Pitäisköhän tässä joutessaan tehdä vaikkapa bulbi köliin. Eihän tuo näytä vaativat kuin rauta-ammeen ja kasan vanhoja starttiakkuja tai rengaspainoja. Eikä sen hiekkamuotinkaan teko luulisi turhan monimutkaista olevan, onhan noita kirkonkelloja ja muita kulkusia valettu muutaman tuhat vuotta. Täytyykin kokeilla konseptin toimivuutta uudenvuoden jämätinoilla

No, eihän tuon kölin valaminen niin tavatonta ole, ennen sotia ja sarjatuotantoveneitä jokainen itseään kunnioittava purjehtija valoi omat kölinsä. Sota-aikana homma toimi sitten toisinpäin, aika monen veneen köli ammuttiin Karjalan mäntyihin tai silmien välliin.

Kaikkien persaukisten purjehtijoiden suuri ystävä Biltema näemmä seurailee kuluvan suosikymmenen kuumia trendejä ja on luonut todellisen hip-sovelluksen tavarapaljouden hallintaan ja hakuihin. Softahärpäkkeestä löytyy versio sekä iPhonelle että Android-pohjaisille puhelimille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jättebra! Uusista työkaluista voi nyt kätevästi haaveilla töissä, bussipysäkillä tai vaikkapa Kansallisoopperassa. Jospa vielä ne laatukaupat, kuten Honkkari ja Motonet, innostuisivat vastaavaan tempaukseen, niin johan olisi venettään ropaavalla köyhällä kissanpäivät.

Btw, pitäisköhän mun nyt olla huolissaan SOPAsta, kun linkitin piraattihohtimia myyvän yrityksen?

Eikö nukuta? Eikö tule nukkumatti kylään? Kuluvatko yöt nihkeitä lakanoita vastaan painiessa ja herätyskelloa tuijotellessa? Eipä hätää, unohtakaa ne unilääkkeet ja koittakaa tätä puuhasta tirsojen pyydystykseen:

Ihan kiva seuraleikki illanistujaisiin tai ruumiinvalvojaisiin. Onkohan tuolle seminaarin vetäjälle vielä maksettukin jotain? Tai sitten en vaan ymmärtänyt pointtia. Luultavammin niin.

Kuluvan vuoden ORCin VPP:llä generoitu testimittakirja kertoo Lown GPH:ksi 695 hiukan korotetulla miehistöpainolla (n. 20 kiloa pekonia lisää).

No niin. Tuohan on reilusti alle sen maagisen ja paljon puhutun seitsemän huntin ja on itseasiassa aivan järjettömän kilpailukykyinen luku. Aavistelenpa, että tuolla luvulla ollaan kaudella 2012 aivan lyömättömiä. Jännityksen ja kisafiilingin ylläpitämiseksi meidän täytynee seilata koko kausi puolivaloilla. Kuten aikaisemminkin on ollut tapana.

Pikaisesti vilkaistuna Siesta on nopeutunut kautta tuuliskaalan muutamalla solmun kymmenyksellä, ja itseasiassa luvut muistuttavat muutaman vuoden takaisia. Kiva.

Hiukanko siisti kapistus! Ensi kesänä kyllä laitetaan tuommoinen rakennelma laita-gasti päähän ja talletetaan kaikki kisat 3D-formaatissa.

www.kyparakamerat.fi

Kilpapurjehduksessa on monta osa-aluetta, mutta saumattomasti toimivan miehistön yhteistyö on niistä ehdottomasti tärkein. Jokaisella yhteenhitsautuneen miehistön jäsenellä on tarkoituksensa ja paikkansa, ja tuon harmonian rikkominen johtaa auttamattomasti venevauhdin hidastumiseen ja ajoittain jopa tötöilyyn. On siis äärimmäisen – ellei jopa fataalin – tärkeää tuloksellisesti, että jok’ikinen tekee ennalta sovitut tehtävänsä koko kisakoitoksen ajan. Yksityyppiluokissa on vielä mahdollista purjehtia ihan hauskamoodilla ja pärjätä, mutta vakavimmissa luokissa, kuten ORCi-tasoituspurjehduksessa, jokainen häiriötekijä on eliminoitava parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Tosin edes täydellinen purjehdus ei tasoituskisoissa aina suo glooriaa, vaan lopputuloksen ratkaisevat usein yliluonnolliselta tuntuvat seikat ja tekijät (“yläkerran” asioihin palaamme blogi-sarjamme myöhemmissä osissa, jolloin mm. valmistamme venealttarin, teemme säilytyskotelon tuloslaskijapullolle ja väärenämme mittakirjan).

Perusedellytys onnistuneelle kisalle siis on, että miehistö tietää tehtävänsä ja makaa  tuliasemissaan. Mutta mitäpä tehdä pitkissä kisoissa, joissa ihmisen fysiologiset ja psykofyysiset tarpeet pakottavat ajoittaisiin taukoihin ja poistumisiin asemapaikalta. Siis sellaiset tarpeet kuten ulostaminen, nukkuminen, hauisvääntö ja syöminen.  Jokainen ruokaa kokkaileva yksilö väistämättä rikkoo veneen kisasuunnitelmaa ja yksittäinen  porsliinilla iltapäiväistuntoa pitävä purjehtija on peruuttamattomasti poissa manööverivahvuudesta. Reagointinopeus on hyvän kilpamenestyksen perusta.

Lowissa ollaan pitkään mietiskelty, miten minimoida biologissosioekonomisten ns. “sisäkäyntien” haitat. Monenlaista ratkaisua on vuosien varrella kokeiltu. Voileipiä on teippailtu vantteihin, laidalla on nukuttu ja kaljakasseja ripusteltu mantookitolppiin. Ehdottipa eräs vääräleuka keulamies kerran puolitosissaan vaippojen käyttöä, mutta totesimme naureskellen niiden olevan kovasti yhteensopimattomia Harkenin haikkaustappien kanssa (huom. sisäpiirivitsi). Ongelmaan ei siis toistaiseksi ole löytynyt käypää – ja halpaa – ratkaisua, mutta uuden kisakauden kynnyksellä pohdimme asiaa tosissaan, ja yllättäen ratkaisu oli todella yksinkertainen.

Ongelmanratkaisussa käypä ja hyvä tapa on palastella probleemikokonaisuus pienempiin osajoukkoihin ja tämän jälkeen pyrkiä ratkaisemaan jokainen yksittäinen ongelmavyyhti, jolloin aikanaan myös alkuperäinen päänsärky tulee joukko-opin prinsiippien pakottamana ratkaistuksi. Toimintamallissa on myös vaaransa. Tiukan formaali ja sidottu ratkaisumalli johtaa helposti henkiseen spastisuuteen, joka on tyypillistä insinööritieteissä ja purjehtijaliitossa. Näin esimerkiksi kävi muinaisessa Neuvostoliitossa, jossa viisivuotissuunnitelmat perustuivat osajoukkomalliin, ja kuten kaikki tietävät, tuloksena oli Kuolan kokoinen höyryävä kasa ydinjätettä, Suomea vuosikaudet vaivannut Lada-ongelma ja maakunnallinen läjä toimimattomia jääkaappeja.

Case Low: Suurimmaksi ongelmaksi tunnistettiin ja tunnustettiin liian yleinen tilanne, jossa 2/5-osaa purjehtivasta kokoonpanosta on joko paskalla tahi poronpaistopuuhissa. Poro on hyvää, joten vaivaiduimme pulman mietintään. Perustimme hyvillä luontaiseduilla voidellun komitean pohtimaan ratkaisumietintöä. Komitea kokoontui useasti useassa baarissa, mutta harmiksemme ilman mainittavia tuloksia. Pitkin syksyä järjestetyt raskaat “seminaarit” uhkasivat jo tiimin yhtenäisyyttä, rahavaroja ja perhe-elämää, mutta lopulta joku jossain Hämeentien kulmilla sai raflan vessassa kaatuessaan erikoisen näyn. Näky johti ratkaisuun. Ratkaisu oli niin ilmeinen, että oikein hävettää näin jälkeenpäin: joko vessa siirretään pentriin tai päinvastoin. Tällä yksinkertaisella ja nerokkaalla möbleerauksella vapautuu yksi purjehtija kannelle, sillä savella ummetuksesta vääntelehtivä skiglaaja voi samalla istumalla hoitaa kattilatouhut ja peräpään asiat! Elegantti ratkaisu kertakaikkiaan.

Venettä mittailessamme totesimme parhaaksi ja halvimmaksi rakennemuutokseksi latriinin siirtämisen keskilaivaan hellan viereen. Näin saimme samalla painopisteen optimaaliseksi, sillä alkuperäinen pytty oli päälaipion etupuolella selvästi liian kaukana massakeskipisteestä. Itse muutostyö oli helppo. Sahalla ja lekalla teimme sopivan istuinaihion tiskipöytään siihen paistohellan viereen. Totesimme samalla, että myös mahdollinen astioiden tiskaus onnistuisi istunnolla, joten rakennemuutos todella kannatti. Siis jos Lowssa tiskattaisiin. Lowssahan käytetään ympäristönsuojelusyistä ainoastaan kertakäyttöastioita. Jäävät ne harmaat vedet vähemmälle ja söpöt untuvikot haahkanpoikaset ja Suomen metsäteollisuus kiittävät.

Uutta pönttöä testatessamme totesimme idean olleen mainion. Pytyllä istuessa oli helppoa operoida toisella kädellä kattilaa ja toisella pyyhkimistä. Suosittelemme!

Tässä vaiheessa satunnainen opistoinsinööri varmasti huudahtaisi, että mihis se tiskipöytään kaiverrettu reikä johtaa? Onko alla saavi, septisäiliö vaiko peräti reikä mereen? No, sehän tässä ratkaisussa niin nerokasta onkin, että reikä ei johda mihinkään. Tai siis mihinkään konventionaaliseen kohteeseen. Pytystä on nähkääs suora torvi toiseen ulottuvuuteen, nimittäin Narniaan. Vastoin yleistä harhaluuloa, se kuuluisa englantilainen vaatekaappi ei ole ainoa sisäänkäynti Narniaan, vaan vastaavia portteja löytyy vähän sieltä sun täältä, vaikkapa vanhoista skandeista. Portin hakeminen on kuitenkin tarkkaa puuhasta, joten luultavasti muutaman kolon joutuu kaivertamaan ennen Narnian tunkkaista tuulahdusta. Vaivan arvoista tointa tosin, sillä reikä Narniaan on mitä mainoin tapa päästä eroon kaikista epätoivotuista jätteistä, ihmisistä ja mielipiteistä. Meillä kävi melkomoinen tuuri, sillä oikea kohta löytyi ensimmäisellä yrittämällä, ja nyt pökäleet tippuvat nyrhitystä reijästä mukavasti suoraan toiseen ulottuvuuteen. On siinä helevetti Aslan leijonalla turkissa nuolemista, kun taivaalta sataa paskaa ja pyyhkimiseen käytettyjä ordereita, mutta mitäs pienistä. Vähän Neuvostoliitto-meininkiä, myönnettäköön, mutta poissa silmistä, poissa mielistä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Muuttosorsia varmempi kevään merkki on ensimmäisten pursien ilmestyminen saariston kaunistukseksi. Tänä vuonna kevät on ilmeisen aikaisessa, sillä purjehduskauden ensimmäinen purjevene on bongattu 6.1.2012. Tyynen rauhallisesti pursi lipui tammikuisen pohjoistuulen vauhdittamana Lauttasaaren ohi Espoon suuntaan. Ylisiistiä!

Kyllähän vesillä vielä näihinkin aikoihin pyörii uistelijoita ja muita kylmäpäitä, mutta harvemmin sentään purjeveneitä seilaa tammikuussa. Otammekin virtuaalisen karvalakkimme päästä ja kumarramme syvään moisen asenteen edessä. Kateuskin hiukan kalvaa.

ORCin päivitetyt säännöt vuodelle 2012 ovat ilmestyneet:  http://www.orc.org/news

Muutokset eivät ole suurensuuria peruskisaajan näkökulmasta. Jotain pientä fiilausta siellä sun täällä on, mutta päivitettyjä sääntöjä lukemattakin pärjää. Tai oikeastaan mitään sääntöjä lukemattakin pärjää.

Nestemääräyksistä tosin löytyi selvä meriporsaan mentävä reikä:

201.2 Unwarranted quantities of stores shall be considered as ballast. Any liquid carried on board in excess of 2.5 liters of drinkable fluid per person per day of racing, in the tanks or in other containers, and any fuel in excess of the quantity needed to motor for 12 hours is not permitted. Race Organizers may waive this requirement by specifying so in the Notice of Race.

Tuohan tarkoittaa siis sitä, että löpöä pitää olla 12 tunnin ajoon, eikä sen enempää. Jos konetta pyörittää neljäsosateholla, löpöä tarvitaan paljon vähemmän kuin täydellä kaasulla paahdettaessa. Vastaavasti tyhjäkäynnillä muutama litra riittää 12 tunnin pörräämiseen, veneen keventämiseen ja määräyksiin. Vauh!

Ilonpilaaja tosin huomauttaisi, että tuon sääntökohdan voi tulkita niinkin, että löpön enimmäismäärä on 12 tunnin ajoon tarvittava tonkka. Silloin ballastimääräyksien kiertäminen onnistunee huudattamalla teoreettisesti konetta kaasu pohjassa.

Metrin pätkä 8 millisen dyneeman ulkokuorta ja välinahkaa painaa noin 30 grammaa. Vastaavasti kolmen metrin kasa samoja roippeita painaa noin 90 grammaa. Ihan vaan korvan taakse tiedoksi, jos pubissa tulee joskus asiasta väittelyä tai innostutte kuorimaan spinnun skuutteja kevyeen keliin sopiviksi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Joulun mälsin kuokkavieras, Dagmarin Tapani, käväisi kylässä ja jäljet olivat taas sen mukaiset. Onneksi vene pysyi pystyssä ja pressutkin olivat tallessa autotallissa. Itseasiassa piti käyttää Tapaninpäivä pohjan hiontaan, mutta eihän siellä veneiden välissä ja alla uskaltanut olla, senverran tuikeasti tuuli paatteja heilutteli. Merikin oli noussut niin, ettei meinannut kumitossuilla pärjätä pressunriekaleiden välissä loikkiessa.

Kummallisia ilmoja on pitänyt. Lämpötilatkin ovat jatkuvasti semmoisissa lukemissa, että tässä täytyy vakavasti harkita vesillelaskua tammikuulle. Ehtisi kerrankin treenata ennen kisakauden alkua.

Vanha uusikaupunkilainen sananlasku toteaa leikkisästi jotta “piän tovi talvipäivä topist, vapust ei päiväägä“. Sananlaskuissahan tunnetusti tiivistyvät vanhan kansan viisaudet ja vuosisataiset känniörvellykset, ja kyseisessäkin pläjäyksessä on totuuden siemen kätkettynä. Aika syvälle tosin, mutta kuitenkin.

Talvipäivän seisauksena on saavutettu kaamosmasennuksen huippukohta ja purjehduksen separaatioahdistuksen saturaatiopiste. Tämän loistavan päivän jälkeen kulmakerroin kääntyy kevään puolelle ja loppukalenteri vesillelaskuun on silkkaa myötätuulta ja kiivastuvaa puuhastelua. Kiirettä välttääksenne käyttäkää siis tylsät joulunpyhät johonkin hyödylliseen ja kiinnostavaan toimeen, esimerkiksi pohjan hiontaan. Merihän on vielä rannoista auki, joten vettäkin hiomapaperin seuraksi löytyy.

Kyllä helpotti, pahin on takana!

Vuoden 2012 Runtin alustavassa kilpailukutsussa on muutama mielenkiintoinen uudistus koskien luokkarajoja. IRC-luokka poistuu kokonaan, ja ORCin osallistumisraja on 675 (GPH). Tarkoittaa siis sitä, että Siestoilla ja vastaavilla ainoaksi luokaksi jää ruotsinlys SRS. Ilmeisesti järjestäjät ovat kyllästyneet odottelemaan päiväkausia merellä kelluvia pikkuoravia maaliin. Tulevassa kisassahan SRS-luokka lähtee taipaleelle päivää ORCi-luokkaa aikaisemmin, joten hyvässä lykyssä hitaimmat veneet ehtivät palkintojenjaoksi maaliin.

http://www.ksss.se/NOR

Kappas, tulevan elokuun “ORC International World Championship” -purjehduskisa saavutti näemmä MM-arvon jo hyvissä ajoin. Vaatimuksena koitoksen MM-arvollehan on vähintään 14 venettä neljästä eri maasta, ja tuo rajapyykki on jo nyt ylitetty. Kiva.

Jos nyt sattuu elokuun alkupäivinä kruisailemaan Helsingin lähivesillä, niin kisoihin kannattanee osallistua jo senkin vuoksi, että venettä voi lojuuttaa suhteellisen edullisesti viikon verran pääkaupunkiseudun parhailla vierasvenepaikoilla Kaivarin edustalla. Flaksi stadin yöelämässäkin on taattua, kunhan käy kisavermeet päällä humpalla, ja muistaa mainita olevansa MM-tason purjehtija

http://merenkavijat.fi/orcworlds2012/

Satumainen joulun aika. Kirkkaat tähdet luovat pehmeää valoaan puhtaanvalkoisille pakkashangille. Kulkuset kilisevät, glögi tuoksuu, pipareita vatkataan ja mökeissä ja tuvissa supistaan yömyöhään lahjoja läheisille ja muille voideltaville. Useinmiten lahjavalinta on helppoa. Aikuisten leluja aikuisille ja tietotekniikkaa lapsille. Työkavereille viinapullo ja sukulaisille VR:n menolippu Savukoskelle. Perinteistä ja helppoa. Jollei mitään muuta ideoi, niin hätätapauksessa voinee pukin säkkiin sujauttaa vaikkapa piirongin laatikosta löytyneen lahjakortin Tarmolaan.

Mutta mitäpä ostaa sille nurkassa kököttävälle, katatonisessa tilassa kevättä odottavalle amatööripurjehtijalle, jonka yksi ja ainoa ajatus on suunnattu tulevan suven purjehdusvesille. Mikä saisi pikkulilluttelijan ilahtumaan, tai edes kommunikoimaan kinkkupöydässä?

Eipä hätiä, Team Lown purjehtivat tontut ojentavat jälleen auttavan purjehdushanskansa valmiiksi printattavan lahjalistan muodossa. Siitä kuulkaas lista rahapussiin setelien seuraksi ja potkukelkka suihkien kohti lähintä ostosparatiisia. Tai tehkää itte, vielä on aikaa ennen joulua kädentaitojen elvyttämiseen, ja ne sirkelissä silpoutuvat sormet saadaan kyllä vapuksi ommeltua paikoilleen.

Kompakti lahjalista:

Vinssikampi. Vinssikampia ei ole koskaan liikaa, sillä niitä väistämättä tippuu pitkin kesää ruutanoiden kiusaksi. Käsistään kätevä valmistaa pattingista ja hevosenkengistä ihan käyvän kammen, mutta kaupan mallitkin varmasti ilahduttavat saajaa.

Hermot. Hermoja palaa, napsahtelee ja muuten menetetään purjeveneessä noin mailin välein. Varahermot ovat siis tarpeen, ja ovatpa muistaakseni ihan katsastusvaatimuksissakin mainittuja. Pieni varoituksen sana kuitenkin, älkää sortuko halpoihin ulkolaisiin jäljitelmähermoihin, vaan suosikaa suomalaista. Parhaat hermot on perinteisesti tehty Tampereen seudulla, mutta esimerkiksi uudet Kymenlaaksossa valmistetut teräshermot ovat osoittautuneet ihan käyviksi.

Vaihtotakamus. Purjehdus on joltiseenkin istumalaji, ja pitkässä kisassa takamus ja pukamat ovat kovilla. Satunnainen purjehtija arvostaa rankan vahtivuoron jälkeen kuivaa takamusta ja märkää juomaa. Kuten hermoissa, myös vaihtopersuksissa on syytä suosia kotimaista ja vältää ulkomaan – etenkin Ruotsin – halpatuontia. Suomen Proktologi-liitto kiittää.

Hanskat eli käsineet. Tumput tuppaavat kastumaan, joten kuivia hansikkaita ei ole koskaan tarpeeksi reissuilla. Mikä onkaan mukavampaa, kuin sateisen trimmivuoron jälkeen hengähtää ja vetää kuivat käteen.

Viinaa ja paperossia. Tarvitseeko edes perustella.

Antabuskuuri. Liittyy edelliseen ja kauden päätökseen.

Tekohampaat. Purjehtijoilla, ja eritoten poroa jäystävillä venekunnilla, on usein huonohko purukalusto. Hampaiden päivittäinen hoito purjeveneessä on hiukan hankalaa, ja ruokavaliokin on semmoista hampaita rappeuttavaa laatua. Aliravitsemuksen välttämiseksi ja karppaamisen helpottamiseksi purjehtijan lahjasukkaan voi sujauttaa hassunhauskat tekohampaat. Jos veronpalautuksia on vielä jäljellä, voi hiukan satsata laatuun, ja ostaa suosikkirättipellelleen hiillikuidulla vahvistetut purimet.

Korvatulpat. Ns. bilsomit sopivat paremminkin kotiväen paketteihin, sillä eihän niitä purjehtijain ylitylsiä, ennen sotia keksityillä vitseillä höystettyjä juttuja jaksa kukaan täysijärkinen minuuttia kauempaa kuunnella. Mistä tuli mieleen, olettekos kuulleet sitä kaskua, kun kaksi suojeluskuntalaista kävi riulla?

Dyneemanarua. Dyneemaa ei ole koskaan veneessä liikaa, ja vanhan sanonnan mukaan dynskyä voi hätätapauksessa vaikka syödä, jos narut ensin ryöppää tomaattisoseessa.

Jesusteippiä. Tämä kohta taisi olla jo viimevuotisessa listassa, mutta teipin merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Jos perushopea liimanauha kyllästyttää, kokeilkaa rohkeasti väreillä, esimerkiksi pinkki teippirulla kirvoittaa varmasti hämmästynyttä puheensorinaa kuusen tietämille.

Venevauhtia. Tämä voi olla liian vaikea toteutettavaksi, joten olkoon.

Joulumieltä. Joulumieli on kovin abstrakti käsite, mutta lupalappu kaikkiin kesän kisoihin tölväisee depressiivisen vesieläjän hetkessä maanikoksi. Ovela lahjustelija lykkää tässä vaiheessa vekselin onnesta riehuvan purjehtijan allekirjoitettavaksi.

Niinpä niin, joululahjojen ostelussa voi käyttää hiukan luovuutta, ja Team Lown lahjalistalla onnistut varmasti. Ja se kevätkin saisi pikkuhiljaa alkaa.

Vielä hiukan lisää Mummoja talven piristykseksi. Tästähän alkaa tulla paha tapa. No kuiteskin, jestas mitä menoa…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lauantaiaamun tunnelmia plaanilla. Kova oli kora.

Onneksi se kauden kolmas pressu oli edelleen Ladan takaluukussa. Näillä keleillä kun ei oikein mikään pressu tai suojain veneen päällä pysy. Toisaalta, niin kauan kun pakkanen pysyy pois nokanpäätä nipistelemästä, ei noita suojapeitteitäkään tarvita. Ei se muovivene vettä pelkää, enemmänkin jäätä ja lunta säikkyy.

Korasta tulikin mieleen vitsi, jonka kuulin aikoinani Lappohjan paikallisessa:

Mitä Tarzan sanoi myrskyn yllättäessä kesken ruotsinristeilyn? “No nyt se tuuli villiintyi. Kohta korakin kovenee”

Kasku on niin puujalka, ja lisäksi käännetty ruotsista, että kaivannee selitystä. Kora tarkoittaa Länsi-Uusimaalaisessa purjehdusslangissa blosista ja Korak oli Tarzanin avioton poika. Tuuli taasen voi viitata myös naiseen, sillä Tuuli on Suomen kuudenneksi yleisin etunimi. Heh heh.

 

 

Kuoreton dyneemanyöri on aivan mahdottoman loistava keksintö! Asian varmasti myöntää jokainen pikku-veneilijä, joka on joskus yrittänyt lypsää kädet rakoilla siistiä pleissiä kuorelliseen polyesteriköyteen.  Katsokaa nyt tuotakin narufilmiä, muutama puikkaus ja silmukka on valmis.

Vaikka olen useasti käsi kirjalla vannonut, etten enää ikinä kuuna päivänä sorru pilteman tekeleisiin, niin jotenkin se rojutavaran henki taas livahti puhtoiseen sieluun, ja löysin itseni jälleen kerran tonkimasta pilikan hyllyjä.

Monen hyödyllisen ja tuikitarpeellisen tavaran – kuten muotokamman, harpin ja liukuvasaran – ohella mukaan tarttui myös purkki epoksipakkelia. Litrahinta siloitteelle oli semmoiset pari kymppiä (21,90 Eur), joten verrattuna hemppeliin ja vastaaviin mönjiin, oli taas mahdollisuus säästää satasia.

Möhnää piti tietysti kokeilla. Meisselöin molemmat purkit auki ja sekoitin pienen mällin pakkelia. Sekoitteen viskositeetti oli noin 20 asteen lämmössä aika löysää, mutta pysyi nyt kuitenkin pystysuoralla pinnalla valumatta. Haju oli epämiellyttävä ja väri kusenkeltaista. Läästin tavaraa jonkun pilalle menneen projektin jäämistöstä löytyneelle epoksikennolevylle. Pöydällä pyörinyt alumiinipalanenkin sai nokareen siloitetta kylkeensä. Plaaniolosuhteita simuloidakseni jätin mömmöt lopuksi kovettumaan 10 asteen lämpötilaan ja hipsin asennusoluille.

Noin 24 tunnin jälkeenpalasin rikospaikalle. Pakkeli oli kovettunut hiomakelpoiseksi, ja pikainen testihinkkaus paljasti tavaran ihan hiottavaksi. Tarttuvuuskin tuntui olevan hyvä sekä epoksipinnalle että alumiinille.  Puolen sentin kerros pakkelia kesti vaivatta n. 7 Joulen iskuenergian (vajaan kilon painoisen vasaran pudotus metristä),  joten kaippa tuota tavaraa kehtaa ja uskaltaa köliin laittaa. Kuten sanottua, hinta on ainakin kilpailukykyinen.

Se muotokampa oli muuten ihan paska.

Olen ollut pitkään siinä uskossa, että Siestoja on leivottu lähinnä Lito Marinilla, mutta näemmä Aquafibrekin on Siestoja läiskinyt kasaan, tosin muutamaa jalkaa lyhyempänä versiona. Jos nyt joskus sattuisi tympiintymään purjehdukseen lopullisesti, niin vahvasti cruising-painotteinen Siesta 20 voisi olla mainio korvike nykyiselle katiskalle. Tosin kuvasta päätellen purjehdukseen ja kolmekakkoseen ei ihan lähiaikoina kyllästy.