Pro Sailor – Pro Failure

(c) Erik Lähteenmäki/Sailpix.fi.

On se hienoa, että jotkut asiat pysyvät muuttumattomina tässä hektisessä maailmassa. Onneksi on vielä se liikkumaton peruskallio, johon voi ankkuroitua ympäristön myllerryksiä vastaan. Status quo. Verot ja päivien rajallisuus. Keskustapuolueen ylivalta maalaiskunnissa ja ärsyttävät naapurit.

Oravanmetsästyskausi alkoi samaan tapaan kuin viimekaudella loppui. Kärkiveneet menivät uskomattoman kovaa ja Low lyllersi jossain jälkijoukossa. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Sääennusteet povasivat kauden kolmatta kelluntakisaa. Asiasta innostuneena pinnamies käväisi aamuyöllä vääntämässä vantteja vielä hiukan löysemmäksi ja kiisti tiukasti ruuvisessiot loppumiehistön kysellessä aamusella asiasta.

Lown kisamiehistö oli jälleen kerran parasta mitä Suomen purjehdusskenestä löytyy. Pianossa huseerasi Sinko, veneen flöytterinä hääräsi Jussi ja vastanimitetty keulaäijä Kuraattori piti jöötä etuosassa. Yllättävän jouhevasti manööverit sujuivat aikaisesta keväästä huolimatta ja kisan edetessä parantuivat entisestään.

Miehistö oli veneellä ajoissa ja kippari komensi ensitöikseen kaikki miehet juomaan. Hörps, kylläpä maistui! Voideltuamme kuivat kurkut aloitimme puhumisen. Taktiikkaa pohdiskellessamme päätimme luottaa vanhaan ja hyväksi koettuun prinsiippiin; ennakointi on rasittavaa, reagointi helpompaa. Lähdimme siis kisaan ilman sen tarkempaa suunnitelmaa, sillä kyllä tuuli johonkin kuljettaa. Jos tuulee.

(c) Erik Lähteenmäki/Sailpix.fi.

Pienimpään tikutaku-luokkaan oli ilmoittautunut kokonaista kaksitoista venettä ja Lauttasaaren aamu-usvassa pyörivä fliitti näytti ihan purjemaakarin märältä päiväunelta. Lähes jokaisessa veneessä oli uutuuttaan kiilteleviä laminaatipurjeita. Olipa eräässä veneessä uutukainen mastokin. Yhtäkaikki, kisakumppanit näyttivät satsanneen kauteen tosissaan ja veneiden esitellessä vauhtiaan lähtöviivan tuntumassa oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua.

Suurempien, tosin vähäväkisempien, orkkiluokkien startattua siirryimme lähtöviivan tuntumaan ihmettelemään. Minuutin kohdalla surffailimme styyralla kohti alapoijua ja yritimme pitää Elan 31 ”Merinnan” takana samalla vältellen edessä koohottavia veneitä. Haulikon lauetessa lähtöveneessä nostimme keulaa ja aloitimme jotoksen.

Startti meni aika hyvin, mutta tyyntynyt tuuli ei hirveästi brylkreemikutreja heilutellut. Vedimme purjeet oletettuun kevyen kelin kryssitrimmiin ja yritimme pitää vauhtia yllä. Inferno 31 ”Solveig” yritti yläpuolelle, mutta vauhti ei aivan riittänyt. Yläjoukossa seilannut Merinna tikkasi paaralle ja alempana vauhditelleet X-332 ”Nau’t’inolla” ja Kotipizza ”Valkyrian” jatkoivat samaan suuntaan kohti Pihlajasaarta. Teimme samoin ja pläkäaluetta tuijottaessamme ajauduimme aivan liian lähelle Pihlistä ennen korjaavaa vendaa. Tuuli loppui ja radan oikeaa, läntistä reunaa ajelleen pääsivät pahasti karkuun. Päästyämme Melkin tasolle olimme kolmanneksi viimeinen vene.

(c) Erik Lähteenmäki/Sailpix.fi. Ihan kelpo startti…

Pläkäkisat ovat siitä jänniä, että veneet liikkuvat kuin kumilangasta nykien. Välillä viimeisenä paarustanut kiulu saa paikallisen tuulenvireen ja nousee heittämällä kärkikastiin ja päinvastoin. Yritimme mekin sitten vaan keskittyä veneen liikuttamiseen, vaikka välillä touhu oli todella toivotonta ja takaraivossa jyskytti pelottava ajatus pökäsijasta.

Pihlajasaaren jälkeen ajelimme aika kauas itään ohi Koirakarin. Vendan jälkeen nousukulmat eivät riittäneet ja ajoimme aikomusten vastaisesti Koirakarin pohjoispuolelta kohti itää. Solveig seuraili lähietäisyydellä ja hiukan alempana surffaili FF31 ”Aniara”. Inferno 31 ”Donna” haki tapansa mukaan tuulia ihan jostain muualta ja vene puskikin päättäväisesti itään. Seuraavan kerran näimme Donnan vasta Katajaluodon kupeessa. Tunnetusti nopeat X-332:t eivät olleet hurjasti karussa ja Merinnakin tikkaili vielä näköetäisyydellä.

Tuulien haistelu oli kisassa todellista haistelutaistelua, sillä tuulimittari näytti ihan omiaan. Riippuen kryssihalssista, TWA-kulmat vaihtelivat välillä 25-70 astetta. Lenssillä ongelma oli sama, malluvimppeli ja Nexus eivät synkroonissa olleet. Jossain vaiheessa lopetimme mittarin tuijottelun, siirryimme ajassa satakunta vuotta taaksepäin ja luotimme virtauslankoihin. En siis oikein osaa sanoa, menivätkö kryssipätkät hyvin vai huonosti vai hyvin huonosti. Pääsääntöisesti tunnuimme ajavan ylemmäksi kuin muut, ainakin tuulen noustessa kolmoseen. Pienemmissä tuulilukemissa meno nyt muutenkin oli paarustamista.

Trutkobbenin lähestyessä fliitin tilanne oli vakiintunut. Näköetäisyydellä edessä olivat Donna, Valkyrian, Merinna ja X-332 ”Phenix”. Takaoikealla taivalsivat First 31.7 ”Miss Piggy”, Aniara ja Nauti’nolla.

Trutkobbenilla pallokkaat nousivat. Vittuilevan tuulimittarin ehdotuksesta kaivoimme pyykkikorista alkukaudesta hyvin toimineen riitserin, mutta valinta oli väärä. Venevauhti himmasi suhteessa kisatovereita enemmän ja edessä vaappuneet Donna, Merinna ja Phoenix lätkivät tallan pohjaan. Takaa-ajajat lähestyivät uhkaavasti Miss Piggy johdolla. Ainoastaan etujoukosta tippuneella Valkyrianilla tuntui olevan samantapaisia ongelmia kuin Lowlla ja nousimme pizzamiesten rinnalle.

Parin hermoromahduksen jälkeen vaihdoimme vihdoin suuremman lenssispinnun tankoon ja skuutit ohuemmiksi ja venevauhti kohenikin senverran, että perässä puuskuttanut Piggy pysyi takana. Pahus, olisi pitänyt heti Trutkobbenilla kiskoa suurinta alamäkityykiä ylös, niin olisimme ehkä ehtineet siihen junaan, joka vei Donnan ja muut kaukomaille. Rysäkarin kääntömerkillä Jussi ja Kuraattori tekivät kisan ensimmäisen jiipin. Jiippi meni hyvin huolimatta hurjasta kahden metrin tuulesta. Low palkitsi koko miehistön oluttuutingilla.

Rysäkarin käännöksen jälkeen Piggy yritti yläpuolelle, joten nostelimme melkein Rysiksen rantakivikkoon puolustaessamme asemiamme. Piggy tyytyi kohtaloonsa ja jiippasi pois. Solveig oli jälleen löytänyt vauhtinsa eikä Aniarakaan kovin kaukana ollut. Mittakirjojen mukaan Siestan pitäisi olla n. 0,1 solmua vallitsevissa olosuhteissa em. veneitä nopeampia. Kait me senverran nopeampia olimmekin, sillä Rönnkobbenin lähestyessä olimme yhden veneenmitan kiskoneet eroa. Donna oli jälleen lähtenyt omille teilleen ja hiukan ihmettelimme, miksi eivät halua muiden seurassa taivaltaa. Jotain henkilökohtaista kenties? Donnaa rankaistiin karkumatkasta ja radan länsireunalla väijynyt pläkä kuritti Donnan takaisin jälkijoukkoon.

(c) Erik Lähteenmäki/Sailpix.fi. Hiukan on puomi liian alhaalla kun näyttää spinnu sulkevan ylhäältä.

Rönnkobbenilla jälkifliitti tiivistyi jälleen samaan kasaan. Kulmat Ådholmenin rännissä olivat niin tiukat, että lenssispinnun lepatus vihjaili riitseriä. Vaihdoimme kokovalkoiseen ja kotvasen tuhikoimme liikaa, sillä Solveig torppasi naureskellen yläkautta ohi ja Donnakin nousi alapuolella tasoihin. Kyllä taas ärsytti.

Käärmesaarten kohdilla koko jälkiposse oli vaihteeksi yhdessä. Solveig veti letkaa, Low toisena, sitten Donna, Piggy, Nautinolla ja Aniara sekalaisessa järjestyksessä. Kärmisten viittaportilla kurssi kääntyi kryssiksi ja uusi tuuli oli noussut mukaviin kolmen metrin lukemiin.

Kryssitrimmit eivät mitenkään hetikohta kolahtaneet kohdilleen. Kuten mainittua, tuulikulmat olivat epätodellisia, joten luotimme siihen, että edes tuulen nopeus on oikea ja ajoimme targettivauhtia mahdollisimman ylös. Ei se kryssi silti hyvältä tuntunut, mutta vene oli yleisolemukseltaan kuitenkin tunnokkaampi kuin aikaisemmin. Puolivälissä Melkkiä löysimme suhteellisen toimivan setin puolivahingossa. Jussi kyllästyi Pinnamiehen ainaiseen kitinään ja tunkkasi geen skuuttia ihan kunnolla. Purje muuttui yläpäästään sulkevaksi ja takaliikki oli saalinkien sisäpuolella. Tuntui silti toimivan paremmin kuin se ”nyrkin verran saalingin päästä ulkona” -asetus. Ison falliakin kiristimme mielestämme ihan liikaa, mutta Lown iso tuntuu vaativan rajua käsittelyä ja kireällä mastoliesmalla vauhti parani. Näitä asioita voisi tietysti kokeilla ihan jossain muualla kuin Orkki-kisoissa, mutta parempi jossain kuin ei missään.

Melkkiä lähestyessämme hamekangaskauppias tuli koneella vastaan ja kumarsimme syvään moisen maagisen vauhdinpitäjän edessä. Me olimme vasta ensimmäisellä kierroksella ja Blue Cafe näytti jo piipahtaneen maalissa. Tilannetta ihmetellessämme yritimme tiirailla toiselle kierrokselle lähteneitä kiuluja, mutta mitään ei näkynyt. Haukansilmä-Kuraattori väitti kaikkien veneiden kääntyvän Rysäkarilta pohjoiseen, mutta me muut emme oikein uskoneet asiaan. Valmistauduimme siis edelleen henkisesti toiseen ja ratkaisevaan kierrokseen.

Melkin kulmilla kisan lyhentäminen kävi selväksi. Hoskin maalivene oli parkkeerannut jäätötsän viereen ja maalilinja oli ilmeisesti jossain lähistöllä. Radan lyhentämisestä ei ollut tarinaa ordereissa, joten päätimme seurata edessä vipeltänyttä Merinnaa, sillä merinnalaiset tunnetusti ovat selvillä ordereista ja säännöistä ja semmoisista.

Viimeiset halssit menivät huonosti. Melkin rantapöheikköä nuohonneet Solveig ja Piggy hyötyivät jostain paikallisista tuulista ja tulivat turhan lähelle maaliveneen kulmilla. Parin viimeisen tikin jälkeen ehdimme maaliin hikisesti muutaman veneenmitan ennen takaa-ajajia. Purjehdusaikamme oli 4:14:46 ja sijoitus semi-tuhnuinen seitsemäs. Orkki siis rankaisi rajusti alhaiseksi jääneestä keskinopeudesta ja pirun paljon kovempaa olisi saanut purjehtia, että sijoitus olisi edes muutamalla pykälällä noussut. Pitäisköhän siirtyä lyssiin, sillä lyssitasoituksilla oltaisiin pikaisesti laskettuna oltu toisena.

No mitäs sitten kauden ensimmäisestä Orci-kisasta sitten jäi käteen? No eipä oikeastaan mitään, ei edes känsiä. Venevauhdista ei vallinneissa sääolosuhteissa kummempaa dataa tahi kokemusta kertynyt, joten rikitrimmiasiat ja sellaiset ovat edelleen hakusessa. Muutama pieni purjetrimmiyksityiskohta mahdollisesti selvisi, mutta muuten paletti on aika hakusessa. Täytynee vissiin jättää viikkokisoja väliin ja lähteä suosiolla ulos kalibroimaan mittareita, ihmettelemään trimmejä ja kiertämään poijua.

Kuiteskin, kiva päivä merellä! Niin kiva, ettei muistettu edes kuvia ottaa.