jätimme vaihtokokemusten lamaannuttamina ykkösen keulille ja otimme reivin isoon. Lapa ja vene pysyivät sallituissa toleransseissa ja venevauhti oli ihan kohtuullinen. Alapuolella isoaan näyttävästi lerputtanut Ridas 31 ”Vesikaar” jäi ja edessä näkynyt Elisa oli vielä silmälasein erotettavissa. Nautin’olla ja Pitsataksi ajoivat selvästi etelämpänä.

Nouseva tuuli tuntui kääntyvän luoteeseen ja tulkitsimme kääntymän persistenssiksi. Väärin meni! Heitettyämme vendan lähellä seuraavan kääntömerkin leikkaria kääntyi tuuli samalla ja 40 asteen normitikin sijasta teimme lähes 180 asteen täyskäännöksen (kohta löytyy kyllä träkistä). Harmitti ja enemmän harmitti purjeeseen viritetyn reivirenkaan pettäessä ja ison läpätellessä hyödyttömänä. Vaihdoimme keulaan kolmosta ja korjasimme ison reivin. Taas tuhraantui tuhottomasti aikaa ja Naissaaren lounaispuolen kääntiksellä olimme tokapökiä. Onneksi tiimin taistelutahto oli edelleen silkkaa bakeliittia!

Kääntiksellä tuuli jälleen himmasi ja kaivoimme keulaan kevyen kelin S1.5 spinnun. Hetken pyörimisen jälkeen tuuli asettui viiteen knotsiin ja etenimme pirullisesti tamppaavassa aallokossa vaivalloisesti rumppista kohti Naissaaren pohjoispuolista merialuetta ja Uusmatalaa. Olimme ilmeisesti aivan ohitse kiitäneen matalapaineen keskuksessa. Oli tylsää ja nälkä riivasi, joten kaivelimme pilssistä eväsleivät ja lestin pullomerivettä mieheen. Leivät maistuivat, pullomerivesi ei.

Kesken eväspalojen mutustelun puomiin nojaillut Kuraattori mutisi jotain lähestyvästä tuulesta. Kippari nyökytteli ja nuoleskeli viimeisiä murusia viiksistään. Sillä hetkellä se uusi tuuli iski. Tuntui kuin olisi moskalla lyöty takaraivoon. Alagaija irtosi lukoista, spinnupuomi osoitti hetkessä kohti taivasta ja spinnu lensi etuoikealle. Vene kiihdytti vauhtia ja miehistö yritti pysyä kyydissä. Kippari laskeskeli nopsaan uutukaisen spinnun jäljellä olevat osarit ja päätyi kiljumaan spinnunvaihtoa. Hiukan liian myöhään. Spinnu lenteli jo takaoikealla kaikki skuutit solmussa ja hiilikuitupuomi mitteli voimiaan etustaagin kanssa.

Laidalla mantookivaijereissa roikkuneet Sinko, Juha, Kuraattori ja Kynde saivat vaivoin kiskottua trooliksi muuttuneen spinnun kellariin ja hetken puhaltelun jälkeen jatkoimme pelkällä kolmoskeulalla. Edessä broutsaillut Pitsataksi oli päätynyt samanlaiseen ratkaisuun. Nautin’nolla jatkoi sensijaan yllättävän pitkään nailoneilla. Välillä vene kellahti oikein kunnolla kumoon, mutta aina se valkoinen spinnu nousi uudestaan merestä ja vene ampaisi jälleen matkaan. Hienon näköistä menoa, mutta päästyään Naissaaren litoraalin tuntumaan laski Nautinnollakin pallokkaansa ja siirtyi kalvopurjeveljeskuntaan. Eipä niitä spinnuja edessäkään enää näkynyt.

IMG_0039

Aallokkoajo parhaimmillaan – tai pahimillaan – yli 30 solmun puuskissa oli kokopäivätyötä. Käsiä ei voinut irroittaa kertaakaan ratista ja jokaisen aallon heittäessä sai olla tarkkana alati aaltojen välissä väijyvien ilkeiden kiinalaisten varalta. Savukkeiden sytyttely oli valitsevissa ajo-olosuhteissa liian haasteellista, joten vaihdoimme jo alkumatkan ohjastaneen savuttoman Sammon takaisin urakkanuppia vääntelemään.

Naissaaren pohjoispuolella Team Low tempaisi uudet venevauhtipohjat: 16,3 solmua! Ennätys vaati tuekseen 33 solmun tuulen ja kolmimetrisen tupla-aallon. Täytyy myöntää, että hirvitti.

Uusmatalalla teimme suosiolla lehmänkäännöksen (jiippi vendan kautta) ja jatkoimme surffailua kohti seuraavaa merkkiä, Nygrundia. S-Troniscs oli takana ja Nauti’nolla heti vieressä sivulla. Muut veneet olivat tiessään.

Nygrundin lähestyessä Lown kikitaljan yksi bloki (Harken Carbo) räjähti kappaleiksi ja ylös ampaissut ison puomi irrotti samalla puominkannattimen paikoiltaan. Seurauksena oli broutsi sekä hetki pyörimistä ja kiroilua. Nokan osoittaessa taas oikeaan suuntaan korjasimme kikitaljan Bartonin ylijäreällä heittoblokilla kannatimen jäädessä virattomana kannelle. Isopurje toimi ihan kiitettävästi, mutta Nygrundin lehmänkäännöksen jälkeinen reivausyritys päätyi siihen, että isopuomin pää oli meressä ja isopurjeen liikki jumissa liikkiurassa . Ajelimme hetken pelkällä genoalla.

Kovassa tuulessa kryssiminen pelkällä genoalla onnistuu ihan mainiosti, mutta nousukulmat jäävät turhan huonoiksi. Emme siis täysin voi suositella tätä tapaa ainakaan kilpapurjehdustapahtumissa.

Kuin rangaistukseksi mamoilusta napsahti seuraavaksi poikki genoan skuutti. 12 millinen polyesteriköysi meni siististi poikki läheltä skuuttikulmaa ja leivonpäällä sidottu skuutti irtosi parin terävän läpäyksen jälkeen kokonaan purjeesta. Olihan se köysi hiukan iäkäs, mutta eipä noita 12 millisiä ennen ole hajonnut. Kilpapurjehdusretkemme sai todella koomisen käänteen laskettuamme keulapurjeen skuutinvaihtoa varten; kelluimme hetken ilman purjeita ja ajauduimme aaltojen mukana ihan väärään suuntaan.

Uusi skuutti löytyi vaihdettavaksi ja keulapurje nousi jälleen vauhdintuojaksi. Keulan osoittaessa kohti Aegnaa revimme vielä ison ylös ja jatkoimme hiukan paremmalla vauhdilla kohti Tallinnan lahtea ja maalia. Olimme viimeisiä, sillä kikioperaation aikana S-Tronic ja Vesikaar painelivat ohi. Tosin muutama mailia ennen maalia ohitimme Vesikaarin uudestaan. Laiha lohtu, mutta maalin pääsimme.

Laiturissa purjeita pakatessamme pisti silmään isopurjeen aneeminen ja nuutunut yleisilme. Kolme lattataskun päätä oli repeytynyt ja laminaatti oli kauttaaltaan ruvella. Poistimme latat ja kiikutimme ison ja S5 spinnun hotellihuoneeseen kuivumaan ja odottelemaan ensiaputeippausta. Iso mahtui mukavasti sänkyjen päälle levälleen ja spinnun sulloimme vessaan hengähtämään. Toimiva ratkaisu noin muuten, mutta köntsällä piti käydä naapurihuoneessa.

IMG_0040_2

Olimme henkisesti ja fyysisesti valmistautuneet fiksaamaan isopurjeen jesusteippaamalla, mutta onneksi Nauti’nollan kippari Hepo vinkkasi illalla aulabaarissa satamassa sijaitsevasta purjeneulomosta. Päätimme yrittää ensin ammattilaisvoimia ja turvautua jesukseen vasta viimehädässä.

 

Päivä 2.

Aamulla virolaisen kukonlaulun aikaan skippasimme aamiaisen ja kiikutimme isopurjeen ruumissäkissä Kalevin pursiseuran tiloissa sijainneeseen neulomoon. Loosin ovi oli tiukasti kiinni, mutta Singon hakattua aikansa ovea ilmestyi ovenrakoon pari punaisia silmiä. Kävi ilmi, että purjemaakari oli viettänyt perjantain vesillä kisaamassa ja seuraavan yön paikkailemassa revenneitä purjeita. Kaveri vaikutti kireältä parin krapulaisen suomipurjehtijan herättäessä parin tunnin yöunilta. Hätä oli kuitenkin suuri ja hetken anelun, matelun ja rukoilun jälkeen Lown isopurje makasi loosin lattialla. Teippaamiseen meni tunti ja satku ja hotellin aamiaisellekin ehdimme. Kiitos HT-Sails!

Toisena kisapäivänä oli vuorossa pelkkää rataa, neljin kappalein jos oikein onnistaisi. Tuuli oli rauhoittunut 10 solmun hujakoille ja aallokko oli Tallinnan lahdella rauhallista. Tiimin ennakko-odotukset olivat korkealla.

Ordereista selvisi, että ratakisa olisi kahden kierroksen mittainen ylälevittäjällä ja alaportilla. Siis ihan samanlainen rataprofiili kuin esimerkiksi MM-kisoissa muutama vuosi sitten.

IMG_0042

Ensimmäinen ratastartti oli kohtuullinen. Yritimme venepäästä ajoissa liikkeelle, mutta niin yrittivät kaikki muutkin, joten jäimme hiukan kakkosrivin katselijoiksi. Eipä auttanut muu kuin toteuttaa Lowin ikiaikaista ratataktiikkaa ja tempaista heti lähdön jälkeen paaralle. Vempautus onnistui ja hetken puuskutuksen jälkeen pistimme tupakaksi ja teimme tilannekatsauksen. Virolaiset Firstit tuntuivat edelleen pitävän geekolmosillaan hyvää vauhtia, mutta Low kirnusi onneksi aivan samoja vauhteja ja nousikulmia. Ongelma oli vaan siinä, että Lowlla oli yhdessä S-Tronicin kanssa selvästi nopeimmat mittakirjat. Tasavauhti ei siis tulisi riittämään.

Emme miettineet mittakirjoja sen enempää vaan ajelimme keskiradalla shiftejä metsästäen ylämerkille. Ehdimme levittäjälle varmaan viidentenä veneenä ja iloksemme noteerasimme muutaman Firstinkin olevan takanakin.

Ensimmäinen rata-alamäki sujui yhtä jouhevasti. Uusi Weban S1.5 spinnu toimi hyvin ja nähdäkseni vauhtimme oli ihan kilpailukykyistä. Kilpailukykyistä taasen eivät olleet merkinkiertomanööverit alkupään lähdöissä. Jäimme säännöllisesti ne muutamat ratkaisevat veneenmitat sekä ylämerkillä että alaportilla. Turhaa lisätasoitusta, mutta toistokerrat näköjään auttavat ja viimeisenä päivänä homma toimi jo paremmin.

Tuuli pyöri rata-alueella miten sattui ja useita yli 30 asteen shiftejä tuli puoleensa. Myös radan laidat vetivät eri lähtöjen välillä aivan nurinkurisesti. Tuulella ei tuntunut olevan mitään logiikkaa – harvemmin toki onkaan – ja vaikka tunnistimme ja otimme kääntymät, olimme pääsääntöisesti väärässä laidassa rataan. Useasti olimme ensimmäisellä alamerkillä kärjen tuntumassa ja kerran tai pari jopa kärjessä, mutta aina onnistuimme ajamaan huonommassa laidassa takaisin ylämerkille. Tai jos molemmat laidat vetivät, ajoimme tietysti keskeltä.

Se on myönnettävä, että oli kyllä kivaa pörrätä tonkkien ympäri lähes OD-hengessä neljän muun First 34.7-tyyppiseen veneen seurassa. En yhtään ihmettele, miksi OD-touhut tuntuvat koukuttavan purjehtijoita.

Ensimmäisessä startissa sujuttelimme maaliin viidentenä veneenä, mutta tasoituslaskennan jälkeen tuloksena oli hikinen kahdeksas tila. Niinkuin kaikista muistakin ratalähdöistä. Ihan kaikista, paitsi siitä yhdestä, johon emme lähteneet mielenosoituksellisesti ollenkaan.

Toinen lähtö paukutettiin matkaan yhden general recallin jälkeen ja Lown osalta käsikirjoitus noudatteli tuttua templaattia sillä erotuksella, että jäimme semi-persistentin shiftin vangiksi. Odotettua vastashiftiä ei koskaan tullut ja lähtö sillä taputeltu. Tuloksena jälleen kusinen kahdeksikko.

Toisen lähdön aikana taivaalle oli noussut ukkosrintama. Hiuka huolestuneina tuijottelimme toisella silmällä tummuvaa taivasta ja toisella teippien peittämää isoa. Päivän kolmas startti ammuttiin kuitenkin ajallaan matkaan, mutta keskeytettiin samantien virolaislauman ottaessa joukkovarasstartin. Keskeytys harmitti, sillä Low oli kerrankin hyvässä paikassa ja vauhdissa keskellä viivaa. Yritin huudella lautakuntaveneeseen, ettei näin pitkässä ratakisassa muutaman sekunnin varaslähdöllä ole merkitystä, mutta lautakuntaväki ei noteerannut kommentointia mitenkään.

Seuraavaa starttia ei sitten tullutkaan, vaan synkkenevää taivasta vasten nousi AP-lippu. Radalla jo olleiden isompien luokkien kisa keskeytettiin ja VHF:stä huudeltiin ”aborttia”. Samalla alkoi sataa ja ensimmäiset terävät tuulenpuuskat ravisuttelivat teippi-isoa siihen malliin, että nyimme kaikki seilit alas ja veivasimme yanmarin käyntiin. Sade jotenkin lannisti tunnelmaa ja piristykseksi putputtelimme rantaan kaljalle luottaen siihen, että loppulähtöjä ei ajeta. Merellä odotelleiden tiimien odotus palkittiin ja vielä yksi lähtö lauantaina ajettiin, minkä pettyneenä Poodin terdellä pistimme merkille. Tuo missattu lähtö betonoi samalla Lown pökätilan regatassa. Ainakin jälkeenpäin laskien.

Lauantaina iltasella oli vielä ohjelmassa Sailors Party. Joku paikallinen fuusiojazzryhmä paahtoi täysillä tyhjässä juhlateltassa vähälukuisen yleisön seisoskellessa sormet korvissa teltan ulkopuolella. Lestadiolaisten herätysjuhlissakin on keskimäärin riehakkaampaa menoa kuin niissä lauantain purjehtijabileissä oli.

 

3. päivä

Pikaisen aamulenkin ja jumpan jälkeen lowilaiset olivat veneellä ajoissa kohtaamaan päivän haasteet. Päivän epistolana oli pari rataa ja lyhyenläntä saaristopurjehdus. Sää oli samalainen kuin lauantaina, tuuli pyöri 10 solmun hujakoilla ja ilma oli aurinkoinen. Ei valittamista.

Päivän kaksi ratalähtöä olivat kuin toisinto lauantailta, joten referaatin voi niistä voi lukaista tuosta ylempää. Sijoituskin oli molemmissa lähdöissä sama laimea kasi.

Noin 14 mailin saaristopyrähdys ammuttiin matkaan heti ratojen jälkeen. Reitti sahasi lahden länsi- ja itäreunan välillä ja veneitä kuljettanut tuuli oli tipahtanut 6 solmun tuskarajoille. Otimme koko viikonlopun huonoimman startin ja ylitimme  viivan vasta minuutin verran lähtötöötin jälkeen. Jotenkin se vauhti ja tuuli loppuivat siinä viivalla. Onneksi radan koristeeksi tiputettu ylämerkki oli niin sivussa, että kerrankin täysimittaisesta geestä oli hyötyä. Otimme minsan etumatkan heittämällä kiinni ja heti ylämerkin jälkeen olimme First 34.7 ”Adelen” nostoyrityksistä huolimatta keskilössissä. Rata oli suunniteltu niin, että ensin ajettiin Tallinnanlahden länsilaidalle, sitten itälaidalle, jälleen länsilaidalle ja lopuksi maaliin Piritan edustalle. Tuuli oli tosi reikäinen ja tuntui, että me löysimme suurimman osan niistä reikäkohdista. Kryssivauhtikin oli jotenkin tahmeaa, joten muutaman tunnin kellumisen jälkeen nilkutimme maaliin häntäpäässä.

Käväisimme kisapäivän päätteeksi vielä pikaisesti laiturissa, tankkasimme veneen ja miehistön ja paukutimme koneella tyynen Suomenlahden poikki takaisin Helsinkiin nuolemaan henkisiä haavojamme. Matkalla veneestä löytyi haiseva ylläripylläri. HTR:n aikoihin veneessä riehunut minkki oli jumalauta vääntänyt paskat pistopunkkaan. Kyllä on hävytön elukka!

IMG_0041

Mitä sitten koko pitkästä viikonlopusta jäi känsien ja luottokorttilaskujen lisäksi käteen. No ainakin se, että kovempaa on purjehdittava. Tai sitten yhtä kovaa, mutta paremmalla tasoituksella. Tai molemmilla.

Senkin voisi lisäillä touhulistaan, että kaikki, siis ihan kaikki, blokit kannattaa varmistaa dyneemalenkillä. Satunnainen harjoittelukaan ei liene pahasta.

Näin muutaman päivän perspektiivistä katsottuna voisi todeta, että ihan kiva ja opettavainen reissu! Huolimatta kaikesta.

Tuloksia, kuvia ja muuta jorinaa: bow.fi

Senin blogissa samasta asiasta: sen317.com

HTR 2014 – Sumeaa

(c) M. Niska

(c) M. Niska

Tulokset: Tulokset

Huolimatta tarkoista ja seikkaperäisistä muistiinpanoista jäivät vuotuisen Helsingin ja Tallinnan välillä kisattavan purjehdustapahtuman perinpohjaiset syyt kovin epäselviksi. Kovin sumeaksi.

Siis ne syyt tahmeaan etenemään.

Ne perinpohjaiset syyt huonomman puolikkaan sijoitukseen.

Tietääkö kukaan?

Valmistelut erityisen viehättävään avomerikisaan olivat tutun perusteelliset. Vene täytettiin tarvittavalla määrällä saunaoluita ja purjehtijoita. Sääennusteita vilkaisimme ohimennen ja totesimme, että hiukan vesilinjakisalta haiskahtaa. Keskituuli puhkui 6-9 metrin voimalla jostain luoteesta ja surkeimmassa tapauksessa radasta selviytyisi lähes vendatta. Vendattomat kisat ovat kamalan tylsiä ja ne pitäisi lailla tai ainakin kilpapurjehdussäännöillä kiertää.

Viimetipassa veneelle ehtineet Sampo, Juha, Martti, pikku-Mikko ja Patologi miehittivät veneen työpisteet satunnaisessa järjestyksessä ja lyhyen, mutta kiivasluonteisen konemarssin jälkeen, saavuimme kisan lähtöalueelle Rysäkarin länsipuolelle. Kaikki oli hyvin vielä tässä vaiheessa.

Lähtölinja oli pitkä ja vino ja venepää näytti ainoalta oikealta paikalta startata. Hyvissä ajoin olimme kuuntelemassa lautakuntaveneen piipitystä, mutta kisakiimassa missasimme vitosen töräyksen ja veneen viiden minuutin lähtöajastin näpsäistiin päälle vasta neljän minuutin kohdilla. Kyllähän se P-lippu prepatoryn merkiksi starttipaattiin ilmestyi, mutta kukaan lowilaisista, huolimatta vuosikymmenien purjehduskokomuksesta, ei edelleenkään tunnista niitä lippuja. Surffailimme onnesta piukeana starttihetkellä toivottaman kaukana lähtöviivasta ja yksi huonoimmista starteista vuosikausiin oli tosiasia. Olimme viivalla tasan minuutin myöhässä, joten ainakin Lowille osalta ei ollut vaaraa aikarangaistuksista ja semmoisista. Äänimerkeistä päätellen muutama vene taisi varastaa.

Ensimmäinen pätkä eteläkääntömerkille sujui huonoa starttia päivitellessä, mutta pallokastarvikkeet löysivät paikkansa ja yllättäen olimme muutaman veneen ruuhkassa spinnunnostohoodeilla. Edessä häiriköi myös virolainen First 34.7 ”Jazz”, joka kansojenvälisen yhteistyön nimissä viivyteli spinnunnostossaan niin kauan, että Low ehti internationaalia hoilaten kilpapurjehtia vetävällä pallokkaallaan ohi. Läpsimme ylävitosia hyvin alkaneen OD-kisailun kunniaksi.

Koirakarin kääntikselle saavuimme keskijoukon tiiviissä ryppäässä. Muutama vene huuteli merkkitilaa ja taktikko-Sammon vastalauseista huolimatta päätimme jättää oven raolleen. Onnettoman manööverin seurauksena Low oli alin vene kääntyessämme kohti Kasuunin legiä. Asialla oli vaikutusta venenopeuteen ja jouduimme kelaamaan vauhtia turhan alhaalta päästäksemme eroon jättötuulista.

(c) M. Niska - Pakollinen pärskekuva

(c) M. Niska – Pakollinen pärskekuva

Matka Kasuunille noudatteli B-luokan pornoelokuvan käsikirjoitusta: sisään, ulos, sisään, ulos…puuskainen tuuli vaati todella aktiivista ison käsittelyä ja isopurjevastaavan hauislihaksen ympärysmitta kasvoi legilla arviolta kolmisen senttiä. Matka Kasuunille oli noin yleisilmeeltään aika tylsä. Pitsataksi S-Tronic ja Nautin’nolla olivat näköetäisyydellä edessä, mutta sivutuulessa,  satakunta kiloa vajaalla laitamassalla, ei Low kulkenut tarpeeksi liukkaasti. Ensimmäiset veneet (FinnFUN?) ottivat jo reivejä isoon, mutta pääasiassa fliitti lepatutteli takapurjeitaan.

Kassulta kurssi kääntyi vastaiseksi ja pääsimme vihdoinkin nykimään kryssitrimmejä kohdilleen. Kirnusimme ORC2-luokan Jasmiinasta yläkautta ohi ja lähdimme tavoittelemaan Nau’tinollaa. Pienimuotoisen nostatuksen jälkeen tuulipuolen ohituskaista aukeni ja syöksyimme samoin tein seuraavaan nostatuskisaan Pitsataksia vastaan. Ei olisi kannattanut, sillä tuuli kääntyi niin, että purjeita sai löysäillä tosissaan rumppalinjaa ajettaessa. Pitsannostatuksen aikana Nautin’olla kuittasi alakautta ohi ja pyyhälsi Tallinnan matalalle ennen Lowia.

(c) M. Niska - Tallinnan matala lähestyy ja Lown keulaosasto on asettanut spinnupuomin paikoilleen

(c) M. Niska – Tallinnan matala lähestyy ja Lown keulaosasto on asettanut spinnupuomin paikoilleen

Tallinnan retrohenkisen majakan kupeessa kaivoimme veneen spinnukasvattamosta uutukaisen S1.5-tyyppisen spinnun. Mustavalkoinen lärpäke näytti ihan hienolta päälle vyöryvän ukkosrintaman kehystämällä taivaalla. Tehopuoli jäi arvoitukseksi, sillä pätkä Nygrundille meni S-Tronicia ja Nauti’nollaa väistellen ja yösäännön rajoja hipoen. Lopputuloksena kiivaasta kilvanajosta kaikki kolme venettä olivat samassa kasassa Nygrundin viittamerkillä. Joku tunnistamaton vene (Ilmarinen?) keikkui vielä muutaman veneenmitan edessä.

Nygrundilla kiskoimme Lowiin jälleen kryssiasetukset ja lähdimme pimeässä yössä kohti etelää. Osan matkaa vauhti oli hyvänlaista tasaisessa vedessä. Eipä sitä riemua kauan kestänyt Suursaaressa ensimmäisen kerran pettäneen outhaulin räjähtäessä toistamiseen rujoksi. Tilanteen selvittelyssa tuhraantui niin kauan aikaa, että S-Tronic ja Nauti’nolla kuittasivat ohi. Reivistä väkerretty ad hoc -outhaul osoittautui toimivaksi ja trimmien ollessa jälleen kohdillaan teimme nyt jotain tehdäksemme tikin länteen. Manööveri osoittautui jälkipuinneissa ihan hyväksi ratkaisuksi, sillä kaikki Nygrundilta etelään ajaneet veneet hävisivät ihan reilusti matka-ajassa. Luokan voittaja Ilmarinen tikkasi ilmeisesti heti Nygrundilla ja samoin taisi tehdä virolainen Jazz, sillä emme missään vaiheessa huomanneet Jazzin ajaneen Lowin ohitse.  Nää on nyt taas näitä, mistä tuommoisenkaan taktiikkaoivalluksen olisi etukäteen arvannut.

(c) H. Kujari

(c) H. Kujari – Tunnelmia Tallinnan lahdelta

Ukkosrintama pyyhkäisi Nygrundin kiepauksen aikana rata-alueen poikki, mutta Lowiin saakka riitti ainoastaan muutama sadepisara ja tyyntyvä tuuli. Parilla shiftitikillä olimme Aegnan länsipoijulla ja loppumatka maaliin oli sivutuulisudittelua tyyntyvässä yössä. Muutama vene näkyi edessä ja pari takana, mutta yleensä lahden kansoittavat LYS-luokan veneet puuttuivat näyttämöltä.

Maalissa Low oli kello 1:32 perusvarman purjehduksen jälkeen. Olisihan tuo matka voinut paremminkin mennä, mutta en nyt ihan heti keksi mitään suuria mokia. Kait se lopputulos sitten muodostuu niistä pienistä mokista?

HTR 2014 tasoitustaulukko

Erot maalissa. Xelina == Nauti n' Nolla. Näillä sääennusteilla osutaan varmaan lähelle 6 solmun keskivauhtia. Siis semmoiset reilut 7 tuntia.

Erot maalissa. Xelina == Nauti n’ Nolla. Tämänhetkisillä sääennusteilla osutaan varmaan lähelle 6 solmun keskivauhtia. Siis semmoiset reilut 7 tuntia startista regattatelttaan.

Tiistis 7 – Taktikoimaton

tiistis_7

Pikaraportti pikaisesta viikkokisasta:

Säätila:

Sää aurinkoinen, tuuli lounaasta 7-9m/s. Siis aivan loistava purjehduskeli.

Miehistö:

Keulassa @svenjauhe, mastolla @nmartti, pianistina @FIN11253 ja isopurjeen skuuttinyörejä repi @salevaara. Siis aivan loistava miehistö.

Lisäksi joku virkaheitto trattimies.

Rata ja viitekehys:

Vattulahdelta Rysäkarin kulmille ja takaisin. Siis aivan loistava ratavalinta. Veneitä starttialueella pyöri 22 kappaletta, mikä on aivan hyvä luku. Uusimpana tiistaiklubin jäsenenä paikalle ilmaantui Bavaria 35 Match Amèlie, joka kulki yllättävän valmista kisavauhtia.

Startti:

Lautakunta-aluksen vierestä X-99 X-Cape perän takaa ylimmäksi veneeksi. Arvosana startista 8-. Lievästi loistava startti.

Vattulahti-Melkki:

Sivutuulisudittelua, jossa kaikki veneet lätkyttelivät runkonopeuttaan. Ei suuria eroja eikä suuria taktisia oivalluksia. Melkillä Low oli hyvin ison luokan kärkiryhmässä.

Melkki-Rysäkari:

Reipastuulinen kryssipätkä Melkiltä Rysäkarille oli tämänkertaisen viikkokisan parasta antia. Vene tuntui nauttivan keskituulesta ja terävä aallokko kasteli manööverien hikeennyttämät laitagastit. Vajaa laitamassa ei mittareiden mukaan liiemmin tuntunut nousukulmissa tai spiideissä ja täystyöllistettynä retkipurjeena elämänsä viettänyt geekolmonen oli hyvässä iskussa. Taktisesti kryssipätkä ei sitten sujunutkaan aivan suunnitelmien mukaan. Parit viimeiset legit ennen Rysiksen kääntömerkkiä menivät jotenkin surkeasti ja jo ohittamamme veneet ehtivät lenssikäännökselle ennen Lowia. Taisimme ajaa laskevaan shiftiin tai jotain sentapaista. Reilun tunnin kisassa erhe osoittautui kohtalokkaaksi lopputuloksen kannalta.

Rysäkari-Melkki

Kääntömerkin jälkeen kaivelimme spinnun veneen spinnukellarista ja jossain puolivälissä legiä S5 nousi ylös. Aallot ja täysplattis aiheuttivat light-kiinalaisen, mutta onneksi vene ei lähtenyt totaalisesti tumpusta, ja koko episodista selviydyimme ison jiippaamisella. Parin lisäjiipin jälkeen olimme Melkillä, missä viikkasimme spinnakerpurjeen takaisin säilytyshutlaariinsa.

Melkki-Maali

Sivutuulisudittelua, missä ainoa haaste oli päästä jonkun hopotin (May) ohitse ja toisaalta pitää X-332 Nayti’n’olla takana. Molemmissa tavoitteissa onnistuimme, mutta tasoitusexcelöinnin jälkeen lopputulokseksi tuli hiukan vaivaannuttava kahdeksas.

Loppulauselma:

Kiva iltapurjehdus! Seuraavaksi sitten Tallinnaan rentoutumaan!

Tulokset

Merten salaisuudet, osa 117

Pitihän sitä kalsarikännien seurauksena veneelle päätynyttä ruotsalaista alapesulaitetta, Scrubbista, kokeilla oikein tositoimissa. Kapistus on koottu parista aluminituubista ja jostain vanhasta pefletistä väsätystä pesuriosasta. Huolimatta karun pelkistetystä ulkonäöstä, osoittautui Scrubbis ihan käyttökelpoiseksi  laitteeksi. Läästimellä ylettyi hyvin hinkkaamaan pohjanpuolikkaan kerrallaan ja veneenkääntelyn jälkeen koko alapää oli puhdas limasta, näkeistä, simpukoista ja sellaisista.

IMG_0036

Eviin ei Scrubbis purrut, joten ne puhdistin ihan perinteisellä speedo-menetelmällä. Eipä siellä paljoa puhdistettavaa ollut. Ainoa havaittu huolenaihe oli muutamat ruosteläikät kölissä, mutta ne nyt ehtii tasoittaa vesihiomapaperilla ennen syyskauden arvokisoja. Vesihiomapaperihan toimii hieman yllättäen vedessä. Kuulemma.

Jälleen on näkki, tuo merten pieni vihulainen, kukistettu! Ainakin vähäksi aikaa. Eiköhän ennen syksyä vielä kertaalleen pääse listimään näkinpoikasia.

Kisakausikin saisi pikkuhiljaa alkaa, alkaa kyllästyttää nämä ainaiset pohjanoteeraukset.

Pohjaraportti #447

Fennoskandiaa riivaavasta seksihelteestä ja vesien kylpypaljulämpötiloista huolimatta Lown pohja on pysynyt kisakuntoisena. Taitaa olla liian kuumaa näkillekin, ei jaksa elukka uida ja pesiytyä.